Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma | Page 2

rosvoille vielä...! Ja sen minä näytän,
että vaikka talo menköön ja kaikki maata myöten...! Hoi!--Hoi!
Piika syöksähti salin yli, niinkuin olisi häntä potkaissut joku.
--Tule sinä sukkelammin, kun sinua huudetaan! Vie pois partavesi ja
tuo silmivettä sijaan!--Minkä tähden ei rouva itse tullut?
--Ei se ollut siellä!
--Missäs se on?
--Tuvan uunin edessä pitelee herran turkkia lämpiämässä.
--Kuudesta tuhannesta! Se on hävytöntä, sikamaista, se on juutalaisten
peliä sillä lailla! Minunko tässä pitää yksinäni kaikki pitäjän verot
maksaa? Häh?'
--Muuan tuntui siellä vielä sitäkin arvelevan, että sietäisi se
kymmenestäkin tuhannesta markasta.
--Hä--häh?
--Niin, että kun on saanut suuria voittoja tukkikaupoissa ... kaikista ne
tiedon hankkivatkin ... mitä niitä kenenkään kaupat liikuttaa...
Pulkkinen luuli jo, että kun hän tämän sanoo, niin saattaa herra karata
hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet vaikka kuoliaaksi. Siksi hän otti
rukkasensa, ennenkuin mainitsi kymmenestä tuhannesta, ja tarttui
avaimeen.
Vaan ei herra edes kironnutkaan. Vaalenihan vain vähäsen, otsasuoni
pullistui siniseksi, sieraimet levisivät kuin lentoon lähteäkseen, ja suuta

väänti pahasti pari kolme kertaa.
Piika toi samassa silmiveden.
--Joko on hevonen valjaissa?
--Eikö tuo alkane olla... Olli käski kysyä, että pitääkö tulla kuskiksi.
--Milloinka minä ennen olen kuskia... Tai ann' tulla! Ja sano, että panee
kellon aisaan ja pislasuitset ja setolkan! Ajetaan komeasti pihaan! Ei
tässä armoille ruveta! Tule sinäkin, Pulkkinen, mukaan!
--Saatanhan tuota tulla...
Rouva toi turkkia. Selin otti herra sen hartioilleen ja kiittämättä karjaisi
hän vyötä. Rouvalla oli se saapuvilla.
--Kierränkö minä sen selän taakse?
--Menehän matkaasi
Ja hyvästiä sanomatta lähti herra pihalle, piiska kädessä, joka aina oli
varuilla eteisen naulassa. Rouvan henkeä oikein helpotti, kun ovi
paukahti kiinni. Ei ollut viha onneksi päässyt tällä kertaa häntä vastaan
puhkeamaan, mutta siksi luuli rouva tuntevansa miehensä, ettei se
kauan pysyisi puhkeamatta. Vaikka peloitti, niin meni hän kuitenkin
ikkunan pielestä katsomaan, verhon takaa, varkain. Hevonen seisoi
rappujen edessä, nahkaset oli käännetty, niinkuin herra ne tahtoi, ja
suitsia piteli renki, antaakseen ne herralleen, niin pian kuin tämä
istuutuisi. Ennenkuin ryhtyi lähtemään, tarkasteli herra kuitenkin
valjaat, koetti, oliko aisakello lujassa ja tunnusteli, miten kireälle se
tolkkaremmi oli sidottu. Kaikki oli niin laitettu, ettei käynyt mihinkään
tarttuminen. Rouva jo toivoi, että ehkä se pääsee pihasta lähtemään niin,
ettei suutu.
--Kunhan ei vain varsa mitään ... Herra Jeesus siunatkoon ... no,
niinpähän kävikin!
Herran istuessa rekeen oli varsa vähän liian aikaisin riuhtaissut, ja kun
ohjaksia tiukoitettiin, alkanut peruuttaa. Siitä kun sai piiskalla pari
huimausta, heittäytyi eteenpäin. Mutta kun suitset yhä kiskoivat ja kun
piiska yhä huimahteli, hyppäsi se ensin muutamia kertoja pystyyn ja
kiidätti sitten täydessä nelissä rekensä portin pieleen.
Siihen se riisuttiin ja vietiin talliin.
--Voi hyvänen aika, nyt se taas saa selkäänsä, voivotteli rouva ja
kiiruhti keittiön porstuaan. Piiatkin sieltä jo kurkistelivat ja hätäilivät,
mutta kuitenkin teki mieli joka kerta kuunnella, miten herra hevosiaan
kuritti.

