Iloisia juttuja IV | Page 6

vainoojilleen. Kun kielitulkki loppui, ulvoivat yhteen
ääneen kuin arosudet: "huu-uu!" Käsikähmää ei syntynyt, sillä
molemmilta puuttui rohkeutta alottaa. Irlantilaisten sivistyskantaa
kuvaavana seikkana on lisättävä, että heidän parhaat pukarinsa olivat
toisen luokan matkustajia, jotka tällä tavoin syljeskelemällä huvittelivat
itseään. Olen aina ollut myötätuntoinen sorretuille irlantilaisille, mutta
jos satunnaisesta matkustajaryhmästä saisi tehdä mitään päätöksiä, niin

eipä moinen kansa ansaitsisi sääliämme.
Oli Irlannin siirtolaisten joukossa kuitenkin yksi miellyttävä nuori mies,
pitkä, solakka, tummasilmäinen soittelija, joka nähtävästi oli
sivistynyttä alkuperää. Alituiseen hän huilunsa lempeillä sävelillä
huvitteli ikäviä iltojamme. Oikeinpa jäimme suu auki kuuntelemaan,
kun sieltä tuli tuttujakin säveleitä, sellaisia kuin "Talvi on nyt laannut
raivoomasta" ja "On mulle Suomi suloisin, vaan Häme siitäi kallihin".
Tuskin uskoimme korviamme, mutta sitte ajattelimme mahdolliseksi,
että nuo sävellykset oli kaukaa ulkomailta Suomeen lainattu. Meistä
tuli ystävät tämän irlantilaisen kanssa. Kerran iltahämyssä hän minulle
salavihkaa antoi taskustaan keksileivoksen, jonka oli onnistunut jostain
laivan nurkasta "kahvaamaan". Minä tähän kohteliaisuuteen vastasin
varastetulla sillillä -- ja toveruus oli perustettu.
Juutalaiset soittelivat huuliharppua. Illoin oli kannella kilpasoittajaiset
ja tanssiaiset, joissa kumpikin kansallisuus koki panna parastaan.
Venäläinen "prissakka" teki hauskan vaikutuksen, mutta yleensä olivat
irlantilaiset tanssit viehättävämpiä. Nämä tanssitilaisuudet näyttivät
olevan irlantilaisnaisten elämän tärkeimmät hetket. Kaiken päivää he
esiintyivät keskentekoisina, sen puolesta että heidän hiuksensa --
luonnostaan varsin kitukasvuiset -- olivat kierrettyinä käherrysneulojen
ympärille, joitten välistä paljas päänahka pilkisteli. Mutta illan suussa
nuo samaiset "kiharat" töröttivät kaikessa loistossaan. -- Nuoremmat
olivat enimmiten rehellisesti hampaattomia -- olivat kaiketi olleet
huonoissa tienioissa vielä --; vanhemmilla oli tekohampaat tai omien
jäännökset kimaltelevalla kullalla paikattuina. Tällaisessa asussa ynnä
paksu puuteripaklaus ja maali päällä he esiintyivät kaikilla ensi luokan
kaunottaren eleillä.
Laivassa oli lääkärikin, joka kerran päivässä tarkasti siirtolaiskoppeja.
Mies oli jotenkin yhtä tieteellisen näköinen kuin Suomessa
eläinvälskärit. Hänen tarkastuksiensa jälkeen näyttivät torakat yhtä
virkeiltä ja elämänhaluisilta kuin ennenkin; mätänevä laivan lihavarasto
levitti läkähdyttävää löyhkäänsä läheisiin koppeihin, ja pesuastiat
pysyivät täynnä oksennusta perille saakka, kun ei kukaan viitsinyt niitä
tyhjentää ja puhdistaa. Silmiä pestiin varkain juomavedellä, vaikka siitä

