Helgelannin sankarit | Page 3

ei myöntänyt Hjördis'in mieli, ja tän'aamuna, kun
sinä olit poissa, hyökkäsi hän päälleni ja vainoo nyt henkeäni.
GUNNAR (vihoissaan). Onko totta mitä sanot; onko Hjördis -- --?
KÅRE. Totta jok'ainoa sana.
ÖRNULF. Siksi pyysi tämä talonpoika minun apuani, ja sen hän
saapikin.
GUNNAR (hetkisen mielittyään). Rehellisesti olet käyttäinyt minua
kohtaan, Örnulf; velvollisuuteni on siis seurata sinun tahtoasi.
Kuuleppas, Kåre, minä suostun panemaan orjan murhan ja sinun
kärsimäsi vääryyden vastakkain, ja siten tehkäämme sovinto.
KÅRE (antaen kätensä Gunnar'ille). Hyvät ehdot; niihin suostun.
ÖRNULF. Siis suot sinä hänelle rauhan ja turvallisuuden omasta ja
omaisiesi puolesta?
GUNNAR. Rauhan ja turvallisuuden kotonaan ja missä ikinä hän
liikkuu.
SIGURD (osoittaen oikealle). Ken tuo!
GUNNAR (tyytymättömästi). Hjördis!
ÖRNULF. Ja aseellisia miehiä muassa.
KÅRE. Hän etsii minua!
(HJÖRDIS ja joukko MIEHIÄ. _Hjördis on puettu mustaan hameesen,
kaapuun ja pään-peitteesen; MIEHET varustetut miekoilla ja kirveillä,
Hjördis'illä on kevyt keihäs kädessä_)
HJÖRDIS (pysähtyy sisäänastuessaan). Voimakkaan joukon
kohtaamme täällä; siltä näyttää!

DAGNY (rientää häntä vastaan). Terve, terve, Hjördis!
HJÖRDIS (kylmästi). Kiitos. Kuulinkin jo sinun olevan jossain täällä
likellä. (Lähenee, heittäen terävän silmäyksen läsnä oleviin). Gunnar ja
-- Kåre, vihamieheni, -- Örnulf poikineen, ja -- (_huomatessaan
Sigurd'in, voittuu hän melkein huomaamattaan, on vähän aikaa ääneti,
malttaa, sanoo_). Kas, tääll' on monta, jotka tunnen, -- vaan en tiedä,
ken niistä on suotuisin minua kohtaan.
ÖRNULF. Hyvin suotuisat olemme sinulle kaikki.
HJÖRDIS. Jos niin on asia, et kieltäne antaa Kåre'a mieheni valtaan.
ÖRNULF. Se ei ole tarpeen.
GUNNAR. Meidän välillämme on rauha ja sovinto.
HJÖRDIS (tukahdutetulla pilkalla). Sovinto? No niin, tiedänhän kyllä,
että sinä olet älykäs mies, Gunnar! Kåre on tavannut miehukkaita
ystäviä, ja minä älyän kyllä, että sinusta oli turvallisinta -- -- --
GUNNAR. Turhaa on kiihoittaa minua pilkka-lauseilla! (painavasti).
Kåre'lla on rauha ja turvallisuus meidän suhteen!
HJÖRDIS (pakoittaa itseään). Hyvä kaikki; kun sinä olet luvannut sen
hänelle, täytyy lupaus pitääkkin.
GUNNAR (kovaa, mutta tuimuudetta). Se täytyy -- ja se pidetäänkin!
ÖRNULF (Hjördis'ille). Täällä tehtiin noin puoleksi yksi sovinto lisää,
ennenkuin sinä tulit.
HJÖRDIS (terävästi). Sinun ja Gunnar'in välillä?
ÖRNULP (nyykyttäen päätään). Se koski sinua.
HJÖRDIS. Hyvin kyllä tiedän, mitä se koski; mutta sen sanon sulle,
kasvatus-isäni, ei kuuna milloinkaan pidä sanottaman Gunnar Herse'n
peljästyneen siitä, että sinä aseellisine miehinesi tulit maahan; jos olisit

