Ilman menestyksettä | Page 6

Raajarikkoloukon l?yt?miseksi. P?iv? ja l?mmin tunkeutui sis?lle aukastujen akkunain kautta ja valaisi rouvasnaisen kamiinin yli rippuvaista kuvaa, joka muuten olikin ainoa seinien koristus huoneessa.
"?itini h?nen viidennell? kolmatta vuodellansa", -- sanoi Wilding itsekseen, silmill??n haaveksivasti seuraten auringons?teit? maalatun kuvan kasvoilla, "olen mit? ripustanut sein?lle tuohon, ett? saisit vieraat ihastella h?nt? h?nen nuoruutensa ja kauneutensa kukoistuksessa. ?itini h?nen viidennell?kymmenell? vuodella olen min? pannut omaan, yksin?iseen kammariini pyh?ksi muistoksi itselleni. Ah, oletteko te, Jarvis?"
N?m?t viimeiset sanat sanoi h?n er??lle konttoristille, joka oli koputtanut ovelle ja nyt sielt? tirkisteli.
"Min? se olen, herra. Tahdoin vaan ilmoittaa, ett? kello on ly?nyt kymmenen, ja ett? siell? on usiampia naisihmisi? konttorissa."
"O! sin? hyv? Jumala!" sanoi viininkauppias, tullen punaisemmaksi, miss? ennen oli punainen, ja valkeammaksi, miss? entisest??n oli valkea poskillaan, "onko siell? useampia? Niin monta kuin useampia? Sitten teen parasta, jos alotan ennenkuin tulee viel? enemm?n. Tahdon puhutella niit? toinen toisensa per?st?, siin? j?rjestyksess? kuin ovat tulleet, Jarvis!"
Sukkelasti varustaen itse??n nojaustuoliin p?yd?n eteen kirjoitus-neuvojensa taakse, aikoi herra Wilding, asetettuansa ensiksi tuolin toisellekin puolelle p?yt?? vastap??t? omaa, toimitustansa suurella pelvolla.
H?n sai nyt k?rsi? sit? juoksua, joka t?llaisissa toimituksissa on niin tavallista. Siell? ilmestyi tuo aina tavattava laji naisia ilman tunteitta, sek? toisia ylim??r?n herkk?-tunteisia. Sinne tuli saaliin-himoisia leskej?, jotka tulivat h?nt? anastamaan painaten kainaloonsa sateensuojaansa, ik??nkuin olisi t?m? ollut h?n itse, jota puristivat. Siell? oli ylpeit? naimattomia naisia, jotka olivat parempia p?ivi? n?hneet ja tulivat varustettuina papintodistuksilla uskonsa puhtaudesta, ik??n kuin olisi h?n ollut Pyh? Pietari avaiminensa. Siell? oli leppeit? naimattomia naisia, jotka tulivat p??st?ksens? naimiseen h?nen kanssa. Siell? oli em?nn?itsi?it? ammatiltaan, jotka, tuimat kuin vanhat partasuut korpraalit, ?ksierauttivat h?nt? taloushoitamisessa, sen sijaan ett? itse antautuisivat tutkinnon alle. Siell? oli n??ntyv?isi? potilaita, jotka eiv?t pit?neet niin paljon palkasta, kuin yksin?isen sairashuoneen vakavasta turvasta. Siell? oli hell?tunteisia naisia, jotka purskahtivat itkuun joka sanan j?lkeen ja joita sitte piti virvoittaman lasilla kylm?? vett?. Siell? tulivat muutamat parittain, toinen erinomaisen kaunis toinen erinomaisen ruma, joista kaunotar hyvin tyydytt?v?isell? tavalla vastasi kaikkiin kysymyksiin, kunnes viimeksi havaittiin, ettei h?n ollutkaan hakija ammattiin, vaan yst?v? rumalle, joka sill? aikaa syv?ll? ??nett?myydell? ja n?ht?v?ll? vihalla oli silmi?ns? mullistellut.
Hyv?ntahtoisen viinikauppiaan yksinkertainen syd?n rupesi jo ep?ilem??n, kun viimein ilmautui hakija, joka oli toisia aivan erilainen. Se oli nainen noin viidenkymmenen vuoden paikoilla, ehk? n?ytti nuoremmalta. H?nen kasvonsa olivat merkilliset vakavan muotonsa vuoksi ja h?nen k?yt?ksens? osoitti hiljaa ujostelemattomuutta ja tasaista mielenlaatua. Kauniissa sovussa t?m?n vakavuuden ja tasaisen mielenlaadun kanssa oli h?nen ??nens?, kun h?n kysymykseen: "mink? nimen saan luvan kirjoittaa yl?s" vastasi: "nimeni on Sara Goldstraw. Mieheni, herra Goldstraw, on monta vuotta sitten kuollut ja meill? ei ollut yht??n lasta."
