Iltalampun ääressä I | Page 4

mutta h?nen silm?ns? tarkastelivat herke?m?tt? tutkivasti saarnajaa. H?nell? oli ?idin kirkkaat sinisilm?t, jonka lis?ksi niiss? v?ikehtiv? haaveellisuus teki ne viel?kin kauniimmiksi. Pintapuolinen katselija olisi voinut luulla, ett? h?n sulatti pastorin esitelm?? hyvinkin suurella hartaudella, mutta syvemm?lle tunkeva silm?ys ilmaisi kuitenkin aivan toista. Ajattelevana ja tutkivana tarkasteli h?n nuorta pappia, ja mik?li puhe eteni, sik?li hiipi jonkunlainen alakuloisuuden ja angervon ilme h?nen kasvoilleen. Joskus k??nsi h?n vaistomaisesti kasvonsa toisaalle, mutta silloin kohtasi h?nt? aina ?idin katse, joka aivan kuin pakotti h?net niin tekem??n. Rouva Montell ei katsellut tyt?rt??n kylmyydell? eik? ankaruudella -- h?n ei tehnyt koskaan niin -- h?n katseli tytt???n tuolla valtavalla mahdilla, joka aivan tiet?m?tt? n?ytti tekev?n Annaan vaikutuksen, saaden h?net jok'ainoa kerta, kuin heid?n silm?ns? kohtasivat, hienoisesti ailahtamaan. Kuitenkin k??ntyi h?n yh? uudelleen, kiinnitt?en katseensa puhujaan.
Tiesik?h?n ?iti miten t?m? esitelm?, joka n?ytti t?ytt?v?n kaikki muut ihastuksella, j?tti t?m?n nuoren syd?nrukan tyhj?ksi ja lohduttomaksi. H?n oli puristanut k?tens? lujasti yhteen ja tuo alakuloisuuden ilme muuntihe syv?ksi apeaksi.
-- Tule Vapahtajan luo sin? viheli?inen, synnin raskauttama sielu -- kuului pastorin lempe?sti v?reilev? ??ni -- tule sin?, jota velkakuormasi taakka painaa alas tomuun, kaikki on pyyhitty pois, kaikki sovitettu, sin? olet vapahdettu ja autuutettu armosta uskon kautta. Itse sin? et voi mit??n tehd?, sinun ty?si ovat kuin saastainen puku, ota vastaan autuus sulasta armosta. Herra ottaa syntisi? vastaan!
Eik? se ollut ihanaa puhetta, oi, niin ihmeen ihanaa, mutta -- ainoastaan niille, jotka voivat sen omata itselleen. Pastori puhui juuri synnin raskauttamille, niille, jotka tuntivat syntins?, siis niille, jotka jo olivat palanneet, ei ollenkaan niille raukoille, jotka eiv?t mit??n tunteneet eik? voineet uskoa. H?n puhui siis aivan samaa kuin kaikki muutkin opettajat, joilla oli tapana esiinty? heid?n kokouksissaan. Anna ei tiet?nyt miksi h?n oli odottanut t?lt? puhujalta jotain toista. Mutta jos h?nen puheensa olisikin ollut toisenlaista, niin ei h?n my?sk??n olisi kuulunut t?h?n joukkoon eik? saarnannut t?ss? huoneessa.
Uskoa ja tuntea, ne olivat kaksi aivan pient? sanaa, vaan miten polttivatkaan ne h?nen syd?nt??n, h?n tiesi varmaan olevansa ainoa t?ss? joukossa, joka ei tuntenut syntej??n eik? omannut uskoa. Voi, jos h?n olisi edes kerrankaan sanonut:
-- Tule semmoisena kuin olet, Jumala ei kysy sinun tunteitasi, usko ei ole joka miehen, se on Jumalan kallis lahja huokaileville, ik?v?iville ihmislapsille, ja n?yr?ss?, palavassa rukouksessa tulee heid?n halata tuota lahjaa. Mutta niin h?n ei sanonut.
Sit?, mit? h?nen sielunsa isosi, ei t?m? saarnaaja antanut, h?nen puheensa sis?lsi ainoastaan rikkaan sanat kerj?l?iselle: "menk??, l?mmitelk?? ja ravitkaa itsenne", antamatta h?nelle kuitenkaan mit??n, mit? ruumis tarvitsee.