Renki seisoi peloissaan ovella eikä osannut mitään. Mutta kun herra toi
varsan ulos tallista, oli renkikin vähällä saada osansa.
--Mitä sinä siinä noljotat, häntä koipien välissä? Vedä reki tänne tai
saat samasta varresta! ärjäisi hänelle herra.
Rouva ja piiat olivat samassa pujahtaneet porstuan ovelta
näkymättömiin.
Jäsentäkään liikauttamatta antoi varsa nyt valjastaa itsensä.
--Hyppää kannoille, Pulkkinen! huusi herra portin kohdalla Pulkkiselle,
missä tämä oli koko ajan seisonut ja odottanut, pannen piippuunsa.--Ja
koeta nyt ajaa, jos osaat, murahti hän kuistin suussa kuskilla
pysyttelevälle rengille ja antoi hänelle ohjakset.

II
Taksoituslautakunta istui pitäjäntuvan porstuanpohjakamarissa ja
arvosteli ihmisten omaisuutta. Pöytä oli siellä peräikkunan edessä, josta
näkyi pappilan laajat pellot ja peltojen perältä kirkko. Pöydän toisessa
päässä istui luetteloita tarkastellen puheenjohtaja, entinen ruotuväen
kapteeni ja nykyinen maanviljelijä, lasisilmät nenällä ja kynä suussa.
Vastapäätä häntä oli vallesmannin paikka. Siinä hän istui, ruunun
puolesta läsnäollen, selkä seinään nojaten, oikea kyynäspää pöytää
vasten ja samassa kädessä piippu; sillä näin tuttujen miesten kesken ei
ollut tupakanpoltto virkapaikassakaan kielletty. Lautamiehet, tätä tointa
varten erittäin valitut, istuivat seinävierillä siellä täällä ympäri huonetta.
Muutamat heistä polttelivat, toiset istuivat joutilaina siltaan päin
kumarissa ja vähänväliä polviensa väliin sylkäisten. Jotkut eivät tehneet
sitäkään, istuivathan vain ja katastivat silloin tällöin ulos ikkunasta
kartanolle, jossa väkeä liikkui alituista porinaa pitäen. Muuan oli
mukavuuttaan hakien kiivennyt istumaan korkeaksi kootulle suntion
sängylle, joka hänen alas soluessaan vetäytyi aina kierommaksi, ja
peiton alta alkoivat yhä enemmän ammottaa matrassi ja likaiset tyynyt.
--Sitten on Hukkanen, sanoi esimies, lehteä kääntäen.--250:stä oli
viime vuonna ... pannaanko samasta nytkin?
--Pannaan vain, sanoi muuan lautamies, päätään nostamatta ja
polviensa väliin sylkäisten.
--Kaarnajärven ontermanni tulee sitten ... nro 5 ... onko itse saapuvilla?
--Tokko lie.
--500 oli mennä vuonna...

--Sama välttää nytkin.
--Hyvin välttääkin.
--Mökinmies Pehkonen samalta tilalta...
--Se on itse täällä ... äsken näkyi ajavan, ilmoitti eräs ikkunasta katsoja.
--Eikö se ole sen tamma tuolla aidassa kiinni, kurkotti se, joka sängyllä
istui.
--Käske hänet sisään, siltavouti.
--Siltavouti taisi pistäytyä ulos, sanoi vallesmanni, käykää joku muu
käskemässä Pehkonen sisään.
Muuan lautamies otti tämän tehdäkseen.
--Paljoksiko Pehkonen arvaa verotettavat tulonsa tänä vuonna? kysyi
esimies, kun Pehkonen oli tullut ja kätellyt jokaista.--100 oli viime
vuonna...
--Liekö noista niin