Ilman menestyksettä | Page 7

ja
hyvämielinen, mutta se on myös kaikki mitä voin muistaa asiasta.

Muisto on välisti kuin puoleksi unehtunut unelma. En tiedä kuinka
näyttää teistä, rouva Goldstraw, mutta minusta se näyttää niin."
Luultavasti se näytti rouvastakin niin, kosk'ei mitään virkkanut vastaan.
Herra Wilding tarjoutui heti menemään keskustelukseen paperissa
nimitettyin, "Doctors Commons" asianajaja-yhteyteen kuuluvain,
herrojen kanssa, johon rouva Goldstraw kiitollisuudella suostui. Ja
koska ei ollut mainittu palkkaakana, ilmoitti herra Wilding rouvalle
mahdolliseksi että hän jo parin tiiman perästä saisi tulla takaisin, jota
rouva Goldstraw mielellään lupasi. Sanalla sanottu: herra Wildingin
tarkastelemiset saivat tyydyttäväisimmän vastauksen ja seuraus siitä oli,
että rouva Goldstraw samana iltana käskettiin omia aivan halpoja
ehtojansa vastaan saapuville tulemaan seuraavana päivänä ja
asettumaan emännöitsiäksi Raajarikkoloukkoon.
EMÄNNÖITSIÄ PUHUU.
Seuraavana päivänä tuli rouva Goldstraw ottaaksensa vastaan
emännöitsiä-toimitustaan.
Järjestettyänsä kapineensa omassa kammarissaan, antoi uusi
emännöitsiä ilmoittaa, että odotti niitä käskyjä ja neuvoja, joita
isäntänsä luultavasti halusi antaa hänelle. Viininkauppias vastaan-otti
rouva Goldstrawia ruokasalissa, jossa olivat puhuneet eilispäivänä, ja
vaihetettuansa tavalliset kohteliaisuuden osoitukset, istuivat he alas
keskustelemaan talon asioista.
"Mitä ensinnäkin atrioihin tulee, sire," sanoi rouva Goldstraw, "onko
minun pitäminen huoli useista vai muutamista?"
"Jos onnistun saamaan toimeen erään vanhanaikaisen tuuman" -- sanoi
herra Wilding -- "niin saatte usiampia, joista on teidän huolta pitäminen.
Minä olen yksin ja naimaton, rouva Goldstraw, ja tahdon elää kaikkein
niiden kanssa, jotka ovat palveluksessani, niinkuin olisimme yhteen
perheesen kuuluvia. Siihen aikaan asti tulette ainoastaan pitämään
huolta minusta ja uudesta kauppakumppalistani, jota kohta odotan
tänne. Mitkä ja minkälaiset kumppalini tavat lienevät, sitä en voi vielä
sanoa, mutta itsestäni saatan mainita, että olen mies, joka toimitan

toimitettavani kellon lyönnin mukaan, ja ruokahaluni on niin
muuttumaton että voitte punnita sen melkeen luodille."
"Kuinka on suurus asettaminen, sire?" kysyi rouva Goldstraw -- "onko
mitään erittäin."...
Hän herkesi ja jätti lauseen päättämättä; silmänsä kääntyivät hitaisesti
isännästään katselemaan kamiinin friisiä, ja jos hän olisi ollut
vähemmin taitava ja harjautunut emännöitsiä, niin olisi herra Wilding
luullut, että hänen huomionsa alkoi eksyä jo puheen alussa.
"Kello kahdeksan on suurusaikani" -- lausui taas herra Wilding -- "yksi
hyveistäni on, etten koskaan kyllästy paistettuun sianlihaan ja yksi
vioistani, että aina epäilen kananmunain tuoreutta."
Rouva Goldstraw katsahti takasin häneen, vaan mielensä näytti vielä
olevan hiukan jaettuna isännän ja hänen kamiini-friisinsä välillä.
"Minä juon teetä" jatkoi herra Wilding, "ja olen aina innokas
saadakseni sen määrätyllä ajalla, kun se on valmistettu. Jos teeni seisoo
liiaksi kauvan." --
Nyt taas herkesi Wilding ja jätti lauseensa kesken. Jos ei hän olisi ollut
toimessa selvittää hänelle niin tähdellistä ainetta kuin suurustaan, niin
olisi rouva Goldstraw luullut, että hänen huomionsa alkoi eksyä jo
puheen alussa.
"Jos teenne tulee seisomaan liiaksi kauvan, sire?" -- sanoi emännöitsiä,
kohteliaasti solmiten isännältä kadonnutta puheen säiettä.
"Jos teeni saa seisoa liiaksi kauvan" uudisti koneenmukaisesti
viininkauppias, jonka ajatukset väikkyivät yhä loitommaksi hänen
suuruksestaan ja jonka silmät yhä tarkemmasti iskivät emännöitsiän
kasvoihin. "Jos teeni -- -- mutta mikä Jumalan nimessä, rouva
Goldstraw, se käytöstapa ja ääni on, josta te muistutatte? Tänä päivänä
se johtuu minun mieleeni paljoa voimakkaammasti kuin eilen
puhuessani teidän kanssanne. Mitä hän tuo mahtaa olla?"

