Iloisia juttuja III | Page 7

ja l??ninkanslistien p?yd?ss? olivat sent??n hevosasiat jo saaneet v?isty? roskaisten oikeusjuttujen tielt?. Ainoastaan joku nuorempi koetti viel? saada sanotuksi jotain "Jormalaisen Liinaharjasta", vaan h?nen ei onnistunut siihen kiinnitt?? huomiota. Keskeytt?m?tt? vanhemmat vain jatkoivat juttujaan.
Maalaisten p?ydiss? taas jokainen puhui omasta tai "set?ns?" hevosesta, eik? yksik??n v?litt?nyt toisen puheista. Itsekukin tahtoi kuulla omaa s?velt??n yhteisess? t?rin?ss?. V?list? kuitenkin joku l?i nyrkki? p?yt??n ja sai kuuluville: "Semmoinen p----leen tamma kuin sill? Jorm----", mutta t?rin? nieli lopun.
Itse hevosyst?v?inkin p?yd?ss?, jossa etevimp?in hevosten omistajat sek? palkintotuomarit istuivat, oli jo muuan kaskuniekka kertomassa, kuinka h?n kerran oli peijannut saituri Liimataisen sy?tt?m??n sahajauhoja hevoselleen.
Se oli valitellut viljan kalleutta h?nelle. "Senp?t?hden min? olen jo pari viikkoa sy?tt?nyt sahajauhoja", oli h?n sanonut. "Oikeinko totta?" -- "Ensi kerranko sin? sit? kuulet? Laita vain Koskelta hakemaan muutamia kuormia. Mutta el? k?ske pyyt?? sahajauhoja, vaan priima sirkkelijauhoja, niiss? ei ole mustia." Ja se haetti kolme kuormaa ja sekotti appeeseen. Mutta hevoset katsoivat niin h----tin pitk??n...
"Hei, Jormalainen! Tulithan toki takasin. Se mies ei ole sy?tt?nyt sahajauhoja hevosillaan."
"Eik? ole itse sy?nyt."
Jormalainen oli paksu, lihava mies. Kasvot vaalahtavat, kylm?t, riippuvat.
"Hyv? tammarotu meid?n on ensik?dess? saaminen", alotti valtion asiamies taas yht? vakavasti kuin ennenkin. Samasta asiasta h?n oli puhunut koko illan, ja p?iv?llisill? siit? pit?nyt innokkaan puheen Suomen tammoille. "Vahva ja hyv?lahjainen kotimainen tammarotu, se on pohja, jolle sitte voidaan rakentaa. Ja ensim?inen askel siihen suuntaan on tamma-emansipatsiooni."
"El?k??n tamma-emansipatsiooni! El?k??t Suomen tammat!"
Tamma-emansipatsiooni -- tuo uuden ajan virtaus oli saanut paljo ylty? n?ist? kilpa-ajoista. Jormalaisen Liinaharja oli juossut palkintonsa 5 minutissa 49 sekunnissa, kun taas ensim?isen oripalkinnon ottaja oli viipynyt 5 minuttia 49 ja yhden viidesosan sekuntia. Miksi siis oriista annettiin 400 markan palkinto, mutta tamman t?ytyi tyyty? 200 markkaan? Mik? verinen v??ryys!
Oli kiitollinen aine puhua tosissaan ja laskea leikki?. Muutamia orivallan puolustajiakin oli, mutta he olivat nyt pienen? v?hemmist?n?.
"Vankka kotimainen tammarotu" -- sit? oli niin pulska sanoa, ??nen ollessa karkeana, ja sent?hden enemmist? oli sill? kannalla. Jormalaiselle ehdotettiin kunnianimeksi: "suomalaisen tammarodun is?".
Huomio k??ntyi hetkeksi muutamaan sarkatakkiseen, lapikasjalkaiseen maamieheen, joka jo oli ruvennut reuhaamaan. H?n istui yksin olutpullonsa ??ress?, rallatti torvisoiton mukaan ja l?i tahtia sek? jaloillaan lattiaan ett? juomalasilla p?yt??n. Hihkasikin v?liin.
Ravintolan puolesta oli jo k?yty kielt?m?ss?, vaan siit? ei ollut apua. Sitte koetettiin saada h?nt? siev?sti pois, mutta se ei onnistunut, eik? raaempaan v?kivaltaan viel? n?in alkuillasta haluttu ryhty?. Mies vain jatkoi ilonpitoaan.
