Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma | Page 3

paljon mihinkään arvattavata ... eikö tuota annettane
anteeksi tällä kertaa kaikkia, arveli mökinmies koskettaen takaraivoaan.
Mutta siihen panivat vallesmanni ja useat lautamiehet heti vastaan.
--Vai anteeksi? Ketäs sitten, jos ei sinua, jolla on rahoja lainanakin?
--Mistäpähän lie hyvin lainanakaan.
--Mitä se Pehkonen tyhjää ... onhan se tietty asia, sanoi muuan
lautamies.
--Ei olisi liikaa, vaikka pantaisiin 300 markasta, tahtoi vallesmanni.
--Vai 300:sta! Ei hyvät miehet!
--Paljon taitaa olla 300, mutta pannaan 200, niin se ehkä passaa
parahiksi, arveli esimies.--Eivätkö kaikki ole sitä mieltä?
--On kaikki ... kaikki on.
--Kyllä sitä nyt tuli liiaksi, jupisi Pehkonen mennessään.
--Ja nyt tulee, sanoi esimies hiukan naurahtaen ja siirtäen lasisilmät
otsalleen, nyt tulee Hellmannin herra.
--Joko tulee?
--No, paljonko sille pannaan? kysyi hän sitten, mahdin paino
äänessään.--Niinkuin jo oli tän'aamuna puhe, niin ei taida kukaan sen
miehen rikkautta tarkoilleen tietää.
-Tiedetään ne niin hyvin ainakin, sanoi vallesmanni ja meni
kopistamaan periä piipustaan uunin eteen, ettei liikoja panna, vaikka
pantaisiin enemmän kuin kenellekään muulle.
--Pitäisi kuitenkin tarkoilleen punnita, ettei tule erehdystä, arveli
piippuaan sytyttäessään esimies.

Siinä tuli sitten vähäinen seisaus toimituksessa ja jouduttiin hetkeksi
pois asiasta. Tai siinähän sitä oikeastaan kuitenkin pysyttiin. Syntyi
yleinen haastelu Hellmannin herran varoista ja siitä varsinkin, miten
hän oli niitä koonnut. Tiettiin niitä jo aluksi silloinkin olleen, kun herra
Pohjanmaalta näille tienoille ilmaantui ja osti rappiolla olleen
Hovinmaan. Nouti kohta sen tehtyään kotipuolestaan rouvan ja sen
mukana kuului saaneen lisärahoja, joilla rupesi maataan rakentamaan.
Mutta rouva kuoli jo muutaman vuoden kuluttua rintatautiin ...
kuoleehan sitä semmoisen karilaan käsiin, mustaverisen, ison ja
äkäisen...
--Niin, no, ehkä ne puheet saavat olla sinänsä, sanoi esimies miedolla
huomautuksella sille lautamiehelle, joka näitä kertoi.
--Olkootpa vain ... en minä heitä, vaan kun tuli muutenkin puheeksi...
--Eikö se ole etenkin hevoskaupoissa voittanut? tiedusteli esimies,
ikäänkuin pois pyyhkiäkseen muistutustaan.
--Niissähän se on, vaan parhaat voittonsa se on kuitenkin elokaupalla
saanut. Hyvinä vuosina ostaa huokeasta ja huonoina myöpi
moninkertaiseen hintaan.
--Entäs kun tässä tuonoittain oli näppiään lyöden sitä kehunut. Voitin,
että pätkähti! oli sanonut. Ja toista kymmentä markkaa oli tynnyriltä
voittanut.
--Kiskoo, missä saa, minkä mökkiläisiltäänkin. Eikä sen maalla kestä
kukaan. Parissa vuodessa meni Aapoltakin arennista ja päivätöistä
hevoset ja lehmät ja kaikki...
--Sekö se on, jota ei päästänyt leikkuupelloltaan omaa ruistaan
leikkaamaan, vaikka mies pyysi, kun näki pakkasen tulevan?
--Sehän se on, Aappo Huttunen. Nyt on mies kasakkana ja joukko
kiertää mieroa.
--Sillä laillahan sitä rikastuu...
--Niin, ja sitten niin nihki tarkka ... lukemalla kuulutaan muikkujakin
joukolle eteen annettavan, happamia nekin, eikä voin mausta
puhettakaan...
Samassa kalahti porokello tiukasti ulkona, ja ikkunan ohitse näkyi ajaa
karahuttavan joku kipakkata vauhtia.
--Siinä se nyt on itse parahiksi! huudahti muuan ikkunan ääressä
istuvista, ja kaikki kiiruhtivat katsomaan. Esimieskin vähän kurkotti
päätään nähdäkseen, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paikoiltaan, niinkuin

