Heikki Helmikangas | Page 6

jalkojansa pitiv?t. Kun ei n?lk? h?pe?t? katsonut, niin en min?k??n. Istuin vaan n?yr?sti toisten jalkaportaana ja s?in kaikki s??st?ni loppuun. Sy?ty?ni panin mieleeni ilman kenenk??n muistuttamista, ett? jos toisten kirkkoon menen, niin sy?n l?htiess?ni kylliksi, etten tarvitse kirkossa sy?d? ja sy?misell? h?irit? omaa hartauttani ja rikkoa toisten kirkkorauhaa.
Ilman muita tapahtumia p??ttyi jumalanpalvelus siev?sti ja me l?hdimme ulos kirkosta. Min? sain taaskin istua kelkkaan ja ajaa niin kotia kohti. Mutta ennen kuin sinne ehdimme, tapasi minun kauhea vilu. Min? aloin huutaa kelkassa ja pyysin, ett? saisin juosta; vaan kun ?itini nosti minun maantielle seisomaan, niin enp? voinutkaan seisoa oikealla tavalla, jalkani olivat melkein turtana. ?itini k?ski minun hyp?hdell? ja min? koetin kaiken voimani per?st? tehd? niin kuin oli k?sketty, vaan huonosti se k?vi. Kuitenkin tulin siit? v?h?n notkeammaksi ja vihdoinkin p??sin kotiin. Kun sitten vedettiin keng?t pois jalastani l?mpym?ss? huoneessa, olivat varpaani paleltuneet. ?itini otti ulkoa lunta ja hieroi sill? jalkojani, siksi kun varpaani syttyiv?t palamaan, n?kym?tt?m??n liekkiin. Niin se todella poltti kuin tuli. Vaan ei sill? hyv?, ett? jalkojani poltti, alkoipa k?si?nikin polttaa ja viel?p? paljoa pahemmin. Ne tulivat aivan t?nk?iksi ja v?rilt??n sinisenpunaisiksi, samalla paisuen hirmuisen paksuiksi. Niin muodoin olin joutunut mit? auttamattomimpaan ep?toivoon ja aloin itke?. ?itini k?ski minun k?sill?ni hieroa hiuksiani, vaan yh? vaan tuskani kiihtyi. T?ss? neuvottomassa tilassa sieppasi ?itini noin puolen korttelin vetoisen pullon, kaasi siit? er?st? kerman n?k?ist? ainetta k?mmenellens? ja voiteli sill? k?teni ja jalkani. Suureksi ilokseni lakkasi hirmuinen pakotus melkein kohta. Kun uteliaasti kuulustelin mainion voiteen nime?, niin pisti ?itini ennen kun vastasi, pullon nen?ni alle. Olipa se v?kev??! Tahtoi kerrassaan salvata henkeni liikunnon ja saattoi minun pahasti aivastamaan. Hankittuansa minulle t?m?n havainnon voiteen voimasta, lausui ?iti naurusuulla:
-- Se on kamferttilinementti?.
Oudolta kuului nimi, mutta tarkasti se on muistettava, ajattelin min?, kun voiteen avulla aloin j?lleen tulla terveeksi pojaksi. Ehtoolla jo hyp?htelin niin kun ennenkin ja olin iloinen, ett? olin saanut k?yd? kirkossa ja kuulla pappilan nuoren herran saarnaavan. Muutamien p?ivien per?st? l?hti varpaistani nahka pois ja varpaani tulivat erinomaisen aroiksi, etteiv?t k?rsineet sukkaakaan.
Siten oli minulla sek? surua ett? iloa ensimm?isest? kirkossa k?ynnist?ni, vaan niinh?n t?ss? maailmassa surut ja ilot, vahingot ja voitot vaihtelevat. Ja onhan se vaan tavallista eik? mit??n satunnaista.

NELJ?S LUKU.
?ll?tikku.
Oli kulunut muutamia viikkoja ensimm?isest? kirkkomatkastani, kun muori er??n? p?iv?n? l?ksi kaupunkiin. Min? surkuttelin h?nt?, sill? oli keskitalven aika ja lunta sangen paljon maalla, mutta h?n nauroi minun h?t?ilemiselleni. En ole ensi kertaa pappia kyydiss?, sanoi h?n, ja otti selk??ns? pussin, joka oli t?p? t?ynn? sukkia ja vanttuita, joita h?n meni kaupittelemaan kaupunkiin. Menness??n h?n lupasi tuoda jotakin tuliaisiksi minulle ja sitten h?n astui eteenp?in, selk? kotiin k??nnettyn?. Min? taasen katsoin muorin j?lkeen, niin kauan kuin v?h??kin voin h?nt? n?hd?.
