Iltalampun ääressä II | Page 7

Knuut ajatteli vähän väliä näin
rauhoittaakseen itseään, vaan joka vuosi tuntui hänestä että tulevaisuus
eteni etenemistään sen sijaan kuin sen olisi pitänyt lähetä. Mitä varten
ajattelikin tulevaisuutta, kun nykyisyydessä oli niin hauska elää.
Hänellä sitäpaitsi ei ollut aikaa uneksimisiin. Hilja uneksi sen sijaan
heidän molempain edestä, kun hän istui iltasin lampun ääressä ja neuloi
kauniita nimikirjaimia pöytäliinoihin ja servietteihin, joita hän oli
hiljaisuudessa vähitellen hankkinut varustuksekseen.
Seuraavana kesänä tarjosi Knuutille muuan hänen rikas toverinsa
vapaan matkan Ruotsiin ja Norjaan, ja hän matkusti keveällä sydämellä
ja huvitteli huoletta. Hilja kulki kaupungin pölyisiä katuja ja joka päivä
laski, paljonko hän voisi ensi syyslukukaudeksi säästää Knuutille; paljo
se maksoi opin hankkiminen, vaan sittepä oppi onkin tuottava pääoma,
kun on oppivuotensa jaksanut.
* * * * *
Muutamana elokuun päivänä tuli rouva Lind läähättäen Hiljaa vastaan
etehisessä, kun Hilja tuli kotia.

-- Minulla on sinulle uutinen kerrottavana -- huusi eukko hyvänen
innokkaana -- suuri uutinen, sen saat uskoa. Me saamme uuden
asuntovieraan syyskuun alussa, veljeni nuori tytär Sortavalasta tulee
tänne. Muistathan sinä, olenhan puhunut veljestäni, joka on
kruununvoutina siellä? Tyttö on ainoastaan seitsemäntoistavuotias,
oikea lapsi ja tulee tänne veistokurssiin ja Jumala tiesi mitä kaikkia
opintoja varten. Luonnollisesti hän tulee vanhan tätinsä luo asumaan,
joka ei ole nähnyt häntä kuin piennäpahaisna; minä muutan yhden
lepotuolin sänkykamariin, niin se on sillä hyvä, sillä Esteri on yhtä
kiltti ja vaatimaton kuin isänsä oli nuorena, siitä olen varma.
Rouva hengitti jo helpommin saatuaan ilmoitetuksi uutisensa, ja Hilja
koetti ottaa niin ystävällisesti kuin suinkin osaa hänen iloonsa ja rouvan
kanssa suunnitella, miten kaikki järjestettäisiin, jotta uudella
tulokkaalla olisi hauska ja mukava.
Syyskuun tultua, joka tavallisesti tuo mukanaan elämää ja liikettä
pääkaupunkiin ja kouluihin tulvivan nuorison, saapui rouva Lindinkin
vieras, ujo, nuori tyttö, ruskeasilmäinen impi, jolla hampaat olivat
kimaltelevan kirkkaat ja poskissa pienet sievät kuopat kun hän veti
suutaan puoleksi ujoon puoleksi veitikkamaiseen nauruun.
Hilja otti hänet heti sisarelliseen huostaansa, rouva Lindillä oli hänelle
joka päivä uusia lempinimiä, ja vanha Titti unohutti ärtyisen mielensä,
kun Esteri hyväili häntä pehmoisella kädellä, sanalla sanoen nuoresta
tytöstä tuli pian koko talon kultasilmä. Hänen tarvitsi vain panna
päänsä kallelleen ja katsoa herttaisesti, niin hän sai kaikki toiveensa
täytetyiksi. Onnen myyrä.
Hilja katseli joskus surullisena, vaan kadehtimatta nuorta tyttöä, joka
oli kuin perhonen, minkä elämää eivät surut olleet vielä varjostaneet.
Hän oli rikkaitten vanhempain ainoa, jumaloitu lapsi, jolle koko
maailma hymyili, ja sen vuoksi itsekin aina iloinen kuin auringon säde.
Iloisuudellaan, avonaisuudellaan ja nuoruuden sulollaan viehätti hän
kaikkia, joiden seurassa oli. --
Esteri herätti uutta elämää rouva Lindin piirissä, jossa viime aikoina se
oli alkanut olla hiljaista, ja kun Knuut tuli kotia matkaltaan, niin hänkin

