Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma | Page 4

pikanellista, jonka
sylkäisi kauaksi luotaan.
--Sen tietää jokainen, että pieni se on. Joka lautamies sen saattaa sanoa.
--Pieni on, todistettiin yksimielisesti.
--Mistä hiidestä te...? Kuule, sinä, Ruutper, mistä helvetistä sinä tiedät
minun tavarani? Sinäkö ne oot lukenut minun rahani?
--Jos en oo lukenutkaan, niin tiedän kuitenkin ... vaikkei ehkä niin
pennilleen, niin tiedetään ne kuitenkin! Kyllä sinun tukkikauppasi
tunnetaan ja perintösi ja elo-kauppasi ... ja jokainen tietää ilman sinun
rahojasi lukematta, joilta olet metsiä ostanut ja toisille myönyt. Niistä
olet kaikille kehunut ... minulle ja monelle muulle, mutta minulle
viimeksi.
--Milloinka minä olen sinulle kehunut? Elä sinä valehtele, minä en ole
kehunut kenellekään!
--Olet kehunut ja jos et olisikaan, niin näkisihän sen sinun
rakennuksistasikin ja kaikista laitoksistasi.
--Siitäkö minua verotetaan, että minä rakennan ja laittelen? Siitäkö
minua verotetaan? Häh?
--Siitä ne sinun varasi näkee! Ja on sinulla perintöjä ja prosentteja

kanssa!
--Sano sinä, että siitäkö minua verotetaan, jos rakennan peltojani ja
panen rahani maahan? Häh?
--10,000 markkaa sait mennäkin talvena Honkakankaan metsillä, ja ei
kai ne ole miten vielä maahan menneet?
--Jos eivät mahaan...
--Elä viisastele, Juntunen ... se on minun oma asiani!--Etkä sinä ole sen
kummempi viisas kuin muutkaan, vaikk' olet lautamies!
--Tässä ei saa mennä persoonallisuuksiin, huomautti esimies lujasti.
Herra Hellmannilta ei pyydetä muita selityksiä kuin lyhyt ilmianto,
kuinka suureksi hän arvaa tämänvuotiset tulonsa.
--Se on sillä sanalla kuin minä sen jo sanoin!
--Ehkä olette hyvä ja vähäksi aikaa astutte ulos. Jos tahdotte kuulla
lautakunnan päätöksen, niin saatte hetken kuluttua jälleen tulla sisään.
--Vaan sen minä sanon, että jos minulta liikaa veroa otetaan...
--Ei liikaa otetakaan, naurahti lautakunta, ja Hellmanni kuuli ulos
mennessään samaa ärsyttävää naurahtelemista kuin äskenkin.
Vastaukseksi paukahutti hän oven jälkeensä kiinni sillä vauhdilla, että
ikkunat helähtivät seinillä. Hänen kiukkunsa oli yhä ylennyt kamarissa.
--Mitä miehiä ne on nuo tuolla kamarissa? kipakoitsi herra porstuassa
oleville. Kuka niille on antanut oikeuden siellä istua ja räknätä ihmisten
rahoja? Kuka? Tietääkö teistä kukaan: kuka?
--Eikö nuita lie se kuntakokkous valinna?
--Kissa ne on valinnut! Ja ne on suuria roistoja jok'ikinen, köyhiä
ruunun rottia! Semmoisia niitä pannaan siihen kometiiaan! Joilla ei ole
pennin pätkääkään omasta puolestaan panna!
--Minkääntähen nuo ei oo herroo valinna?
--Häh? Pidä suus' kiinni siinä! Mikä sinä oot tässä puhuja?
--Oompahan voan.
--Min' en ole sinulle mitään puhunut! Niin että elä sinä tule
minullekaan puhumaan! Ja pidä suus' kiinni! Muista se!
--Pittää pittee...
--Liiastako ne tahtoo herroo verottoo? kysyy muuan toinen joukosta.
--Mitä se sinua liikuttaa?
--Mitäpä tuo kyllä liikuttannookaan.
--Sido, Olli, lyhemmälle tuo marhaminta, ärjäisi herra rappusilta
rengilleen.--Etkö sinä vielä ole oppinut hevosta kiinni sitomaan?--

