Hovin Inkeri | Page 3

kävelemään kotejansa kohti. Muuan koira haukahteli
väkijoukkoa kentällä. Tyttönen talutti sokeaa eukkoa kentän poikki
kaupunkiin päin. Kun he olivat joutuneet lähelle siltaa, juoksi siististi
puettu, noin kahdeksanvuotias poika heitä vastaan, kaappasi kourallisen
multaa ja heitti sen vanhuksen sokeita silmiä vasten. Tyttö parkaisi ja
vanhus pyyhki vapisevin käsin mullan kasvoiltaan. Poika juoksi ilkeästi
nauraen kaupunkiin, jonne katosi erääseen taloon.
-- Kuka tuo poika on? kysyttiin miehissä kentällä.
-- Simo Hurtta, kuului vastaus. -- Kapteeni on pannut hänen isänsä
sijaisekseen meitä opettamaan; vaan miten käynee opettamisen, kun
mies ei osaa suomea kuin siteeksi. Mistä lienee Virosta kotoisin. Mutta
poika osaa vaikka mitä. Hän on niin viisas kuin itse paholainen ja vielä
vähän viisaampikin ja yhtä ilkeä hän on myös. Hän ennättää joka
paikkaan ja pääsee vaikka läpi seinän, ja minne hän vain pääsee, sieltä
pahoja kuuluu. Laululintusilta hän leikkaa kielet ja laskee linnut sitten
lentoon.

-- Tietääkö isä poikansa ilkeyksistä? kysyi Heikki.
-- Kyllä tietää, mutta hän vain nauraa niille, vastasi edellinen kertoja.
Katkeralla mielellä miehet sinä iltana levolle menivät noustakseen
hyvissä ajoin harjoituksiin. Kovasti heitä seuraavana aamuna
kävelytettiinkin, kunnes saivat aamiaislomaa. Silloin taas kontit käsille
ja eväät esille. Syötyä asettuivat miehet lepäämään, eikä viipynyt uni
tulemasta heidän silmiinsä.
Yhtäkkiä melu tulliportilta herätti lähellä, nukkujat. Siellä kaksi miestä,
joilla oli kontit kukkurallaan ruuaksi käypää tavaraa ja toisella vielä
pulska lahna vitaksessa, halusi päästä kaupunkiin, ja Jouto-Juoseppi
heitä siitä esteli, kun eivät tahtoneet tullia maksaa.
-- No, en anna, en niin mitään, kuului toinen miehistä tiuskaisevan.
Juoseppi asettui rehevästi hänen eteensä ja huusi minkä jaksoi:
-- Mutta ruunun puolesta...
-- Tuossa saat ruunun puolesta, ärjäisi kalan kantaja ja läiskähytti
lahnan pyrstöllä Juoseppia naamaan, niin että suomukset roiskahtelivat
ja tullinkantaja kellahti nurmikolle.
-- Vaan kun esivalta käskee. Uskallatko vastustaa esivaltaa? huusi
Juoseppi, täyteläinen naamansa punaisena kiukusta, ja kapristi maasta
syöksyäkseen vastustajaansa kohti. Mutta jaloilleen päästyään ei
uskaltanutkaan muuta kuin puristaa nyrkkiä ja pelokkaasti katsella
Simo Hurttaa, joka seisoi siinä kädet housun taskuissa, silmät sirrallaan
ja ilkeä hymy huulilla, niinkuin hänen oli tapansa kun mietti jotakin
konnan kujetta.
-- Ka, hyvä veli, elähän ole milläsikään, lohdutteli toinen kauppiaista,
veitikkamaisen näköinen nuorukainen. -- Kuules, minä kun palajan
kaupungista, niin annan sinulle oikein kauniita kapakaloja. Ne ovat
kontin pohjalla, niin etten saa niitä käsiin, ennenkuin muu tavara on
myyty; mutta istu tässä portilla, kun me tulemme takaisin, niin kyllä ne

