Iltalampun ääressä I | Page 5

rouva Montell opettavaisella äänellä -- Hän ei
ole mikään töitten mies, hän näyttää kokonaan uskon ihmiseltä.

-- Olkoonpa niinkin, ystäväiseni, kuitenkin toivon minä, että hän
nuorilla voimillaan tulee vaikuttamaan paljon hyvää
seurakunnassamme; minusta hän näyttää varsin hyvältä ja
rakastettavalta ihmiseltä.
-- Niin, ainakin hänestä tulee meille hehkuva ja valaiseva kynttilä --
kuppi teetä, paras kummitäti!
-- Kiitoksia -- kohteliaasti päätään nyökäyttäen otti neuvoksetar
tarjotun kupin, mutta hänen ilmeikkäillä huulillaan väikehti hieno,
tuskin huomattava hymy, ajatellessaan tuota erikoista äänenpainoa,
jonka rouva Montell pani sanalle -- meille --. Rakas ulkokullattu!
ajatteli hän. Talon isäntä läheni samalla:
-- Mikä kunnia meidän matalalle majallemme, kun serkku malttoi jäädä
meille teetä juomaan, sanoi hän omituisella honottavalla äänellä.
-- Kas serkkua, kun on liian kohtelias, kuten tavallisesti, vastasi
neuvoksetar, päästäen raikkaan naurun, jolloin kaksi riviä hyvin
hoidettuja hampaita paljastui, antaen hänelle, kaikesta ruumiinsa
vantteruudesta huolimatta, vielä aivan nuorehkon näön.
-- Miltä tunnustaa meidän uusi pastori?
-- Varsin pidettävältä, mutta vaikeaahan tuo on lausua mitään päättävää
jonkun papin lahjoista näin lyhyen tuttavuuden perusteella.
Rouva Montell ja neiti Fager vaihtoivat salaymmärteisen silmäyksen,
he huomasivat selvästi neuvoksettaren kykenemättömyyden
arvostelemaan semmoista opettajaa kuin pastori Törne.
Herra Montell osoitti tällä aikaa neiti Fagerin katkeraksi mieliharmiksi
mitä huomaavaisinta kohteliaisuutta tälle vieraalleen, kunnes tämä
nousi heittääkseen hyvästinsä.
-- Hyvästi, pieni kummityttöseni, -- hän suuteli Annaa sydämmellisesti
-- ja huomennahan sinä tulet kummiukkoasi tervehtämään?

Ennenkun Anna ennätti vastata, sanoi Liina rouva ystävällisesti, mutta
vakavan painokkaasti: -- Kiitoksia Annan puolesta, paras kummitäti,
mutta huomenna kokoontuu ompeluseura ja pastori Törne on luvannut
tulla sinne pitämään meille puheen, eikä Annan sovi jäädä sieltä pois.
-- Ei luonnollisestikaan, ehätti neiti Fager väliin.
-- Niin, mutta jos kummitäti niin haluaa, väitti herra Montell tehden
kumarruksen, joka oli olevinaan hyvin ritarillinen.
-- No kaikkiakin, Anna on yhtä tervetullut ylihuomennakin, vastasi
neuvoksetar hyväntahtoisesti. Hyvää yötä, ystäväiseni!
-- Suo, serkkuseni, minun saattaa sinua alas rappusista -- herra Montell,
joka muulloin oli jotenkin kankea, oli nyt nuortea kuin vitsas; hän
näytti pitävän neuvoksetarta erittäin suuressa arvossa. Mutta neiti Fager
puristi ohuvia huuliaan yhteen, mumisten: -- tarpeetonta hupsuttelua!
Hän kietoi vanhan vaippansa ympärilleen ja katosi aivan huomaamatta.
* * * * *
Asia oli kun olikin niin. Neiti Fager ja hänen hengenheimolaisensa
kyllä pitivät herra Montellin käytöstä Hellsbergiä kohtaan aivan liian
mairittelevana, mutta Liina rouva vaikeni viisaasti, hän tiesi miehellään
olevan useita tähdellisiä syitä siihen. Ensinnäkin oli neuvoksetar
pormestarin sisar ja hänelle sekä miehelleen antoi koko kaupunki aivan
erikoisen arvon, oli siis viisainta olla hyvissä kirjoissa heidän kanssaan,
tuumi herra Montell; sitä paitsi olivat nämä perheet Liinan äidin kautta
hiukan sukuakin toisilleen ja viho viimmeksi olivat Hellsbergit hyvissä
varoissa. He olivat olleet Annan kummeina, olivat ainoan tyttärensä
kuoleman jälkeen jääneet aivan lapsettomiksi ja kukapa tiesi mitä he
vielä aikoivat tehdä kummitytölleen. Liina rouva ei kuitenkaan antanut
samaa arvoa näille etuisuksille kuin hänen herransa ja miehensä, hän
antoi todellista arvoa neuvoksettaren luonteen synnynnäiselle
aitohikkuudelle, vaikk'ei heidän uskonnolliset näkökantansa aivan
yhteen sulauneetkaan. Mutta heidän välillään oli kuitenkin olemassa
joku nikara, joku salainen kilvoittelu, neuvoksettaren puoleltaan
antamatta siihen kuitenkaan mitään aihetta.