Tprusoh! mitä sinä siinä hypit? Luuletko sinä? Tprusoh! sanon minä.
Varsa ei liikahtanutkaan muuta kuin sen, minkä ehdottomasti vavahteli
isäntänsä siihen palavin silmin tuijottaessa ja sitä katseillaan hillitessä.
Kaulansa se oli työntänyt seinää vasten koukkuun ja seurasi pelon
kelme silmissä herransa pienimpiäkin liikkeitä.
--Sisoh! Sinäkö tässä et aio--sanoi hän. Mutta sitten pyörähti hän
kantapäillään väkijoukkoon päin:--Mitä te, moukat, siinä tollotatte?
Ettekö te ole ennen nähneet hevosta koulattavan?
Väki väistyi vähän, ja samassa kutsui siltavouti herran takaisin
kamariin.
Herran kiukku ei ollut päässyt vielä puoleksikaan purkautumaan.
Suupielet olivat pahasti väännyksissä, silmien päällä välkähteli vihan
verho ja niskakarvat pörhistyivät hatun alla pystyyn.
--No, mitä niillä herroilla on sanomista? ja hän jäi hajasäärin seisomaan
keskelle lattiaa.
Esimies ilmoitti rauhallisesti sanottavansa:
--Kun lautakunta on varmalta taholta saanut tietoonsa, että
Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaja herra A. Hellman on viime kuluneena
vuotena kaupoilla ja kaikenlaisilla hankkimisilla, joista hän itse tietää
yhtä hyvin kuin lautakuntakin, lisännyt omaisuuttaan siinä määrässä,
että hänen kunnanveronmaksunsa kohtuuden mukaan vaativat
melkoista korotusta, niin on lautakunta katsonut velvollisuudekseen
arvata hänen verotettavan omaisuutensa seitsemään tuhanteen
markkaan.
--Se on saatanan...!
--Joka asianomaiselle täten...
--Se on saatanan vale, sanon minä, ja te olette jokainen suuria roistoja,
metsärosvoja, kaiken maailman suurimpia ryöväreitä! Ja sen minä
sanon, että... Ja jos te edes olisitte oikeita ihmisiä ... mutta teillä on
jok'ikisellä minua kohtaan vihaa ja kateutta! Teillä on vanhaa vihaa, ja
se on sinun työtäsi, Ruutperi, sinun työtäsi se on, sinä kostat, kun et
saanut lainaksi rahaa! Mutta sano sinä, mikä sinä olet, vai sanonko
minä? Sinä olet juomari, huorintekijä...
--Herra esimies, minä pyydän...
--Tuoko on esimies? Mikä esimies se on enemmän kuin muutkaan? Se
paperejaan tuossa selailee, mutta tuskin tietää itsekään, mitä niissä
seisoo. Et sinä ole muita kummempi! Lehmäsikin kuolevat joka talvi

punatautiin, mutta eipähän minun lehmäni kuole! Mitä sinulle siitä
meijeristäsikään on? Mikä sinä olet sen kummempi kuin muutkaan? Et
ole muuta kuin ruunun puustellin arentaattori, lampuoti, loinen ja vanha
kersantti, rahjus...!
--Om int' bror slutar och aflägsnar sig pä fläcken härifrän, så låter jag
nämnden ta' dej i nacken och kasta ut dej! [Jos et herkeä ja mene kohta
paikalla tiehesi, minä annan lautakunnan tarttua sinua niskaan ja heittää
ulos!]
--Puhu suomea, jos osaat, eläkä mongerra! Anna kuulla muidenkin,
anna kuulla moukkainkin puhettasi! Minutko ulos? Tulkaapas! E-ohoh!
Aina minä yhden tuommoisen lautakunnan nujerran! Liikkukaahan
siitä, niin ikkunasta lennätte