saat aivan varmaan.
Juosepin puristettu nyrkki laukesi, hän katsoi epäilevästi puhujaan ja
antoi heidän mennä.
-- Mistä sinä ne kapakalat saat? Eihän meillä niitä ole mukana
kummallakaan, kuiskasi lahnan omistaja.
-- Niitä näkyy riippuvan Jouto-Juosepin pirtin seinämällä. Kyllä minä
ne saan otetuksi sillä aikaa, kun hän porttia vahtii, virkkoi kumppani.
Miesten mentyä tunsi tullimies suomusten naamaa haittaavan, jonka
vuoksi hän päätti mennä joelle peseytymään. Joen ranta oli siksi korkea,
että hänen moiselle miehelle kävi kovin vaikeaksi kumartua niin alas,
että sai vettä kädellä nostetuksi. Hullunkurista oli nähdä, miten hän
huojui ja heilui pysytellessään tasapainossa.
Silloin kaikui hänen korvissaan: -- Nyt käskee takavalta. Ruunun
puolesta, hei!
Pieni sysäys takaapäin -- ja esivallan edustaja pulahti veteen, ennenkuin
ennätti ääntäkään päästää. Erittäin tyytyväisenä kepposeensa kiiruhti
Simo Hurtta kaupunkiin, lähimäisen talon suojaan. Sieltä nurkan takaa
tirkistelivät hänen kalpeat kasvonsa uteliaina joelle päin. Onneksi
Varasjoki ei ole syvä. Siinä ei ollut vettä kuin miehen vyötäisiin asti.
Hieman räpisteltyään pääsi Juoseppi jaloilleen ja sitten vasta hän
oivalsi, että oli ollut hukkumisen vaarassa, ja alkoi sentähden surkeasti
voivotella. Miehiä kokoontui kentän puoliselle rannalle, ja sieltä kuului
jos joitakin ehdotuksia ja neuvoja, miten Jouto-Juoseppi olisi joesta
nostettava.
Jo oli Juoseppi päässyt kuiville ja melkein kaikki vesi hänen
vaatteistaan valunut, kun kaupustelijat palasivat kaupungista. Kapakalat
olivat todellakin kontin pohjalla ja sieltä ne siirtyivät tullimiehen käsiin.
Antaja vielä kehui niitä erittäin hyviksi.
-- Kyllä minulla on sittenkin makuisempia tuolla seinällä kuivumassa,
suurenteli Juoseppi ja kantoi tyytyväisenä lahjat pirttiinsä. Kauppiaat

poistuivat kiireesti.
* * * * *
Lieksan kentällä olivat kokouspäivät kuluneet ahkerissa harjoituksissa.
Lomahetkinä olivat kohta alkavat käräjät tavallisena
keskustelunaineena. Vallesmannin, Heikki Tanelinpojan, sanottiin
kertoneen, että kreivi aikoi kysyttää talonpojilta, suostuisivatko he
verojensa kantotavan muuttamiseen ja sen vakinaiseksi panemiseen.
Tämä tieto ei ollut miehille mieleen, sillä he pelkäsivät kaikkia
muutoksia. Huhu tiesi myös kertoa, että kreivi antaisi nuhdella
talonpoikia siitä, että eivät olleet tuoneet riittävästi hirsiä kirkkojen
rakentamista varten. Oli nimittäin käsky rakentaa kaksi kirkkoa, toinen
luterilaisille, toinen kreikkalaisille. Kreivin sanottiin myös aikovan
pakottaa kaikkia, jotka olivat ilmoittauneet kaupungin asujamiksi, pian
muuttamaan sinne. Moni heistä asui näet maalla nauttien
kaupunkilaisen oikeuksia.
Nämä uutiset kulkivat lisättyinä miehestä mieheen ja paisuivat vihdoin
siihen määrään, että saivat mielet kuohuksiin, ja Heikillä oli täysi työ
saada tovereitaan tajuamaan, että nämä muutokset ja määräykset olivat
kaikkien eduksi, vaikka ne nyt näyttivät tuottavan yksityisille
hankaluuksia.
Oli ehditty viimeisen harjoituspäivän iltaan. Jälestä puolen päivän oli
ollut ampumaharjoitus eräällä aholla. Päällikkö ratsasti polkua myöten
kentälle, jossa hänen tuli julistaa harjoitukset päättyneiksi ja laskea
miehet kotiin.
Nämä riensivät suoraan viidakon läpi, Niilo ensimäisenä. Hän aikoi
juuri hypätä ojan yli,