Helgelannin sankarit | Page 2

viimeksi yhdessä Islannista
purjehdimme. Ylt'ympäri olen vaeltanut viikinki-retkillä, palvellut
useata ulkomaan kuningasta; Gunnar on vain kotonaan viihtynyt. Tälle
rannikolle minut ajoi myrsky tänään, päivän koittaissa; että Gunnar'in
koti-talo oli täällä pohjan puolessa, sen tiesin kyllä, mutta -- -- --
DAGNY (Örnulf'ille). Ja senkö asian vuoksi lähdit kotoasi?
ÖRNULF. Sen. (Sigurd'ille) Meidän tapaamisemme oli vaikutus
voimallisten ylhäältä tuolla; se oli heidän tahtonsa. Jos aikomukseni
olisi ollut etsiä sinua, en olisi osannut aavistaakkaan, mistä sinut
löytäisin.
SIGPED (ajattelevasti). Totta sekin! -- Mutta tuota Gunnar'in asiaa,
sanoppas, Örnulf, ai'otko ajaa sitä kaikella voimallasi, sekä hyvällä että
pahalla?
ÖRNULF. Niin mun täytyy. Kuuleppas, Sigurd, mitä sanon. Kesällä
olin käräjillä, siellä oli monta kunnon miestä koossa. Kun käräjät olivat
päättyneet, istuin minä juoma-pöytään, kihlakuntani miehien seuraan;
siinä tuli nais-ryöstö puheeksi; monta pilkkaa sain niellä, kun olin
antanut tuon loukkauksen niin kauvan olla kostamatta. Minä suutuin,
vannoin lähteä Norjaan, etsimään Gunnar'ia, vaatimaan häneltä sakkoa
tai kostamaan hänelle ilkityötään; vannoin, ett'en ennen palaisi Islantiin,
kuin olisin asiani täydellisesti toimittanut.
SIGURD. Niin, niin! Kun siten on laita, käsitän kyllä, että on asia
ajettava loppuun saakka ja kovuudella, jos tarve vaatii.
ÖRNULF. Niin on; kohtuuton en sentään ole, ja Gunnar on, kuten
kuullut olen, kunnon mies. Iloinen olen myöskin retkestäni tänne;
aikani alkoi vihdoin käydä pitkäksi; sikäläisten sinertävien vesien
vaiheilla olen vanhentunut ja harmaaksi käynyt; mielessäni syttyi halu
vielä kerran liikkumaan niiden aalloilla, ennenkuin ma --; no niin, --
Bergthora, vaimoni armas, kuoli jo aikoja sitten, vanhimmat poikani

ovat retkeilleet joka kesä viikinki-matkoillaan, ja kun Thorolf varttui --
--
DAGNY (iloisesti). Onko Thorolf täällä? Missä hän on?
ÖRNULF. Laivalla tuolla (viittaa perälle, oikealle). Siellä saat nähdä
poikasen; suureksi, vahvaksi ja pulskaksi on hän tullut siitä, kun sinä
kotoa lähdit. Siitä pojasta kasvaa kelpo sankari, Sigurd; hänestä tulee
sinun vertaisesi.
DAGNY (hymyillen). Vielä ovat olot, näen, muinoisten mukaiset; yhä
oli Thorolf sydäntäsi lähinnä.
ÖRNULF. Hän on nuorin ja äitinsä kuvainen, siinä syy.
SIGURD. Mutta sanoppas, -- asiaasi Gunnar Herse'n luona, ai'otko sitä
jo tänään -- --?
ÖRNULF. Mielemmin tänään, kuin huomenna. Kohtuulliseen sakkoon
tyydyn; jos Gunnar nämät ehdot hylkää, varokoon seurauksia. (KÅRE
TALONPOIKA _kiireesti oikealta, puettuna harmaasen sarka-mekkoon,
leveälierinen huopa-hattu päässä; kädessä seipäästä murrettu sauva_).
KÅRE. Hyvä kohtaama, retkeiliät!
ÖRNULF. Harvoin meikäläisten kohtaamisesta hyvää toivotaan.
KÅRE. Jos olette rehellisiä, niin luvatkaa minulle rauhaa ja suojelusta
nyt; Gunnar Herse'n väki vainoo henkeäni!
ÖRNULF. Gunnar Herse'n!
SIGURD. Sinä olet varmaankin tehnyt hälle vahinkoa, vääryyttä.
KÅRE. Oikein olen minä tehnyt, oikeuttani suojellut. Gunnar'in ja
minun karjani kävi samalla laitumella tuolla saarella, aivan lähellä
mannermaata, hänen väkensä vei parhaat härkäni, ja yksi hänen
miehistään haukkui mua orjaksi; minä tartuin aseihin ja kaadoin hänet.