Oli juuri auringon noustessa, kun muori l?ksi, ja jotenkin hampaita t?risytt?v? pakkanen. ?itini j?i kotiin villoja kehr??m??n, joita h?n sanoi kehr??v?ns? ruustinnalle. Min? olisin mielell?ni h?nt? auttanut kehr??misess?, mutta ?itini sanoi sen olevan poikalapselle sopimatonta ty?t? ett? villoja kehr?t?. Parempi, arveli h?n, olisi se, jos veistelisin itselleni ?ll?tikun. ?ll?tikun! sep? jotakin kummallista, jommoista en ollut milloinkaan miss??n n?hnyt. Kuinka voisin min? sitten ?ll?tikkua veistell?? Sen kohta sanoinkin: En osaa min? semmoista vuolla.
?itini katsahti minuun taaskin tapansa mukaan totisesti ja sanoi: Miks'et samalla sanonut, eip? taida Tauriainen tehd? tervatynnyri?.
Tuohon asiaan olisin mielell?ni jotakin vastannut, mutta en uskaltanut mit??n puhua, kun satuin samassa katsomaan tuvan nurkkaan, jossa koivunvarpuluuta majaansa piti. Se oli tavallisesti ?itini oikean k?den kanssa liitossa minua vastaan, kun satuin jotakin ?itin lakia vastaan rikkomaan. Min? ajattelin vaan, kyll? sin?, luuta, piankin taidat hyv?ntahtovaisesti tarjota varpujasi ?idilleni avuksi, jos min? viel? rupean Tauriaiskysymyksest? tarkempaa selkoa ottamaan. Kysyin sent?hden n?yr?sti vaan:
-- Mist? ?ll?tikku tehd??n, ?iti kulta?
-- P?reest?, oli vastaus.
Min? otin kokonaisen, hyvin leve?n p?reen, vein sen ?itilleni ja pyysin ?iti?ni n?ytt?m??n ?ll?tikun mallia.
?itini otti nyt, sanaakaan puhumatta p?reen k?dest?ni, taittoi lyhyk?isen palasen ja vuoleskeli siit? siev?n tikun. Olipa se oikein kuin h?nn?ll? varustettu, v?h?ten vivahtava pikku sisiliskoon, joita oli kotona niityn ruohikossa. Yl?p??ss? oli peukalon sija, h?nn?n juuressa oli juuri kuin olkap??t, joihin minun oli asettamin etusormen ja keskisormen p??t, ja h?nt? oli se, jolla ajan tultua pistett?isiin, vaikka Iit? silm??n.
?ll?tikku oli siis valmis, mutta kun min?kin tahdoin saada jotakin omista k?sist?ni valmistumaan, tein viel? toisen, ja kolmannenkin puikon ja kuta useamman tein, sen sievempi? ne syntyiv?t. Uuden kapineen k?yt?nt? pysyi minulta kuitenkin h?m?r?n?. ?iti k?ski panna tikut hyllylle, siksi kuin saisin aapiskirjan, jommoisen h?n sanoi muorin tuovan kaupungista. Sit? kirjaa lukiessa olisi n?et ?ll?tikku tarpeeseen. Nyt alkoi ik?v? aika. Olisin suonut muorin jo olevan kotona, vaan siin?p? temppu. Muoria kesti odottaa koko nelj? p?iv??. Vasta senj?lkeen h?n tuli ja toi kun toikin aapiskirjan, sek? my?skin lakristatangon, jonka h?n asetti kirjan viereen hyllylle. Siin? ne tuliaiset minulle. Jos olisin saanut itse m??r?t?, olisin kohta sy?nyt lakristan, sill? niin olin y?t ja p?iv?t makiaisia odottanut; mutta toisin oli p??tetty. Ensin t?ytyy Heikin oppia edes Aan oikein tuntemaan, ennen kun saa maistaakaan lakristaa. Semmoinen oli