"Niin, mitähän se mahtaa olla?" pitkitti rouva Goldstraw.
Nämät sanat hän lausui, mutta ajatuksensa olivat nähtävästi muualla, ja
viininkauppias, joka vielä odottaen katsoi häneen, huomasi että hänen
silmänsä vaelsivat kamiini-friisiin. Ne asettuivat hänen äitinsä kuvaan,
joka rippui siellä, ja tarkastelivat sitä senkaltaisella keveällä kulmain
rypyttämisellä, joka seuraa puoleksi tietämätöntä muiston ponnistusta.
Herra Wilding lausui:
"Se on minun rakas äitini viidennessäkolmatta vuodessansa."
Rouva Goldstraw kiitti häntä, että oli vaivannut itseänsä selvittämällä
hänelle, kenenkä kuva se oli, ja sanoi taasen kirkastuneella otsalla että
se oli erittäin kauniin rouvan kuva.
Herra Wilding, jonka entinen hämmennys uudestaan palasi, teki vielä
yrityksen jälleen saadaksensa tuota kadotettua muistoa, joka oli niin
likeisessä ja kuitenkin niin selkenemättömässä yhteydessä uuden
emännöitsiänsä äänen ja käytös-tavan kanssa.
"Suokaa anteeksi että teen kysymyksen, joka ei koske minua eikä
suurustani" sanoi hän. "Oletteko koskaan palvelleet ennen kuin
emännöitsiänä?"
"Olen, sire. Astuessani ulos mailmaan, palvelin minä lapsipiikana
Löytölastenhuoneessa."
"Kas siinä se minulla nyt on!" sanoi viininkauppias, vetäen tuoliansa
takaisin. "Se on juuri niiden käytös-tavasta siellä kuin muistutatte
minua!"
Ihmetteleväisesti silmäili häntä rouva Goldstraw ja kasvonsa väri
muuttui; hän loi silmänsä lattiaan ja istui hiljaisena äänetönnä.
"Mikäs nyt on?" kysyi herra Wilding.
"Tarkoitatteko olleenne Löytölastenhuoneessa?"
"Varmaan; ja sitä en häpeä tunnustaa."

"Sillä nimellä, jota nyt kannatte?"
"Nimellä Walter Wilding."
"Ja rouvasnainen?" --
Rouva Goldstraw herkesi äkisti ja katseli nähtävällä levottomuudella
kuvaa.
"Tarkoitatte äitiäni" keskeytti Wilding.
"Teidän -- äitinne", jatkoi emännöitsiä niinkuin vasten mieltänsä --
"ottiko hän teitä pois Löytölastenhuoneesta? Kuinka vanha olitte
silloin?"
"Yhden -- ja kahdentoista vuoden välillä. Tämä on koko romaani, rouva
Goldstraw!"
Vilpittömällä ja puheliaalla tavallansa kertoi hän nyt jutun tuosta
rouvasta, joka oli puhutellut häntä hänen syödessänsä päivällistä
muitten poikain kanssa Löytölastenhuoneessa sekä kaikkia mitä sen
jälkeen oli tapahtunut.
"Äiti raukkani ei olisi koskaan saanut selvää minusta," lisäsi hän, "ellei
olisi tavannut muutaman naisvartioista, jonka kävi häntä sääliksi ja joka
lupasi koskea siihen poikaan, jolla oli nimi Walter Wilding,