Iltalampun ääressä I | Page 6

raamatunselityksiss??n ja joutuen siten tekemisiin vanhan Ringvallin ja syd?nvalionsa kanssa. V?hitellen alkoi puolue pit?? h?nt? aivan t?yden toden miehen?, ja seuraavana vuonna vei h?n kauniin Liinan kotiinsa omana naisenaan. Luonnollisesti her?tti t?m? avioliitto yleist? kummastelua kaupungissa, varsinkin ihmeteltiin tuon nuoren tyt?n valintaa, vaan lopulta yhdyttiin yksimielisesti vanhaan totuuteen, ett? kauniimmat ja etevimm?t tyt?t usein valitsevat mit? mit?tt?mimm?n miehen puolisokseen.
Herra Montellilla oli nimitt?in kovin vastenmielinen ulkoluomus: tyvelij?s vartalo, kelme?n pullakat kasvot ja punaiset hiukset; mutta p?? oli h?nelle paremmin osunut, h?n oli niit? miehi?, joita sanotaan asioima-?lyiksi ja joille kohoaminen on ihmetelt?v?n helppoa. Niinp? onnistui h?nenkin vuosien kuluessa hankkia itselleen melkoinen omaisuus ja hyv? nimi kaupungin liikemaailmassa, vaikk'ei ollutkaan alku kovin kaksinainen. Appensa kuolema lis?si viel? h?nen menestyksens? vauhtia, v?vypoika nimitt?in anasti vastuksetta h?nen huomattavan asemansa puolueen kesken, aseman, jonka varsinaisena tukipylv??n? oli kuitenkin h?nen vaimonsa. Vanha Ringvall oli ollut hyvin huonoissa varoissa, mutta Montellilla sit? vastoin oli niit? kyllin ja h?n voi kyll? antaa moniaitten kolikoiden soljua sinne tai t?nne. Jonkun lemmikki-papin hyv?ksi koottavan rahankeruun etukynteen asettuminen tai esiintyminen sattuvissa juhlissa oli heille sek? helppoa ett? haluttua. Varsinkin Liina rouva oli kuin luotu semmoisiin hommiin, kell?p? olisi ollut semmoista j?rjest?v?? neroa, oli sitte kysymyksess? joku ompeluseura, raamatunselitys tai l?hetysjuhla, ja jos miehens? joskus olisi ollutkin taipuisa nahjusmaisuuteen, niin onnistui h?nen aina viisaudellaan se jo aikoinaan korjata.
Ja h?np? se juuri seisoikin kaikkialla etunen?ss?, h?n se otti vastaan matkaavat saarnaajat ja oli heille mit? vieraanvaraisin em?nt?. Mies sit? vastoin esiintyi usein kotonaan kuin vieras, tuommoisena omituisen levottomana ja kaihtelijaana, mutta konttoorissaan ja kauppahuoneessaan oli h?n itsevaltijas hallitsija, viel?p? tuima hallitsija; konttoori oli h?nen maailmansa, jossa h?n ennen kaikkea liikkui ja tuoli pulpetin ??ress? oli h?nen valtaistuimensa.
Perheesen oli jo sikeynyt nelj? lastakin, mutta kaksi kuoli jo pikkuruisna; vanhin poika, Juho, istui jo is?n konttoorissa ja ainoa tyt?r Anna oli ?skett?in t?ytt?nyt kahdeksannentoista vuotensa. Juho oli sek? is?n ett? ?idin suosikki; h?n oli kehittynyt aikaisin, ja kenties oli vanhempain hellyys h?nt? kohtaan kasvanut viel? suuremmaksi sen t?hden, ett? h?n jonkun aikaa oli heid?n ainoa lapsensa vanhempain sisarestensa kuoltua. H?n edistyi hyvin koulussa, h?nell? oli hyv? p?? ja ter?v? k?sityskyky, mutta muuten oli h?n aika lurjus, tuhansien elkeitten keksij?. Vanhemmat katselivat kuitenkin tavallisesti h?nen virheit??n sormiensa l?pi ja jos maine jostain kovin uskalijaasta kujeesta saapui heid?nkin korviinsa, olivat he tavallisesti hyvin taipuisia antamaan h?nelle anteeksi.
Anna taasen oli luonteeltaan hiljainen, ollen oppilaana kerrassaan mallikelpoinen, mutta hyvin useinpa k?vikin niin, ett? h?n sai kotonaan nuhteita pienemmist?kin virheist? kuin veli sen sijaan pelasti nahkansa. T?m? ei, onneksi kyll?, her?tt?nyt Annassa mit??n kateutta, vaan olivat sisarekset p?in vastoin mit? hellimmin toisiinsa kiintyneit?.