Kymmenen kysymyst? oli t?in tuskin saanut niin pallon selvityst? matkaan toisilta hakijoilta. H?nen ??nens? soi niin suloiselta herra Wildingin korviin, kun t?m? kirjoitti muistoonpanojansa paperille, ett? herra Wilding viipyi melkoisen aikaa t?ss? toimessa. Katsoen j?lleen yl?s oli rouva Goldstrawin silm?t luonnollisesti sill? aikaa vaeltaneet huoneen ymp?rill? ja palasivat nyt takaisin h?neen rautakamiinista. Katsantonsa osoitti, ett? h?n mieluisesti suostui tutkimukseen ja oli valmis antamaan todenmukaisia vastauksia.
"Sallittehan ett? teen muutamia kysymyksi??" sanoi ujosteleva viininkauppias.
"Aivan mielell?ni, herra; muutenhan en olis tullutkaan t?nne."
"Oletteko ennen palvelleet em?nn?itsi?n??"
"Ainoastaan yhden kerran. Olen palvellut samaa rouvaa, er?st? leske? kaksitoista vuotta, aina siit? asti kuin kadotin mieheni. Rouva oli kivuloinen ja kuoli nykyj??n ja siin? n?ette syyn miksi olen mustaan puettu."
"En ep?ilekk??n siis, ett? h?n on teille antanut kauniimpia todistuksia" -- sanoi herra Wilding.
"Sen toivon rohkenevani sanoa. Luulin tekev?ni teille v?hemmin vaivaa, jos kirjoitin yl?s h?nen testamentin-suorittajain nimet ja asunnon ja otin paperin mukaani".
N?in sanoen pani h?n paperilipun p?yd?lle.
"Te muistutatte minua eriskummaisella tavalla, rouva Goldstraw", sanoi Wilding ottaessaan vastaan paperin, "er??st? k?yt?nn?st? ja ??nest?, jotka olen ennen tuntenut. Ne eiv?t olleet jonkun vissin erityisen personan omia -- siit? olen vakaa, ehk? en muista asian oikeata laitaa -- vaan jotaan yleist?, mutta sen kuva oli suloinen ja hyv?mielinen."
Hymyillen vastasi nainen:
"Oli miten olikin niin ilahuttaa se minua kuulla."
"Jaa" -- sanoi viininkauppias miettiv?isesti kerraten viimeiset sanansa ja sukkelasti luoden silm?ns? em?nn?itsi??n -- "kuva oli suloinen ja hyv?mielinen, mutta se on my?s kaikki mit? voin muistaa asiasta. Muisto on v?listi kuin puoleksi unehtunut unelma. En tied? kuinka n?ytt?? teist?, rouva Goldstraw, mutta minusta se n?ytt?? niin."
Luultavasti se n?ytti rouvastakin niin, kosk'ei mit??n virkkanut vastaan. Herra Wilding tarjoutui heti menem??n keskustelukseen paperissa nimitettyin, "Doctors Commons" asianajaja-yhteyteen kuuluvain, herrojen kanssa, johon rouva Goldstraw kiitollisuudella suostui. Ja koska ei ollut mainittu palkkaakana, ilmoitti herra Wilding rouvalle mahdolliseksi ett? h?n jo parin tiiman per?st? saisi tulla takaisin, jota rouva Goldstraw mielell??n lupasi. Sanalla sanottu: herra Wildingin tarkastelemiset saivat tyydytt?v?isimm?n vastauksen ja seuraus siit? oli, ett? rouva Goldstraw samana iltana k?skettiin omia aivan halpoja ehtojansa vastaan saapuville tulemaan seuraavana p?iv?n? ja asettumaan em?nn?itsi?ksi Raajarikkoloukkoon.
EM?NN?ITSI? PUHUU.
Seuraavana p?iv?n? tuli rouva Goldstraw ottaaksensa vastaan em?nn?itsi?-toimitustaan.
J?rjestetty?ns? kapineensa omassa kammarissaan, antoi uusi em?nn?itsi? ilmoittaa, ett? odotti niit? k?skyj? ja neuvoja, joita is?nt?ns? luultavasti halusi antaa h?nelle. Viininkauppias vastaan-otti rouva Goldstrawia ruokasalissa, jossa olivat puhuneet eilisp?iv?n?, ja vaihetettuansa tavalliset kohteliaisuuden osoitukset, istuivat he alas