Helgelannin sankarit | Page 4

katua!
ÖRNULF (jatkaen). Ryöstettyä naista pitää laki ainoastaan
jalkavaimona! Jos tahdot nauttia kunniallisia oikeuksia, pitää sinun -- --
HJÖRDIS (pakoittaen itseään). Ei, Örnulf, minä tiedän paremmin,
mikä sopivata on. Jos minua voidaan pitää ainoastaan Gunnar'in
jalkavaimona, -- hyvä, niin pitää hänen sankaritöillä maineensa
kohottaa, -- kohottaa niin korkealle, ett'ei nykyinen asemani minua
häpeään saata! Ja ole varoillas, Örnulf; tässä eroaa tiemme, mutta aseita
varustan minä sinua ja omaisiasi vastaan ja käytän niitä joka
tilaisuudessa; turvaton on henkesi, turvattomat jäsenesi, ja samoin
jokainen, joka -- -- (_terävä silmäys Kåre'en_). Kåre talonpoika! No
niin, Örnulf puolusti asiaasi, ja me olemme sovussa, mutta minä en toki
neuvo sinua aivan heti kotiin tulemaan; surmatulla on monta kostajaa,
ja voisi helposti tapahtua, että -- niin, minä olen nyt varoittanut, kestä
sitte seuraukset. Tule, Gunnar, meidän pitää varustaida. Kuuluisan
sankar-työn teit sinä Islannissa, mutta mainiompi työ sun täällä tehdä
pitää -- muuten -- muuten jalkavaimosi saa hävetä sinun tähtesi ja
itsensä tähden!
GUNNAR. Ole säädyllinen, Hjördis; sopimatonta on noin käyttäidä!

DAGNY (rukoillen). Jää, kasvin-sisko, -- jää tänne; minä puhun isäni
kanssa!
HJÖRDIS (kuulematta häntä). Kotiin, kotiin! En koskaan olisi osannut
aavistaakkaan, että minun kurjana jalkavaimona piti elämäni viettää;
mutta jos minä vielä kärsin tätä elämää, tätä häpeällistä elämää, jos
kärsin sitä päivänkään enää, niin pitää puolisoni tekemän sankar-työn --
sankar-työn, joka saa hänet kuuluisammaksi kaikkia muita miehiä!
(oikealle).
GUNNAR (hilliten ääntään). Yksi seikka sinun pitää mulle luvata; me
puhelemme asioista vielä ennen, kuin lähdet täältä (_menee miehineen
oikealle_).
(_Raju-ilma on edellisen puheen ajalla tauonnut; puoli-päivän aurinko
näyttäikse ympyriäisen punaisen levyn tapaisena taivaanrannalla_).
ÖRNULF (uhaten). Kalliiksi käy sulle korskeutesi, kasvate-tyttäreni!
DAGNY. Isä, isä! Eihän sulla vain lienekkään pahoja mielessä!
ÖRNULF. Anna mun olla! Nyt, Sigurd, nyt pitää Gunnar'in suorittaa
mulle muutakin kuin sakkoja!
SIGURD. Mitä ai'ot tehdä?
ÖRNULF. Sitt'en tiedä; mutta kauvas pitää kuuluman, että Örnulf
vuonoilta on vieraillut Gunnar Herse'n luona!
SIGURD (tyynellä vakavuudella). Ehkä kyllä; mutta minä sanon sulle,
Örnulf, aseitas ei sun pidä liikuttaa häntä vastaan, niinkauvan kuin
minä olen hengissä!
ÖRNULF. Eikö! Mutta jos minä tahdon!
SIGURD. Ei saa se tapahtua, -- vaikkapa tahdotkin.
ÖRNULF (kiivaasti). Hyvä; liity sinäkin vihamiehiini, minä uskallan
kuitenkin käydä teitä kaikkia vastaan!