ÖRNULF. Sehän oli laillista, se.
KÅRE. Vaan tänä aamuna hänen väkensä hyökkäsi päälleni; onneksi
huomasin minä sen ajoissa ja pääsin pakoon; mutta kuitenkin on
henkeni vaarassa; sillä he etsivät minua yhä.
SIGURD. Sua en uskoa voi! Ennen muinoin tunsin Gunnar'in yhtä
hyvin, kuin oman itseni, ja tiedän: Gunnar ei koskaan rauhan miehelle
vääryyttä tehnyt.
KÅRE. Gunnar'illa ei olekkaan vähintäkään syytä tähän rikokseen, hän
on ollut etelässä, matkoillaan; ei, mutta Hjördis, hänen vaimonsa -- -- --
DAGNY. Hjördis!
ÖRNULF (mutisten.) Niin, niin, se olisi juuri Hjördis'in mukaista!
KÅRE. Gunnar'ille tarjosin minä sakkoa murhaamastani orjasta, ja hän
oli siihen tyytyväinen, mutta samassa saapui Hjördis, kiihoitti miestään
pilkkalauseilla ja esti sovintomme; sitte matkusti Gunnar etelä-puolelle,
ja tän' aamuna -- -- --
SIGURD (katsellen vasemmalle). Tuolta tulee matkustavaisia
pohjan-puolelta, onhan se -- -- --?
KÅRE. Gunnar Herse!
ÖRNULF. Ole huoletta sinä vain, minä luulen voivani hieroa sovintoa
teidän välillänne.
(GUNNAR HERSE ja MUUTAMIA MIEHIÄ _tulee vasemmalta.
Gunnar on puettu koti-vaatteisin, ruskeaan mekkoon, metallivaanteet
säärien ympärillä, leveään hattuun; aseena on hänellä ainoastaan pieni
kirves_).
GUNNAR (seisahtaa kummastellen ja epäillen, nähdessään edelliset).
Örnulf vuonoilta! Todellakin -- --!
ÖRNULF. Sama mies.

GUNNAR (läheten). No, siis tervetultuasi tiluksilleni, jos
rauhan-tuumissa tulet.
ÖRNULF. Jos on sinun tahtosi niinkuin minunkin, ei mitään
rauhattomuutta kysymykseen tule.
SIGURD (läheten). Hyvä kohtaama, Gunnar!
GUNNAR (iloisesti). Sigurd -- kasvin-veikko! (_puristaa hänen
kättään_). Niin, kun sinä olet Örnulf'in seurassa, on hän rauhan mies,
siitä olen varma; (Örnulf'ille). Anna mulle kätesi, vanhus! Helppo on
mun arvata asiasi täällä pohjan puolella; se koskee kasvatus-tytärtäsi,
Hjördis'iä.
ÖRNULF. Niinkuin sanot; suuresti loukkasit sinä minua, kun ilman
suostumustani veit hänet muassasi Islannista.
GUNNAR. Oikea ja kohtuullinen on tulosi tänne; nuoruuden-töistä saa
vanhuus vastata. Kauvan olen jo, Örnulf, odottanutkin sua tuon asian
tähden, ja jos sakko sen voi suorittaa, on sovintomme aivan helppo.
SIGURD. Niin ajattelen minäkin. Örnulf on kohtuullinen.
GUNNAR (innolla). Kohtuullinen sun pitääkin olla, vanhus; jos hänen
todellisen arvonsa mukaan minua sakottaisit, ei koko omaisuuteni
likimainkaan riittäisi!
ÖRNULF. Minä seuraan lakia ja tapojamme, ole varma siitä. Mutta
asiasta toiseen (osoittaen Kåre'en). näetkö tuota miestä?
GUNNAR. Kåre talonpoika! (Örnulf'ille). Sinä tiedät siis meidän
vainoavan toisiamme.
ÖRNULF. Sinun väkesi on ryöstänyt häneltä karjaa, ryöstöstä on
sakko.
GUNNAR. Murhasta myöskin; hän murhasi mun orjani.
KÅRE. Kun se pilkkasi minua.

GUNNAR. Olenhan luvannut suostua sovintoon.
KÅRE. Mutta sitä