Molemmat vanhemmat olivat aika tarkkoja Annan uskonnollisen kasvatuksen suhteen, ja jo pienen? pahaisena piti h?nen ruveta kulkemaan mukana noissa my?t??n sattuvissa raamatunselityksiss?, kun he sen sijaan tavallisesti huomasivat aina jonkun t?hdellisen syyn, jonka nojalla Juho sai j??d? pois. H?n oli niin eloisa, ja mahdotontahan oli pakottaa h?nt? istumaan paikallaan, selitteliv?t he; sitten tulivat luvut v?liin ja nyt taasen oli konttoori esteen?. Mutta sit? eiv?t he ollenkaan huomanneet, ett? nuorella herralla kyll? oli aikaa menn?kseen kaikellaisiin hauskoihin seuroihin, joissa h?nen vanhempainsa hartaimmat her?nneet hengenheimolaiset -- esimerkiksi neiti Fager -- olivat usein h?nen s??lim?tt?m?n pilansa esineen?.
Kenties ?idin rintaan joskus nousi hiljaisia nuhteita poikaansa kohtaan osoittamansa heikkouten vuoksi, mutta mahdotonta oli h?nen kohdella h?nt? ankarasti, katsellessaan h?nen iloisia, vehmaita kasvojaan ja seuratessaan salaisella ihastuksella tuon solevan varren reippaita liikkeit?, liikkeit?, jotka niin suuressa m??rin muistuttivat h?nt? itse??n. Poika oli h?nelle liian rakas, eik? h?n ollenkaan tullut ajatelleeksi sit?, ett? kaikki moitittavat puolet, joita maailmanlapset huomaavat niiss?, jotka tahtovat n?ytt?yty? jumalaapelk??vilt?, ei alenna ainoastaan heit? itse??n, vaan samalla my?s sit? oppia, jota he suosivat. Yl?v?ll? paikalla seisova patsas huomatkoon my?s, ett? kaikkien silm?t t?ht??v?t sit?.
Rouva Montellin ?iti eli viel?, joskin kohta hyvin yksin?isyyteen vet?yneen?; h?n ei k?ynyt koskaan ulkona ja otti vieraita vastaan ainoastaan luonaan pidett?vin? hartaushetkin?, mutta sittekin nautti h?n tuttavapiiriss??n tavatonta arvoa. Ja arvoa h?n todella ansaitsikin. Tuo vanha nainen mustassa, sile?ss? leningiss??n ja valkeassa kaulahuivissaan oli vanhemman ajan tarkkapiirteisin ilmaus. H?nen jyrkist?, el?ht?neist? piirteist?ns? ja jonkun verran ankarasta katseestaan voi lukea kokonaisen historian ihmissielun taistoa ja kamppailua vapauden edest?, mutta voitto oli ollut kallishintainen, kestetyn katkeran taistelun j?ljet eiv?t kadonneet niink??n helposti, vaan loivat jonkunlaisen pimennon h?nen el?m?ns? ehtoolle. Koskaan ei n?hty h?nen hymyilev?n, vaan h?nen laihoilla kasvoillaan v?ikehti sen sijaan jonkunlainen erakkomainen vakavuus ja h?nen ??ness??n oli aina sama m??r?tty s?vel, joka ei kohonnut eik? laskenut. H?n ei ottanut v?vylt?ns? koskaan vastaan mit??n apua, vaan eli ??rimm?isimm?n tarkasti omilla varoillaan, auttoipa viel? k?yhi?kin suuressa m??rin, jopa semmoisiakin, jotka eiv?t kuuluneet h?nen omaan hengenheimolaisuuteensa. H?n oli lahjomattoman suora, ankaran harras uskonnollisessa vakaumuksessaan sek? itsens? kielt?v?inen, pit?m?tt? t?t? kuitenkaan min??n ansiohyveen?. "K??ntyneiden" pit?? aina olla valmiit eroamaan maasta ja sen hyvyyksist?, meid?n ei tule pit?? itse?mme min??n maan asuvaisina eik? riemuita millek??n maalliselle, vaan jok'ainoa p?iv? vaeltaa kohti oikeata p??maalia.
Semmoinen oli h?nen el?m?nkatsantonsa, pohjiaan my?ten totuuden mukainen, vaan samalla kertaa