Hovin Inkeri | Page 8

t?m? palkitsee hyv?t ty?t h?nen lastensa lapsille. Pentti on ollut Sikell? ja Ristolla is?n? ja ?itin?. Nytkin h?n p?iv?t k?y kalalla ja mets?st?m?ss? ja y?t valvoo sairaan vuoteen ??ress?.
-- Ja kaiken t?m?n kurjuuden synnytt?j? on vapaa, on rankaisematta! huudahti Tuomas.
-- Niin on viel?, vastasi Heikki -- mutta kuka tiet??, miten kauan. Affleck on hirmut?ill??n niin kiihottanut mielet, ett? pieninkin v??rinteko h?nen puoleltaan vaikuttaa kuin kipuna tappurakuontalossa. Yrj? veljesi k?vi t??ll? joulun pyhin?. H?n kertoi nurmekselaisten olevan valmiina mill? hetkell? tahansa nousemaan yhten? miehen? sortajaa vastaan.
* * * * *
Ensim?isen? arkena l?ksi Tuomas Pentin pirtille. Oli aamupuoli p?iv??. Pakkanen paukahteli pirtin seiniss? Tuomaan tarttuessa ovenripaan. Ovi oli ulkopuolelta linkussa. Tuomas jo mieli k??nty? pois ovelta ... silloin kuuli h?n heikon ysk?yksen sis?puolelta.
-- Sikke on yksin kotona ja ovi on susien t?hden suljettu, arveli h?n ja astui sis??n.
Pirtti l?mpisi parhaillaan. Noin puolitoista kyyn?r?? korkealta lattiasta oli huone t?ynn? savua. Savukiemurat leijailivat kepe?sti paeten toinen toistaan, ne kohosivat kohti karstaista kattoa ja nousivat vihdoin patsaana lakeisesta tuulen hajoteltaviksi.
-- Kuka siell? on? kysyi heikko ??ni uunin kupeelta.
--- Min?, Sormulan Tuomas. Ja tulija meni ??nt? kohti n?ytt?yty?kseen. Huoneessa oli n?ht?v?sti valvottu pitki? puhteita, koska oli niin paljon p?reen hiilt? lattialla. V?h?n savussa t?hystelty??n huomasi Tuomas uunin kupeella vuoteen ja sen vieress? matalan jakkaran. Sille h?n istuutui, ja kun v?h?n painoi p??t??n alasp?in, oli h?n savurajan alapuolella. Nyt h?n saattoi n?hd? vuoteella lep??j?nkin. Sairas oli ottanut kasvoiltaan karkean, ryysyisen peitteen, jota h?n savun t?hden piti siin? uunin l?mmitess?. Kasvot olivat kalpeat ja kuihtuneet. Kuka olisi voinut uskoa, ett? t?m? oli entinen punaposkinen, py?re?kasvoinen Lieksalan Sikke. H?n ojensi laihan k?tens?.
-- Hyv?? p?iv??, Sikke!
-- Jumal' antakoon, Tuomas.
-- Eik? sinua palella, kun t??ll? on niin kylm?? kysyi Tuomas.
-- Ei kovin. Kyll? t??ll? tulee l?mmin, kunhan lakeinen saadaan kiinni.
Tuli taas ysk?n kohtaus. Kun se helpotti, jatkoi Sikke puhetta:
-- Pentti on pyydyksill? ja Risto on ollut monta p?iv?? P?lkkypurolla Leenan hierottavana. T?n??n h?nen pit?isi tulla kotiin.
-- Miten sin?, Sikke, tulet toimeen n?in yksin koko pitk?t p?iv?t?
-- Enh?n min? ole yksin, kun Risto on kotona ja hovin Inkeri k?y melkein joka p?iv? ja P?lkkypuron pikku Sannakin tulee, kun vaan pakkaselta tarkenee. Ne hoitavat minua ja sitten... Annapas minulle vakka tuolta penkin alta!
Tuomas toi vakan.
-- Katso t?t?! Sikke otti vakasta vanhaan pumpulihuiviin k??rityn kirjan ja ojensi sen Tuomaalle. Se oli tuo vuonna 1701 painettu suomalainen virsikirja.
-- Kenelt? t?m?n olet saanut?