SIGURD. Kuule minua, Örnulf; sitä päivää ei sinun silmäsi näe, jolloin
me taistelisimme toisiamme vastaan; rehellisen sovinnonhan olemme
tehneet; Dagny on mulle rakkaampi aseita ja kultaa, enkä voisi
milloinkaan unhoittaa, että sinä olet hänen lähin sukulaisensa.
ÖRNULF. Tuota sulta odotinkin, urhokas Sigurd!
SIGURD. Mutta Gunnar on kasvin-veljeni; me olemme vannoneet
toisillemme rauhaa ja ystävyyttä. Sekä sodan että rauhan vaiheissa
olemme yhdessä onneamme kokeneet ja Gunnar on minulle maailman
miehistä mieluisin; retkeily ei ole hänen mieleensä, vaikka hän onkin
uljas; -- no hyvä! minut tunnette kaikki, tiedätte, ett'en pelkää taisteloa;
mutta nyt, Örnulf, nyt pyydän sovintoa Gunnar'in puolesta. Tee minulle
mieliksi tässä asiassa!
ÖRNULF. Sitä en saata; kaikkien sankarten pilkaksihan minä joutuisin,
jos tyhjin käsin Islantiin palajaisin!
SIGURD. Tyhjin käsin ei sinun tarvitsekkaan palata. Tuolla lahdella on
kaksi minun pitkää laivaani, niissä on kaikki omaisuus, jonka olen
voittanut viikinkiretkilläni. Siellä on monta kallisarvoista
kuninkaan-lahjaa, arkkuja, joissa on oivallisia aseita ja muuta aimo
irtaimistoa; ota sinä toinen laivoistani, valitse se, jota parhaimpana
pidät, se on sinun kaikkine tavaroineen, -- ota se sakkona Hjördis'istä ja
anna Gunnar'in olla rauhassa.
ÖRNULF. Kunnon Sigurd, sinä teet tuon kaiken Gunnar'in hyväksi!
SIGURD. Totisesti, uskollisen ystävänsä hyväksi ei kukaan voi liian
paljon tehdä.
ÖRNULF. Annat puolet omaisuudestasi!
SIGURD (innolla). Ota koko omaisuuteni, molemmat laivani, kaikki
mitä minulla on, salli minun sitten seurata sinua Islantiin köyhimpänä
miehenä, laivallasi; mitä nyt annan, sen saatan jälleen ansaitsemalla
voittaa; mutta jos sinä nostat vainon Gunnar'ia vastaan, en minä voi
nauttia iloa enää milloinkaan. No, Örnulf, mitä vastaat?

ÖRNULF (mietiskellen). Kaksi oivallista pitkää laivaa, aseita ja
irtaimistoa, -- ei kenkään omaisuutta liiaksi saa, mutta, -- (kiivaasti) en,
en, -- Hjördis on uhannut minua; minä en tahdo! Epärehellisesti tekisin,
jos ottaisin sinun omaisuutesi!
SIGURD. Mutta kuulehan toki ensiksi -- --
ÖRNULF. En, sanon minä! Itse täytyy minun oikeuttani edistää; onni
kaikki ohjatkoon.
KÅRE (lähenee). Ystävällisiä neuvoja tarjoo sulle Sigurd, mutta jos
voimiesi takaa tahdot oikeuttasi edistää, saatan minä sulle parempia
neuvoja antaa. Älä toivokkaan sakkoja niinkauvan kuin Hjördis'illä on
sanan-valtaa; mutta kostaa saat, jos tottelet minua.
ÖRNULF. Kostaa? Mikä on sun neuvos?
SIGURD. Paha, sen huomaan kyllä!
DAGNY (Örnulf'ille). Älä häntä kuultele!
KÅRE. Hjördis on julistanut minut rauhattomaksi, viekkaasti vainoo
hän henkeäni; jos lupaat suojata minua sittemmin, menen minä
tulevana yönä Gunnar'in taloon ja poltan sen ihmisineen päivineen.
Onko se mieleesi?
SIGURD. Konna!
ÖRNULF (tyyneesti). Minun mieleeni? Tiedätkö, Kåre, mikä on
enemmän mieleeni? (jyreästi). Hakata poikki sinun nenäsi ja korvasi,
sä katala rosvo! Huonosti tunnet sinä Örnulf-vanhuksen, luullessasi
hänen yhtyvän moiseen konnantyöhön!
KÅRE (on vetäytynyt taaksepäin). Ellet sinä hyökkää Gunnar'ia
vastaan, hyökkää hän sinua vastaan!
ÖRNULF. Käsilläni ja aseillani osaan minä puolustaida.
SIGURD (Kåre'lle). Ja nyt pois näkyvistämme! Kunnialliset miehet

saavat häpeätä sinun yhteydestäsi!
KÅRE (mennessään). Niin, niin, minun täytyy siis itse varjella