yksin matkustavaisna taloomme saapunut, olisi riita ollut piankin
ratkaistu.
GUNNAR. Örnulf poikineen tuli rauhallisissa aikeissa.
HJÖRDIS. Saattaa olla, vaan toisen äänen saapi se kansan suussa, ja
etpä sinä, Gunnar, itsekkään niin aivan varmasti rauhaan luottanut eilen,
lähettäissäsi Egil-poikamme eteläpuoleen, heti kun kuulit Örnulf'in
sotalaivoineen olevan vuonossa.
SIGURD (Gunnar'ille). Oletko lähettänyt poikasi eteläpuoleen?
HJÖRDIS. Niin, jotta se olisi turvassa Örnulf'in päällehyökkäyksistä.
ÖRNULF. Älä tähtää pilkkaasi sitä seikkaa kohti, Hjördis; mitä Gunnar
teki, oli varmaankin viisaan työtä, jos vain sinä särjet sovintomme.
HJÖRDIS. Onni elon johtaa. Tapahtukoon mitä tahansa; mutta
kernaammin minä kaadun, kuin pelastan henkeni pelkurin sovinnolla.
DAGNY. Sigurd maksaa sakkoa eikä ole sen tähden huonompi mies.
HJÖRDIS. Sigurd tietänee paraiten itse, mitä hänen kunniaansa kuuluu.
SIGURD. Sitä mun ei koskaan tarvis muistella.
HJÖRDIS. Sigurd on kuuluisa mies, mutta toki uljaamman työn teki
Gunnar; hän tappoi karhun huoneeni edustalla.
GUNNAR (häveliäästi katsahtaen Sigurd'iin). Niin, no olkoon se asia
sillänsä!
ÖRNULF. Totta kyllä, se on uljain työ, minkä kukaan Islannin miehistä
on tehnyt, ja sen vuoksi -- --
SIGURD. No, sitä vähemmin häntä voi pelkuriksi mainita.
HJÖRDIS. Jos sakkoa maksetaan, niin sakkoa vaaditaankin; Gunnar,
muistathan, mitä kerran lupasit!

GUNNAR. Sen lupauksen tein ajattelemattomuudessa; vaaditko, että
sekin pitää pidettämän?
HJÖRDIS. Pidettämän se pitää, jos me molemmat tämän päivän
jälkeen ai'omme elää saman katon alla. Tiedä siis, Örnulf, jos
kasvate-tyttäresi ryöstöstä sakkoa maksettaman pitää, on sinun myöskin
maksaminen sakkoa siitä, että surmasit isäni Jökul'in ja otit hänen
tilansa ja omaisuutensa!
ÖRNULF. Jökul kaatui rehellisessä kaksintaistelussa; pahemman työn
tekivät minulle sinun sukulaisesi, kun lähettivät sinut ventovieraana
Islantiin ja saivat minun rupeamaan kasvattajaksi.
HJÖRDIS. Kunniaa, etkä suinkaan häpeätä, olet sinä saanut Jökul'in
tyttären kasvattamisesta.
ÖRNULF. Pelkkää rauhattomuutta ja riitoja on minulla siitä ollut, ei
muuta.
HJÖRDIS. Pahempi onni voipi kohdata sinua nyt, jos -- -- --
ÖRNULF. Min'en ole tullut tänne torelemaan vaimo-väen kanssa! --
Gunnar, kuule viimeinen sanani; suostutko maksamaan sakkoa
nais-ryöstöstä?
HJÖRDIS (Gunnar'ille). Muista, mitä luvannut olet!
GUNNAR (Örnulf'ille). Kuulethan minun tehneen lupauksen ja se
minun pitää -- -- --
ÖRNULF (suuttuneena). Kylliksi, Kylliksi! Ei milloinkaan pidä
sanottaman minun maksaneen sakkoa rehellisestä surmasta!
HJÖRDIS (voimakkaasti). Emmekä me pelkää sinua, emmekä
omaisiasi!
ÖRNULF (kovalla vihalla). Ja kellä on oikeus vaatia sakkoa Jökul'in
surmasta? Missä ovat hänen sukulaisensa? Niistä ei ole ainoatakaan
elossa! Ken on hänen laillinen jälkeisensä?

HJÖRDIS. Gunnar minun puolestani!
ÖRNULF. Gunnar! Niin, jos sinä olisit kasvatus-isäsi luvalla hänen
kanssaan naimisissa, tai jos hän olisi suorittanut sakon ryöstöstään, niin
olisi hän Jökul'in laillinen jälkeinen, mutta -- --
DAGNY (pelokkaasti rukoillen). Isä, isä!
SIGURD (äkkiä). Älkää lausuko enää!
ÖRNULF (matalammalla äänellä). Se pitää lausuttaman kaikkien
kuullen! Ryöstetyllä naisella ei ole laillista puolisoa!
GUNNAR (tuimasti). Örnulf!
HJÖRDIS (hurjana raivosta). Pilkattu! Häväisty! (_vapisevalla
äänellä_). Tätä -- tätä saat vielä