-- Se on Inkerin kirja. H?n on opettanut Sannaa ja minua lukemaan sit?. Ja Sanna osaa veisatakin. H?nell? on niin hele? ??ni.
-- Onko Inkeri majurin tyt?r? kysyi Tuomas vitkastellen, ik??nkuin pel?ten my?nt?v?? vastausta.
-- Ei toki! Voi kun on jano! Tuopissa penkill? olisi maitoa....
Tuomas toi maitotuopin. Juotuansa lep?si sairas kotvasen aikaa. Sitten jatkoi:
-- Inkerin ?iti kuuluu olevan v?h?n sukua majurille, ja Inkerin is? on kerran pelastanut majurin hengen. He ovat ennen olleet hyvin rikkaita; mutta Inkerin pienen? ollessa on kuningas ottanut heilt? hovit ja maat, ett? ei j??nyt kuin yksi pieni talo. Siin? he sitten ovat asuneet, kunnes Inkerin is? on kuollut. Inkeri on silloin ollut viisitoistavuotias. Silloin on majuri tullut ja sanonut, ett? kun ovat sukua ja kun Inkerin is? on pelastanut h?nen henkens?, niin heid?n pit?? muuttaa asumaan h?nen hoviinsa Kiteelle. Ei leski eik? Inkerik??n ole tahtonut muuttaa; mutta majuri ei ole heitt?nyt heit? rauhaan, ennenkuin on saanut heid?t muuttamaan. Sitten h?n on ottanut heid?n karjansa ja rahansa ja hopeansa. Yhden hevosen on Inkeri vain saanut pit??. Kolme vuotta Kiteell? asuttuansa on heid?n t?ytynyt muuttaa t?nne ja t??ll? he ovat olleet jo nelj?tt? vuotta. Inkerin ?idin pit?isi t??ll? hoitaa taloutta, mutta h?n on tullut niin kivulloiseksi, ettei jaksa paljon mit??n.
-- Nyt sin? et saa puhua en??, Sikke. Sin? v?syt siit?, ja ysk? tulee pahemmaksi, muistutti Tuomas.
Sill? v?lin olivat kek?leet uunissa palaneet loppuun. Savu oli haihtunut. Tuomas veti hiilet uunista, istui viel? v?h?n aikaa ja pani sitten lakeisen kiinni.
-- Kunhan ei Risto nyt tulisi, h?t?ili Sikke. -- Kuule, Tuomas, jos n?et Riston kotimatkalla niin el? mene h?nt? puhuttelemaan. H?n luulisi vieraaksi...
-- Eik? h?n sitten tahdo vieraita puhutella?
-- Kyll? ... mutta kun sin? n?yt?t v?h?n herralta... Risto luulee kaikkia herroja majurin tovereiksi ja h?n tulee aina niin kummalliseksi, kun semmoisia n?kee. H?nen p??ns? menee sekaisin, ja h?n alkaa mietti? kostoa.
Tuomas muisti hovin Inkerin k?yt?ksen Kaupunkiniemell? ja sanoi:
-- Herroja taitavat t??ll? tervej?rkisetkin kammoksua. Hyv?sti t?ll? kertaa Sikke!
Sikke oli ollut oikeassa puhuessaan Ristosta. Risto oli kummallinen. Mit? vanhemmaksi h?n tuli ja mit? suuremmaksi kyttyr? kasvoi, sit? katkerammaksi k?vi h?nen mielens?. Ensim?lt? oli h?n joskus osoittanut kiitollisuutta hyv?ntekij?lleen, mutta viime vuosina oli h?n k?ynyt niin harvapuheiseksi, ett? siin? voitti itse Pentinkin. Ainoa, joka viel? joskus sai h?net hymyilem??n ja puhumaan muutaman sanan, oli P?lkkypuron pieni Sanna. Sannalle ei Risto koskaan ollut osoittanut nurjamielisyytt?. Ja kun Sanna istui Siken vuoteen ??ress? ja lauleli, saattoi Risto tuntikaudet katsoa tuijottaa h?neen.
* * * * *
Viikot vieriv?t. Kev?inen aurinko valmistelihe taittamaan talven valtaa. Entisess? sysimiesten pirtiss? valmistihe Sikke poisl?ht??n. H?n heikkeni p?iv?