Silloin k??ntyi Jormalainen h?nt? kohti ja sanoi tiukasti:
"Pehkonen, mene nyt kortteeriisi!"
Miehelt? luonto heti laskeusi. Ep?varmoilla askelilla h?n meni ovelle ja aukasi sen jo. Mutta k??ntyi sent??n viel? takasin, tuli Jormalaisen luo ja alkoi, kieli k?mpel?n?, puhella:
"Is?nn?n ei nyt pid? pahastua, jos min? v?h?... Se on niinkuin meid?n perett?, se Liinaharja. Meilt?h?n se is?nt? --"
"Mene nyt vaan!"
"Ei siit? minulla olisi tullut juoksijaa... Siihen pit?? niin paljo ly?d?, eik? minulla olisi ollut syd?nt? --" ??ni k?vi itkunsekaiseksi.
Jormalaista alkoi kyll?stytt??. H?n nousi, tarttui miehen kaulukseen ja saattoi h?net ulos. Eik? tuo vastustellutkaan, vaan itsekseen v?itti:
"Kyll? se on siin? ly?nnin paljoudessa ... siin? se on..."
"Ole huoleti! Minun pidollani siit? on hevonen tullut eik? sinun", sanoi Jormalainen, enemm?n salissa olijoille kuin Pehkoselle. "Humalaan juonut itsens?", jatkoi h?n p?yt??n palattuaan, "vaikka siivo miesh?n se on muuten."
Kuului olevan Jormalaisen torppari. Silt? oli ostanut Liinaharjan varsana, eik? olisi silloin luullut siit? tulevan hevosta mink??nlaista.
Ulos tultua kylm? talvinen viima koko joukon selvitti Pehkosen p??t?. Ensim?inen tunne h?nell? oli ilke?, rintaa jumottava katumus, ett? oli ollenkaan mennyt tuonne herrojen k?ym?paikkaan, kun kerran ei osannut olla siivosti. Ei ollut juonut muuta kuin pullon olutta, mutta tupakan katku, v?en sorina ja ytimi? vihleksiv? torvisoitto, ne olivat huumanneet h?net ja saattaneet niin kiihkoihinsa. Tottumaton h?n oli kapakkamieheksi. Kerran ennen oli ollut, ja nyt Liinaharjan takia toisen kerran.
Mit? tekemist? h?nell? oli t??ll?? Eih?n Liinaharja ollut h?nen, se oli aikoja sitten myyty Jormalaiselle. Mutta vaikka h?n sen hyvin ymm?rsi, tuntui hevonen kuitenkin viel? hiukan niinkuin h?neen kuuluvalta. Pakosta h?n sen oli myynyt, kun is?nt? v?env?keen oli sit? tahtonut.
Eik? h?n nyt malttanut olla k?ym?tt? puhuttelemassa Liinaharjaa, joka kauroja pureskellen seisoi Seurahuoneen pihalla. Se oli erinomaisen lauhaluontoinen ja ?lyk?s hevonen; lapset ja naisethan sit? olivat hoitaneetkin heill? ollessa. Entisen is?nt?ns? se nyt heti tunsi ja hirnahti iloisesti. Pehkosta v?h? h?vetti tulla kapakasta niin ?lykk??n hevosen puheille. Vaikka se oli nuori, oli se yht? viisas kuin emonsakin, joka Pehkosella viel? oli. Se oli my?s liinahtava, vaan ei en?? vanhoillaan niin puhdasjouhinen kuin t?m?.
Kehumatta se oli kaunis hevonen, tuo Liinaharja: rinta leve? ja kaula pysty, melkein kuin oriilla; karva vaalean punerva, hieno ja kiilt?v?; kaikkein kauniimmat kuitenkin olivat jouhet: harja pitk? ja tuuhea, puhtaan valkoinen, ja h?nt? samanlainen, l?hes maata viist?v?. Soma oli ollut n?hd? sen juoksua kilpa-ajoradalla. Sivakat jalat, kuin sorvatut. Kuinka notkeasti ne nousivat. Ja harja, kuinka se hulmusi, varsinkin vastatuulen puolella. Sieramet puhkuivat menonhalusta, ja silm?t paloivat, nuo lempe?t silm?t. Kun sitte palkintotuomarien taululle ilmestyi "5 min. 49 sek.", ja kun v?kijoukko ratkesi hurjiin el?k??nhuutoihin, silloin oli k?ynyt niin oudosti Pehkosen syd?meen, ett? h?n p??tti menn? Seurahuoneelle ja juoda