oli ankarasti kielletty. Oltiin juovinaan, mutta puhallettiin vesi suusta
kämmeniin ja huuhtastiin kasvot. Tarkastuksien ajaksi komennettiin
kaikki ylös kannelle, ettei ketään jäänyt valituksia tekemään. Muutamia
päiviä ennen maalletuloa lääkäri rokotti niitä, joissa ei näkynyt
rokotuksen jälkiä. Varsin vaarallinen temppu, sillä mokoma puoskari
voi helposti saada aikaan verenmyrkytyksen. Arvaahan sen, ettei
kelvollisen lääkärin kannata olla niillä palkoilla, mitä ahnaat laivayhtiöt
maksavat.
Oli laivalla lasarettikin, joka samalla teki putkan virkaa. Eräs viinahullu
siellä oli selviämässä ja sittemmin muuan toistakymmentä alottava
poika, joka meritaudin tuskissa oli etsinyt juomavettä, mutta saanut
käsiinsä suuren viinapullon ja, kuten kerrottiin, erehdyksessä
tyhjentänyt sen. Luonnollisesti ei laivan lääkäri voinut pelastaa pojan
henkeä, vaan hän kuoli ja haudattiin. Pari lautaa kahden puolen
ruumista rautakahleilla kiini ja sitte laivan sivuportista mereen. Olihan
siinä pappikin siunausta lukemassa. Ei niin pahaa paikkaa ole, missä ei
olisi pappia. Tälläkin laivalla sanottiin niitä olleen kokonaista kolme
kappaletta matkustajina. -- Sitte siirtyi lasarettiin pojan äiti, joka oli
sairastunut surusta tai pelosta, kun noin kävi pojalle, joka hänen olisi
ollut vietävä Amerikassa olevan isän luo. Kun edellä kerrotut sylkemis-
ja ulvomisharjoitukset sekä myöhään yöhön kestävät meluisat tanssit
pidettiin juuri lasaretin oven ulkopuolella, voi arvata, kuinka rauhallista
siellä oli sairastella ja kuoleman kanssa kamppailla. Lääkärillä
luonnollisesti ei ollut aavistustakaan siitä, että tuollaiset pikkuseikat
mitään vaikuttaisivat heikon potilaan vointiin.
Noitten Venäjän juutalaisten perhe- y.m. suhteista koetettiin laivassa
saada tietoja, ettei heitä tarvitseisi kuljettaa takasin Amerikan rannalta.
Mutta siinä olikin mutka, kun ei ollut laivassa ketään, joka olisi osannut
venäjää ja englanninkieltä. Selvittiin siitä kuitenkin tulkitsemistavalla,
joka oli vielä konstikkaampi kuin Suomen kuuluisa käännösjärjestelmä.
Eräs suomalaisista osasi venättä, toinen ruotsia ja eräs ruotsalainen
englanninkieltä. Suomalainen kysyi venäjäksi ja käänsi vastauksen
suomeksi, toinen suomalainen tulkitsi sen ruotsiksi ja ruotsalainen sen
käänsi englanninkielelle. Tarkkaa siinä lie tullut, kun asia kulki kolmen
tulkin kautta.

Laivamme viipyi 12 päivää Glasgowin ja New Yorkin välillä. Kuului
olleenkin alkuaan rahtilaivaksi rakennettu. Jotkut enemmän
matkustaneet kehuivat toisia linjoja paremmiksi kuin "Anchor", mutta
toisten kertomuksista päättäen ei erotus taida olla suuri. Siirtolaista
kohdellaan kaikkialla siirtolaisena.
Maata tulee vähin ikävä, kun viikkomaäriin näkee vain vettä ja taivasta.
Ja ihmisiä alkaa kaivata, ollessaan pitemmältä juutalaisten ja
irlantilaisten parissa.
Kun parisen viikkoa on suljettuna valtamerenlaivaan, muodostuu se
ikäänkuin omaksi maailmakseen, jonkunlaiseksi kokonaisuudeksi,
jonka puitteihin täytyy asettaa elämänsä, tahtoipa taikka ei. Ja olihan
siinä yhteiskuntaa kerrakseen siinäkin, 1032 henkeä, eli enemmän kuin
Naantalin kaupungissa asukkaita. Laivaväkeä oli 130 miestä, lääkärit,
parturit, leipurit ja kaikki siihen luettuina.
Harvoin nähtiin toisia laivoja, ehkä puoli tusinaa koko matkalla. Onhan
se Atlanti sentään siksi avara, että vaikka samojakin suuntia kuljetaan,
ei toisiaan nähdä kuin sattumalta. Liena jo alkoi epäillä, tokko siellä
maata onkaan toisella puolella, ja väitti laivan eksyneen pois oikealta
kulkuväylältä. Oli täysi työ todistaissa hänelle, että täytyyhän se
Amerikka jossain täälläpäin löytyä, koska satojatuhansia
suomalaisiakin jo oli sinne siirtynyt samoja teitä, mitä mekin olimme
kulkeneet ja mihin meille oli piletti myyty. Nytpä voin kuvitella
Kolumbuksen ja hänen toveriensa tunteita, kun ei kukaan ollut ennen
kulkenut näitä matkoja.