Kuin unissaan kuuli Anna pastorin sanat "aamen, Jeesuksen nimeen aamen", ja nousi konemaisesti, menn?kseen urkujen luo. Viimmeisten s?velten vaiettua seurasi hetkisen h?iritsem?t?n hiljaisuus, sitte kuului ??nien sorina, tuolien ramina ja jalkojen poljenta semmoinen, kuin jos olisi suuren vesisulun avannut. Kaikki tungeksivat puristamaan is?nt?v?en ja pastorin k?tt?; sen j?lkeen l?ksiv?t useimmat pois ja ainoastaan ani harvat valitut pyydettiin j??m??n teenjuontiin. Hajauttiin viereiseen saliin ja neuvoksetar Hellsberg, muuan noita kutsutuita, viittasi Annan luokseen ja kysyi syd?mmellisesti:
-- Miten minun rakas kummi tytt?reni voi, minusta n?ytt?? kuin posket olisivat hiukan vaaleat?
Annan silmiin herahti kyynelet: -- Min? tunsin itseni niin ahdistetulta ?skeisen selityksen aikana -- sanoi h?n hiljaan. Rakas kummi, min? olen h?ijy tytt?, sinun ei pid? v?litt?? minusta v?h??k??n!
-- Ett?k? en v?litt?isi pienest? laululintusestani, kaikkiakin. -- H?n suuteli tytt?? otsalle: -- tule meille huomenna laulamaan kummi-ukollesi, satakieliseni!
-- Ah, miten voi minun kiltti kummini? virkkoi Anna.
-- H?nt? on kolotus taasen ilke?sti kiusotellut, mutta h?n on tyytyv?inen, kuten tavallisesti, vastasi neuvoksetar, tarttuen nuoren tyt?n k?sivarteen ja astuen is?nn?n kehoitusta seuraten ruokasaliin. Siell? oli Liinan rivakasta toimesta kadonnut jok'ainoa j?lki ?sken pidetyst? hartaushetkest?. Penkkirivej? ei ollut en?? ja tuolit olivat asetetut tavallisille paikoilleen; huone oli tuuletettu ja keskell? sit? oli nyt komea teep?yt?, jossa talon rouva em?nn?i h?yry?v?n teekeitti?n ??ress?.
-- Anna minulle anteeksi, rakas ?iti, nyt olen taasen unohtanut auttaa sinua, huusi Anna katuvasti.
-- Niin, eik? tosiaankin minulla ole laiska tyt?r, hyv? kummit?ti? kysyi ?iti hymyillen.
-- Enp? juuri tied?, kenties h?n ei ole aivan yht? k?yt?nn?llinen ja ripe? kuin sin?, kelpo Liinaseni.
Rouva Montell katseli tyynen itsetietoisesti ymp?rilleen, h?n tiesi hyvin mihin h?n kelpasi, ja mink? vuoksi tahtoisi h?n kielt?? sit?.
-- Pastori ei tahtonut j??d? teelle -- sanoi rouva -- h?n ei halua olla seurassa heti sen j?lkeen, kun h?n on jakanut jumalan sanaa, vaikkapa kohta seuranpit?j?t olisivatkin uskonheimolaisia, kuten me.
Neuvoksetar ny?k?ytti p??t??n: -- Tuomas Kemppi puhuu my?s "huoneesensa sulkeutumisesta", ja kaiken kuullen itsekseen tutkistelemisesta; kenties kaipaa opettaja yksin?isyytt? yht? paljon kuin kuulijatkin.
-- Min? en luule pastori T?rnell? olevan paljonkaan yhteist? Tuomas Kempin kanssa -- sanoi rouva Montell opettavaisella ??nell? -- H?n ei ole mik??n t?itten mies, h?n n?ytt?? kokonaan uskon ihmiselt?.
-- Olkoonpa niinkin, yst?v?iseni, kuitenkin toivon min?, ett? h?n nuorilla voimillaan tulee vaikuttamaan paljon hyv?? seurakunnassamme; minusta h?n n?ytt?? varsin hyv?lt? ja rakastettavalta ihmiselt?.
-- Niin, ainakin h?nest? tulee meille hehkuva ja valaiseva kynttil? -- kuppi teet?, paras kummit?ti!
-- Kiitoksia -- kohteliaasti p??t??n ny?k?ytt?en otti neuvoksetar tarjotun kupin, mutta h?nen ilmeikk?ill? huulillaan v?ikehti hieno, tuskin huomattava hymy,