Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma | Page 8

kuulevan, mutta vasta jonkun aikaa viivyttyään nosti hän päänsä

katsellen tulijata lasien yli.
--Päivää, vastasi hän kylmästi ja hitaasti, samalla vähän kummastellen,
ja liikkumatta paikaltaan.
Herra oli aikonut asettautua niinkuin kaikki olisi ollut entisellään, mutta
vastaanotto vei heti häneltä sen varmuuden, jonka oli ollut
saamaisillaan. Koetti hän kuitenkin sitä ylläpitää mennen kättä
antamaan. Vaikka isännän kädenpuristus oli laimea, niin teki hän
sentään vielä sen, että istuutui käskemättä sohvaan. Arasti alkoivat
hänen silmänsä kuitenkin pälyä ympäri huonetta, kattoon ja seinille,
kun ei kapteeni aloittanut puhelua. Tämä vain istui paikoillaan, pää
poispäin käännettynä peittääkseen nauruaan, jota oli vaikea pidättää.
--Onko mitään, jolla voin veljeä palvella? kysyi hän vihdoinkin hyvin
totisesti.
--Se nyt on se ikävä juttu... Elä ole milläskään ... annetaan sen olla ...
mitäs me tyhjästä käräjöimään, yhden pitäjän miehet!
Ja hän koetti hymyillä ja teki kädellään halveksivan liikkeen koko
asialle.
--Se on hyvä, että veli myöntää sen ikäväksi asiaksi. Ikävä se todella
onkin ... varsinkin meille.
--Niin on, elkää huoliko siitä sen enempää ... mitäs joutavata ...
sovitaan pois!
--Vai niin, vai olisi veli taipuvainen sovintooni Hm!--Vai olisi veli
taipuvainen sovintoon! Hm! Jahah! jahah! Se ilahuttaa minua.
--Niinpä niin, mitäs siitä käräjätä käymään semmoisesta ... se on niin
kovin pieni asia ... eikä siitä muuta hyötyä ole, kuin että se vain
herättää tarpeetonta juorua... Saahan se olla?--olkoon puhuttu!
Kapteeni istui yhä pää poispäin käännettynä, mutta vilkaisi kuitenkin
tuon tuostakin oven rakoon, jossa kiiluili vallesmannin toinen silmä.
--Hm! rykäisi hän taas epämääräisesti. Tietääkö veli, millainen
edesvastuu tuollaisesta menosta on meidän laissamme määrätty?
--En minä tiedä, mutta ei suinkaan se ... ei kai se suurikaan... En
bagatelli...
--Se on sen mukaan, minkä nimen kukin millekin asialle antaa. Ehkä
minä saan luvan näyttää asiata koskevan lainpykälän ... ole hyvä ja tule
lukemaan.
Kapteenilla oli jo lakikirja auki määrätyltä kohdalta, ja hän asetti sen
pöydän nurkalle. Hellmanni tuli pöydän ääreen seisomaan, mutta pyysi

kapteenia lukemaan...
--Minulla kun ei ole lasisilmiä, sanoi hän syyksi.
--»Keisarillinen asetus väärästä ilmiannosta ja muusta
kunnianloukkauksesta, annettu marraskuun tjuguseks päivänä
adertonhundra sekstiseks», luki kapteeni seuraten tekstiä sormellaan.
--»Sjette paragrafen: kukin, joka tarkoittaa alentaa toista hänen
kansallisessa arvossaan taikka _vähentää luottamusta häneen siinä
toimituksessa_ tai elinkeinossa, jota hän harjoittaa» ... sen sinä olet
juuri tehnyt...
--Niin, niin, no entä sitten...
--»joko puheella tai merkeillä tai kirjallisella esityksellä, jota hän
levittää tahi levityttää, väärästi syyttää häntä vissistä rikoksen lajista tai
semmoisesta teosta, joka voi hänelle saattaa toisen ylenkatseen,
rangaistakoon herjauksesta kuritushuoneella kahdesta kuukaudesta
kahteen vuoteen taikka vankeudella yhdestä kuukaudesta yhteen
vuoteen taikka sakoilla viidestäkymmenestä tuhanteen markkaan
saakka.»
--Jahah! Hm! Vai niin. Vaan onko tämä tämän aikuinen laki...?
--Se on vasta vahvistettu. Katso itse.
--Niin, niin ... niinpä näkyy olevan...
--Se on ankara pykälä.
--Vaan eikös siinä ole alin määrä viisikymmentä markkaa sakkoa?
--Se ei tässä tapauksessa voi tulla kysymykseenkään. Istuvan oikeuden
herjaaminen on päinvastoin katsottava ankarimman määräyksen
mukaan...
--En minä usko sitä.
--Päättäköön oikeus sen, jos et usko.
--On siinä »förmildrande omständigheter»... Minä en ollut oikein
selvä...
--Olit sinä selvä, sen huomasi jokainen, ennenkuin aloit haukkua.
--En minä ollut selvä ... minä kävin ulkona sillä välillä...
--Omituista tosiaankin, ja minulle kun on kerrottu, ettet siellä muuta
tehnyt kuin ärjyit hevosellesi...
Hellmanni ei osannut mitään siihen. Hän oli ääneti ja pureskeli
partaansa.
--Niin no, sovitaan se nyt sitten ... minkä tähden te ette saata sopia...
--Kyllähän minä puolestani ... en pidä niin suurta väliä koko asialla ...

saatan sen minä sopia, vaan en tiedä, kuinka...
Hyvän mielen hyrähdys pääsi herran kurkkutorvesta, ja kiitellen
kapteenia tarttui hän hänen käteensä...
--Tack bror! Tack bror!
--Ei kiittämistä! Minä puolestani, sanoin minä, vaan en tiedä, kuinka
muitten laita on. Vallesmannin on pahempikin. Häntä sinä loukkasit
enemmän kuin ketään muuta.
Herra luuli jo pihdistä päässeensä ja nyt se kiristi häntä entistä
kovemmin.
--Parasta on sentähden, jatkoi kapteeni, että ajat nyt heti kohta hänen
puheilleen ja koetat pyytää häntä sovintoon...
--Minä lähden, minä lähden heti paikalla ajamaan ... ehkä hän suostuu ...
mitä luulet? Etkö luule, että hän suostuu?
--Saattaapa suostua...
--Eikö hän ole mitään sanonut?
--En minä ole häntä tavannut sitten viimeisen...
--No, mitä hän silloin? Oliko hän vihainen?
--Kyllä hän silloin oli julman vihainen...
--Vihainen se on ... se on vihainen ja sydämikkö. Mutta eiköhän tuo
kuitenkin rupeisi sopimaan? Etkö luule, että hän rupeisi?
--Sitä ei voi tietää.
--Minä ehkä lähden hänen luokseen ajamaan ... mitä arvelet,
menenköhän?'
--En tiedä, kuinkahan olisi parasta.
--Kyllä minä lähden sinne heti paikalla. En käy kotonanikaan ... ajan
ohitse sinne suoraan. Sinä olet, veli, hyvä mies. En minä toista
semmoista miestä tunne ... en totta tosiaan minä tunne.--Hyvästi nyt!
Käy, hyvä veli, minunkin talossani... Sinä niin harvoin meillä käyt,
vaikka me ollaan yhden pitäjän miehiä... Vaan hyvästi nyt!
--Minnekä sinulla on semmoinen kiire ... istu nyt ja polttele!
--Ei, ei, kyllä minä polttaisin ... kiitoksia paljon ... mutta en minä nyt
tällä kertaa ... minun pitää joutua sen vallesmannin luo...
--Eihän tuo nyt niin