teki sängyllä olija, joka veti alas tullessaan puolet makuuvaatteista
lattiaan. Eikä ollut aikaa korjata niitä, ennenkuin oli katsonut
tarpeekseen.
--Siihenpähän joutui!
--Aivan on likomäräksi varsansa ajanut...
--Kuskikin sill' on mukana...
--Jos lautamiehet istuvat paikoilleen, niin jatketaan toimitusta,
huomautti yht'äkkiä kuitenkin kapteeni viranomaisella äänellä.--Koska
asianomainen itse on tullut ja kun ollaan epätietoiset hänen verotusta
varten lukuun otettavasta omaisuudestaan, niin lienee parasta kutsua
hänet itsensä sisään ja hän saa, jos tahtoo, antaa lautakunnan
hyväksyttäväksi ilmoituksen varoistaan. Siltavouti menee ja kutsuu
herra Hellmannin sisään.
Mutta Hellmanni tuli jo kutsumatta. Aukaisi oven repäisemällä ja astui
turkki päällä sen täydeltä kamariin.
--Hyvä päivä! sanoi hän lyhyesti ja uhkaavasti. Esimies kumarsi
kankeasti pöytänsä päästä ja selaili papereitaan. Muut eivät
liikahtaneetkaan. Herra mulkoili, turkkinsa vyötä päästellen, miehestä
mieheen.
--Istutaan, vaikkei käsketäkään, murahti hän puoliääneen ja istuutui
uunin eteen tyhjälle tuolille. Kukaan ei virkkanut mitään, eikä muuta
kuulunut kuin esimiehen paperien ratina. Aikansa niitä käänneltyään
sanoi tämä viimein:
--Se oli mökinmies Pehkonen Kaarnajärven kylästä, verotettiin 200
markasta.
--Niin on.
--Kaksisataa on liian vähän, sanoi Hellmanni.--Se mies sietää
enemmänkin. Minä tiedän, että sen miehen varat puhtaassa rahassakin
nousevat neljään sataan!
--Minä pyytäisin saada huomauttaa, että asia jo on päätetty ja että
ainoastaan lautakunnan jäsenillä tässä on puhevalta.
--Ahah! Jahah!
Herra joutui vähän hämilleen, mutta koetteli peittää sitä rohkeasti
katselemalla ympärilleen. Suupieltään koetti hän pitää pilkallisesti
väännyksissä, ja pikanelli kierteli uhkaavasti poskesta poskeen. Tuon
tuostakin siveli hän tuuheata mustaa leukapartaansa.
Taas toimi esimies äänetönnä papereineen niin pitkän aikaa, että

Hellmannilta viimein loppui maltti.
--Ei siitä selailemisesta taida loppua tullakaan? kysäisi hän.
Esimies kohotti vihdoinkin rauhallisesti kulmiaan:
--Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaa herra A. Hellman.
--Jahah! Joo! Joko löytyi?
--Oli viime takseerauksessa arvattu omistavan oman ilmiantonsa
mukaan 1,000 markkaa verotettavaa omaisuutta.
--Niin oli!
--Koska asianomainen nytkin on saapuvilla...
--Joo, saapuvilla on!
--... niin pyytäisin saada lautakunnan puolesta kysyä, kuinka korkealle
herra Hellman on tulonsa laskenut tänä vuonna.
--Olkoon samasta, vaikkei se sitäkään sietäisi! Lautamiesten ja
vallesmannin puolesta kuului yhteinen kiusoittava halveksimisen
pihaus.
--Häh? kivahti herra, ja veri täytti jo nähtävästi päätä kohti.
--Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi tätä ilmoitusta vastaan
tehtävä se muistutus, että summa on aivan liian pieni.
--Mitä! Pieni!--Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa