Iltalampun ääressä I | Page 3

sinut meid?n nuorelle pastorillemme. H?n s?i meill? p?iv?llist? ja on nyt ollut hetkisen itsekseen tuolla sis?ss?. Ole hyv? ja k?y sis?lle!
-- Kiitoksia, Liina herttaiseni; sin? olet aina niin yst?v?llinen -- ja neiti Fager puristi useampia kertoja h?nen k?tt??n.
-- Pastori T?rne harjoittaa parhaallaan er?st? virtt? ja min? toimitin Annan h?nt? s?est?m??n ruokasalin harmoonilla. Kenties menemmekin sinne?
-- Mutta meh?n voimme h?irit? -- kuiskasi neiti Fager, pid?tt?en em?nt?? heid?n seisoessaan suureen, ilmakkaasen, vaaleankiilt?vill? tuoleilla ja siroiksi maalatuilla penkeill? sisustettuun huoneesen johtavan kynnyksen ??ress?. Nurkkaan oli asetettu viteett?in pieni lumivalkealla liinalla verhottu p?yt?, jota muutamat kukkivat ruukkukasvit somistivat, vienosti valaiseva lamppu heitti v?ikett??n heid?n ylitsens?, heijastuen pieneen hopeatarjottimeen, jolla oli lasi raikasta vett?.
-- Miten miellytt?v?sti sin? aina osaat kaikki asettaa, hyv? Liina!
Rouva Montell kumartihe kaunista p??t??n, h?n tiesi hyvin, ett? se oli totta.
Sivusein?n vieress? oli komea urkuharmoonio, jonka pronssisissa kynttil?haarakkeissa paloivat kynttil?t. Muuan nuori tytt? istui n?pp?imist?n yli kumartuneena, soitellen ihania, juhlallisia s?veleit?; h?nen vieress??n seisoi sirke? mies, mustat silm?t k?dess??n olevaan virsikirjaan kiinnitettyn?.
-- Voi Jumala, mik? miehen kuva! sopersi neiti Fager.
-- Niin, h?n on tosiaankin saanut Herralta suuret sek? ruumiin ett? sielun lahjat -- vastasi em?nt? hieman nuhtelevalla ??nell?.
-- Toden totta, h?n on yksi harvoja valittuja, huokasi neiti Fager, kohottaen taasen hartaan katseen kohden kattoa.
Nuori urkuri lopetti soittonsa vienolla, sulavalla s?velell?, pastori k??ntyi ymp?ri ja rouva Montell esitteli vieraansa.
Pastori T?rne oli kasvoiltaan laiha ja parraton, korkeaa kaunista otsaa varjosti tumma tukka, mutta mustat, syv?ll? asuvat silm?t antoivat tavallisesti milt'ei synk?n s?vyn noille kalvakoille piirteille, paitsi silloin kun voittava hymyily niit? lievensi. H?n puheli tavallisessa seurustelussa matalalla ja yksitoikkoisella ??nell?, antaen mielell??n silm?luomien vaipua alas, mutta ne, jotka olivat n?hneet h?nen saarnatuolissa tai puhujalavalla, tiesiv?t ett? tuo ??ni voi kohota tavattomalla voimuudella sek? paisua mit? soinnukkaimmaksi helkkeeksi ja ett? h?nen mustat silm?ns? semmoisina hetkin? s?teiliv?t sis?isen innostuksen liekehtiv?? tulta. Semmoinen oli t?m? X:n uusi pastori, joka viimme sunnuntaina piti tulosaarnansa seurakunnan kirkossa ylh?isille ja alhaisille, maailmanlapsille ja uskovaisille, mutta joka nyt aikoi puhua pienelle valittujen sielujen joukolle -- tuolle ainoalle todelliselle laumalle, kuten neiti Fager sit? nimitti.
Rouva Montell sytytti itse kaikki kynttil?t ja lamput, pastori kuunteli jotenkin hajamielisen? neiti Fagerin sokeroitua puhetta h?nen sunnuntaisesta saarnastaan ja harmoonion luona oleva talon tyt?r j?rjesteli, v?s?ht?nyt ilme kasvoillaan, l?henev??n hartaushetkeen tarvittavia nuotteja.