Vanhemmalla heistä oli luonnollisesti ollut huomattava
yhteiskunnallinen asema jo silloin kuin Liina rouva oli vielä nuori tyttö;
hänellä oli luottamustoimensa useissa yhdistyksissä, ollen samalla
kaiken neron ja sivistyksen edustaja paikkakunnalla. Kauniissa,
vierasvaraisessa kodissaan otti hän ja pitkällisen sairauden rasittama
miehensä vastaan kaikkia, joita X:ssä pidettiin "sivistyneihin"
kuuluvana, sitä paitsi oli heidän talonsa aina kaikkein matkustavain
taiteilijain ja muiden kaupungissa käyväin eteväin henkilöitten
herttaisin vierailupaikka.
Neuvosmies Hellsberg oli nuorempana lueskellut, mutta rikkaan
kauppiaan ainoana poikana sijoittui hän lukunsa päätettyään
kotikaupunkiinsa ja antausi isänsä asioita hoitamaan. Hän oli kuitenkin
jo aikoja sitte kivulloisuuden vuoksi vetäytynyt hiljaisuuteen ja eleli
nyt varakkaana miehenä kodissa, jonka hänen hienosti sivistynyt ja
lahjakas vaimonsa järjesteli mitä viehkeimmäksi. Hän oli myös erittäin
musikaalinen, olipa nuorempana käytellyt viulunjoustakin melko
sulavuudella, kaikki X kaupungin musikaaliset kyvyt voivatkin sen
vuoksi luottaa hänen hyväntahtoisuuteensa ja jokaisessa yrityksessä,
missä musiikki vain tuli kysymykseen, oli Hellsberg kieltämättä
etukynnessä.
Kaikkiin näihin asianhaaroihin nähden olikin neuvosmies ja vaimonsa
jonkunlaisia taiteen suojelushengettäriä kaupungissaan. Vaan tämäpä
herätti kateenhaimenta eräässä ankaran suljetussa joukkueessa, jossa
kauppias Montell ja Liina rouva olivat johtavia. Kaupunki oli jo
vuosikausia ollut jaettuna kahteen jyrkästi eroavaan puolueesen,
Montellilaiset nimittivät toisia muitta mutkitta "maailmanlapsiksi",
vaan itseään "heränneiksi".
X:kaupungin uskonnollinen suunta johtui oikeastaan rouva Montellin
suvusta, hänen vanhempainsa kodista. Hänen enonsa oli nimittäin pappi,
sekä hyvin innostunut siihen hengelliseen liikkeesen, joka muutamia
vuosikymmeniä takaperin alkoi levitä maassamme. Hän vaikutti minkä
voi liikkeen edistämiseksi ja juuri hänen vanhempansa olivat
ensimmäisiä "pietistejä". Heidän kotonaan pidettiin ahkerasti
raamatunselityksiä, joissa samaan suuntaan kuuluvat papit ja maallikot

jakoivat jumalan sanaa; he eroittivat itsensä kokonaan kaikista entisistä
seurustelututtavistaan, jotka eivät vain yhtyneet heidän uskonnolliseen
katsantokantaansa ja liittyivät ainoastaan uskonheimolaisiinsa. Olipa
heissä vielä jonkunverran ankaraa tuomitsevaisuuttakin, vaikka tosin
heitä, syvää vakavuutta tähtäämänsä totuuden tähden, usein tunnettiin
väärinkin ja halveksittiin.
Semmoisissa oloissa oli Liina Ringvall kasvanut; hän oli
vanheimpainsa ainoa tytär, kaunis, hyväpäinen ja käytännöllisesti
lahjakas. Äiti, joka uskoninnon ensi kuohuissa muuttui melkein
ulkokullatuksi, tyyntyi