-- joka muuten ei ollut mikään naisseuran mies -- mielellään puheli tahi
laski leikkiä nuoren tytön kanssa, joka niin helposti punastui ja nauroi
niin lapsellisen viehättävästi.
Oli oikein hauska syksy heillä ollut, arveli Hilja ja piti sitä Esterin
ansiona, ja Knuut vapautui usein iltasin töistään mennäkseen heidän
kanssaan huveihin, sillä Esterin piti luonnollisesti saada huvitella
jonkun verran ja nähdä vähän maailmaa ympärillään, Hilja turvanaan,
kun tätinsä ei liikkunut missään iltasin.
Jouluksi meni Esteri kotia, vaan tuli taas takaisin uudeksi vuodeksi, hän
viihtyi niin hyvästi erinomaisen tätinsä luona, sanoi hän; kaikki olivat
hänelle täällä niin hyviä, jopa vanha Tittikin, joka muuten oli taipuisa
murisemaan vieraille.
Hilja väsymättä korjaili Esterin hameenhelmuksia ja piti huolta hänen
hansikkaistaan, ja maisteri -- Esteri sanoi jo maisteriksi, kun Grönblad
juuri suoritteli tutkintojaan -- jopa maisterikin tuhlaili kallista aikaansa
valmistaen Esteriä noihin ikäviin oppitunteihin, joita Esterin
välttämättä piti äitinsä tahdon mukaan ottaa.
Nämä opinnot olivat todella Esterin ainoa loukkauskivi tässä
maailmassa, sillä tuo sievä pää oli hiukan kovanlainen, johon hän ei
saanut pystymään oppia yhtävähän kuin hän voi estää poskiaan
punastumasta aina, kun Knuut katsahti häneen. Ja Knuutin katse
harhailikin usein »lapsen» sievällä muodolla, samalla kun hän puoleksi
tietämättään alkoi huomata, että Hilja näytti vähän vanhentuneelta.
Hiljasta taas hänen Knuutinsa alkoi kehittyä siksi, minkä hän
mielessään oli hänestä kuvaillut tulevankin. Hänestä oli tullut
leveäharteinen, pystypäinen, näytti terveeltä ja voimakkaalta ja pienet
mustat viikset somistivat häntä erinomaisesti. Sitä paitse oli hän, ennen
niin arkaileva ja nyt iloinen ja seurasta huvitettu; käytöksensä oli
vapaata ja hän hymyili kohteliaasti, jolloin näkyivät tasaiset valkeat
hampaansa -- ainoat, mikä oli enää sukuperintöä hänellä. Hilja sanoi
usein piloillaan, että Knuutin hymy oli oikein ammattihymyä, jota hän
harjoittelee vastaista tarvetta varten.

Hiljasta oli mieluista nähdä Knuut vilkkaalla ja puheliaalla tuulella,
silloin vasta hänen mielestään Knuutin lahjakkaisuus tuli täysin
näkyviin, vaan kun Knuut laski leikkiä Esterin kanssa, niin oli Hilja
joskus hyvin surullinen, kun tunsi olevansa heidän rinnallaan niin
vanha, kuin olisi kuulunut jo eri sukupolveen. Esterille ei oltu koskaan
uskottu Hiljan ja Knuutin välisiä suhteita, eikä hän ollut mikään
sieluntuntija, harvoin huomasi asioita pintaa syvemmälle ja otti ihmiset
heidän sanainsa ja näkönsä mukaan. Keväällähän he aikoivat julkaista
kihlauksensa, kun Knuut oli saanut tutkintonsa, joita varten hän teki
työtä »aivan hurjasti» -- niinkuin itse sanoi -- ainoa keino