Tuo suuri huone alkoi v?hitellen t?ytty? eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvasta v?est?, siin? rouvaa undenaikuisissa syyshatuissaan, matammia mustissa p??hineiss??n, nen?liina tiukkaan nahkakantisen virsikirjan ymp?ri kierrettyn?, siin? siistitty? k?sity?l?ist?, jotka aivan paistoivat veden ja saipuan ?skett?isest? k?yt?nn?st?. Rouva Montell toivotti yst?v?llisesti kaikki tervetulleiksi ilman eroitusta, kaikkialla n?ytt?ysi h?nen korkea vartensa, j?rjest?en istumatiloja jokaiselle sek? jakaen virsikirjoja oikealle ja vasemmalle. Kaikki k?vi ripe?sti ja toimekkaasti. Pastori oli t?ll? v?lin sijoittunut tuon pienen, lampun valaiseman ja kukkien somistaman p?yd?n taakse ja ?iti antoi tytt?relleen vihjauksen virren alottamiseksi. Er??st? sivuovesta astui aivan hiljalleen sis??n lyhyehk?, suurilla vaaleanpullakoilla, harvan punervan poskiparran ymp?r?imill? kasvoilla varustettu mies. Punerva tukka oli alkanut jo harventua p??laelta, tehden lakean otsan tavattoman pitk?hk?n n?k?iseksi. H?nen esiintymisess??n ja liikunnossaan ilmausi samalla kertaa jotain p?yhke?? itsetietoisuutta sek? kaihtelevaa arkamaisuutta ja n?ht?v?ll? huolekkuudella koki h?n peitell? tavattoman punaisia k?si??n. Se oli talon is?nt?, rikas kauppias Esaias Montell.
L?hinn? istuvat rouvat tervehtiv?t h?nt? kohteliaalla hymyll? kun h?n suoltihe istuutumaan tavalliselle paikalleen heid?n taakseen, mink??n muunlainen tervehtiminen ei voinut tulla kysymykseenk??n, sill? valtavana ja juhlallisena kaikui urkujen ??ni jo huoneessa ja s?velet n?yttiv?t tempaavan ihmismielen ja ajatukset kohti korkeutta, ainakin levittihe harras, rauhaisa ilme useille kasvoille, joilla tavallisesti jonkun verran karkeampi, arkip?iv?inen s?vy asusti.
Laulun vai'ettua kumartihe saarnaaja syv??n rukoukseen ja moniaita hetki? vallitsi ??net?n hiljaisuus ??ri??n my?ten t?yttyneess? huoneessa, sitte kuului yksin?inen ??ni, alkaen jotenkin hiljaisesti lukea muutamia v?rsyj? er??st? Siionin laulusta. Kaikki kuuntelivat j?nnitetyll? tarkkaavaisuudella, useampain kasvojen ilmeiss? voi havaita odottavaisuutta, tuota odottavaisuutta, joka on niin tavallista odotellessa uuden kehutun puhujan esiintymist?. Ja pastori T?rne? oli aivan ylistelty muutamissa ankaran uskonnollisissa piireiss?, jolla taasen oli huomattava vaikutus, varsinkin X:ss?. Ja puoluevieh?tyksen vaikutustapa oli suurimmaksi osaksi h?nen t?nne tulonsakin.
Tuo jotenkin hento ja v?rit?n ??ni oli alkanut paisua ja ensimm?inen aavistus salatusta voimasta k?vi rauhoittavana puistutuksena l?pi seurakunnan. Siin? seisoi h?n, k?det pienen raamattunsa ymp?ri ristittyin?, liikkumatonna, ainoankaan eleen v?r?ht?m?tt?; vaalea lampun valo loi h?nen mustan p??ns? jyrkk?piirteisen? sein?n valoisalle ta'ustalle. Ja sanoja ei h?nelt? puuttunut, kuni vuolas, yh? voimakkaammasti tulviva virta kumpusivat ne h?nen huuliltaan ja kuta korkeammaksi ??ni paisui, sit? suuremmaksi avautuivat nuo mustat silm?t, alkaen s?teillen loistaa kauniinkaarevain silm?luomien alta. Vaan mik? oli saarnan ydin? Se oli itse evankeliumin ydin, Jeesuksen Kristuksen ??ret?n rakkaus, jonka t?hden h?n antautui kuolemaan syntisten edest?, ansaitakseen heille autuuden armosta, ilman ansiota. Milloin lempe?n kehoittavana, milloin myrskyisen tulvivana pyysi ja rukoili h?n kuulijoitaan ottamaan vastaan t?m?n suloisen sanoman, hylj??m??n kaiken muun ja yksin H?net omistamaan, joka sulasta armostaan lahjoitti heille el?m?n ja autuuden ijankaikkisiksi ajoiksi.
Kaikkialla kuului hillittyj? nyyhkytyksi? kokouneitten kesken ja akkojen nen?liinat olivat ahkerassa k?yt?nn?ss?.
Anna Montell oli j?tt?nyt huomattavan paikkansa urkujen vieress? ja vet?ynyt taaksep?in muutamaan nurkkaan, jossa h?n istui p?? k?teen nojanneena. H?n n?ytti viel?kin v?syneelt?,