Huutolaiset | Page 6

metsästämään.»
»Katso vain, ettet huonoa saalista saa. Todella, minä varoitan sinua!
Tuollaiset nuket, kuin serkkusi on, harvoin tekevät järkevän miehen
onnelliseksi, mutta usein on tapahtunut, että ovat vieneet viisaan
miehen järjen, ja mies parat ovat huomanneet sen vasta silloin, kuin
katuminen on käynyt liian myöhäiseksi.»
»Älkää pelätkö, ei minua nuket miellytä, ajattelevien ja järjellisten
ihmisten seurassa olen aina parahiten viihtynyt. Mutta nyt minun täytyy
mennä. Hyvästi, täti!»

Arvo läksi käymään kotiin päin ajatellen: »Tuo täti minua on aina
lellitellyt, mutta toisaalta hänen neuvonsa monessa suhteessa kuitenkin
ovat parsineet sen, mitä hänen liiallinen hyväntahtoisuutensa ehkä olisi
minua vahingoittanut. Hm, hän pelkää, että mielistyisin serkkuuni; siitä
hän saa olla huoletta!» Arvo oli nyt ennättänyt kotiin ja läksi suoraan
äitinsä kamariin.
»No mitä kuuluu, poikani, oletko päättänyt lähteä?» kysyi hänen
äitinsä.
»Olen», vastasi Arvo.
Patruuna Aateli tuli huoneeseen ja sanoi, nähtyänsä Arvon: »Sinä
lähdet kai jo tänään matkalle?»
»Lähden. Nyt on metsästysaika juuri käsissä ja metsälammet ovat
täynnä sorsia.»
»Nuo ikävät jahtimatkat», sanoi patrunessa, »ne minua aina
huolestuttavat; lankoni maatilalla on kovin synkkiä metsiä, entä jos
vielä eksytte siellä. Aksel ei suinkaan paljon tunne niitä.»
»Ahto Nurmi tulee kyllä mukaamme; kun kolmisin menemme, niin ei
meidän yhtään ole hätää, ja sitä paitsi Ahto kyllä usein on setäni mailla
metsästämässä ollut, kyllä hän ne tuntee. Tunteepa vielä Renkalankin
metsät.»
»Urholla saat ajaa ensi kestikievarivälin, vaan sitte kyydillä, sillä minä
tarvitsen hevosiani kylvöjen takia», sanoi patruuna.
»Hauskempi onkin kyydillä kulkeminen, sillä matka joutuu
pikemmin.»
»Lähde nyt vaatteitasi säälimään matkalaukkuun», käski patrunessa,
»minä menen sinulle panemaan vähän eväitä mukaan».
Arvo meni kamariinsa, veti piironkinsa laatikon auki, otti sieltä vaatteet,
joita luuli tarvitsevansa mukaansa, ja rupesi niitä sovittelemaan
matkalaukkuun. Samassa vanha Maija, joka oli talossa kauan palvellut,
tuli sisään, tuoden esiliinassaan koko joukon sukkia, joita hän tarjosi
Arvolle, sanoen: »Tässä on uusia puhtaita sukkia, ottakaa ne
mukaanne.»
»Maija hyvä, en minä niitä kaikkia tarvitse.»
»Ottakaa vain! Jos jalat metsässä kastuvat, niin nämä ovat hyvät
olemassa.» Ja kursailematta Maija pani sukkaparit matkalaukkuun
sinne ja tänne, missä vain havaitsi pienen kolon vaatteitten välissä.
»Olkoot nyt siinä sitte», sanoi Arvo. »Mutta Maija hyvä, laittakaa

minulle kahvia, sitä mielelläni joisin, sillä semmoista kahvia, jota te
keitätte, en saa, ennenkuin takaisin palajan.»
»Voi, voi, tuota maisteria, mitä hän sanookaan! Kyllä maar sitä
semmoista jokahinen keittää. Menkää vain sisareni, lukkarin matamin
luo, hän laittaa varsin yhtä hyvää kuin minäkin -- vaikka vähän liiaksi
väkevää se sentään ehkä on, sillä hän on jo unhottanut, kummoista
hienommissa herroissa laitetaan. Aioin juuri pyytää, että maisteri
poikkeisi sinne lukkarille taikka antaisi kyytipojan viedä minulta
sisarelleni terveisiä. He asuvat siellä kirkonkylässä.»
»Kyllä tiedän ja toimitan terveiset perille, mutta kahvia tahdon täällä
kotona juoda.»
»Niin kai, sehän onkin aivan valmista lakin alla selkenemässä, ja
lämpimiä nisukaakkusia panen pöydälle, tulkaa vain juomaan.»
Maija kiirehti toimeensa, ja Arvo meni vanhempiensa kanssa juomaan
kahvia.
Hevonen oli portaitten edessä valjastettuna, ja kun Arvo oli juonut, otti
hän jahtilaukun ja pyssyn mukaansa, sanoi jäähyväiset vanhemmilleen
ja meni kääseihinsä. »Hei Urho, nyt sitä mennään!» huusi hän
hevoselleen, nykäisten ohjaksista, ja samassa mentiinkin niin, että
kääsit tärisivät.

NELJÄS LUKU
»Mitenkäs Iiri raasukin jaksanee nyt tuolla Renkalassa?» sanoi lukkarin
matami miehelleen, joka juuri astui huoneeseensa. »Taaven-muori kävi
täällä ja puhui, miten tyttö riepua pahoin kohdellaan. Kaiket päivää,
pyhät ja aret, hänen täytyy käydä paimenessa, oli ilma sitte millainen
hyvänsä, ja kun läpimärkänä kotia palaa, saa hän vain samoissa
repaleissa olla, ei kuivaa nuttua lapsen ylle anneta. Ruoka on myös
huonoa.»
»Lienevätkö kaikki tosia? Kyllä minä tiedän, ettei Renkalassa
herkkusuuna olla saa, sillä ukko on saituri, mutta jos tytölle annetaan
tarpeeksi ruokaa, niin ei ole hätää, sillä on sitä kerjäläinenkin
pyöreäposkinen, vaikkei muuta syö kuin kalaa ja leipää eikä muuta juo
kuin raitista vettä.»
»Niin, mutta kyllä se sentään on surkeata -- lapsi on lapsi ja tarvitsisi
kyllä joskus muutakin. Heillä oli niin hellä äiti, että harvalla on
semmoista, eikä tyttö parka saattanut ennen aavistaakaan noin kovia

ihmisiä löytyvän. Minä tässä tuumasin juuri, että mitähän Liisa-vainaja
nyt ajattelisi, jos näkisi heikon kalpean tyttösensä yksin kävelevän
Renkalan synkkiä metsiä, suurta karjalaumaa paimentamassa.»
»Hän varmaankin ajattelisi», vastasi lukkari tyvenesti: »kumma,
etteivät lukkarilaiset ottaneet tuota lapsukaista, vaikka ei heillä
itselläänkään ole lasta, koska Jumala heiltä korjasi heidän
ainokaisensa».
»Kyllä maar minä olisin ottanut, jos sitä oikein olisi tuumittu, mutta
ethän sinäkään käskenyt, sanoit vain: 'Kuules, entä jos ottaisimme Iirin
kasvatiksemme, mitäs tuosta tuumit?' Näin sinä sanoit.»
»No niin, sanoinhan minä sillä tavoin.»
»Sanoit sinä, ja minä siihen sitte vastasin että eihän meidän auta ottaa
kaiken maailman köyhiä luoksemme, vaikkei meillä omia lapsia ole;
enhän minä muuta sanonut. Kylläpä minä sen puolesta olisin tuon tyttö
rievun ottanut, jos paremmin olisit toivosi ilmoittanut, mutta olit sitte
vain ääneti etkä puhunut mitään ja minä luulin, että sinä olit samaa
mieltä kuin minäkin.»
»En tahtonut lasta miksikään riitakappaleeksi välillemme. Sinulle
hänestä olisi suurempi vaiva tullut, siis oli se paremmin sinun
päätettäväsi, ottaisimmeko hänet vai emmekö, ja vastauksestasi