Hanna | Page 4

Ja se h?nt? tosiaan huvitti? Kummallista! Nyt oli kaikki kuin unen-n?k??, kaukaista ja h?m?r??. Lehti oli k??ntynyt, koko maailma muuttunut. Saattaisiko h?n en?? koskaan olla iloinen ja nauraa niinkuin nuo toiset. Kuinka paljon niill? riitti puhumista ja kuinka ne jaksoivat hyppi? ja meluta. Mutta heill? onnellisilla ei ollutkaan semmoista suurta salaista surua kuin Hannalla, semmoista, jota ei kukaan saanut aavistaakaan. Ei kukaan, ei edes paras yst?v?, ei Olga, ei Betty eik? yksik??n. Sill? se koski is?? ja ?iti?; heid?n v?li??n, heid?n onnetonta, s?rkynytt? v?li??n. Karvas ahdistus nousi Hannan kurkkuun; muiden huomaamatta pyyhki h?n pari t?ytel?ist? kyynelt? silmist??n.
?Hanna rukka, mit? kirjoja sin? kannat kouluun? N?hk??s, tyt?t, h?nell? on Tuomas a Kempis, Kristuksen seuraamisesta ja--mik? se on t?m? toinen--ruotsalainen ?Det kristliga ?ret?. Hanna rakas, kulta, naistako sin? aiot lukea ranskaa ja maantiedett???
Ines'in iloinen nauru kaikui varmaan aina lyseolle saakka.
?idin kirjat h?n ep?huomiosta oli ottanut. T?ytyik? nyt menn? takaisin.
?Ei, ei, saat lainata minun kirjani. Ja minun--ja minun----?, huudettiin h?nen ymp?rill??n.
Portaita yl?s t?ytt?si iloinen el?m?iv? joukko.
?Hss, hiljaa, tyt?t, hiljaa, johtajatar!?
?Hyv?? huomenta, lapset!? Johtajatar meni arvokkaana heid?n ohitsensa ja melu alkoi uudelleen.
?Mutta, mit? se on niin vakainen t?n??n, tuo pikku Hanna. Koetellaanpa, tyt?t, saammeko h?net nauramaan??
?Voi, ei, p??st?k??, antakaa minun olla. Aino, Aino!?
?Elk?? kiusatko h?nt?, ehkei h?n ole terve.? Olga se oli, joka tuli h?nelle avuksi.
?Hanna rukka, oletko sairas? Kivist??k? p??t?si? Sano, kulta, sano!?
?Hanna, el? sin? ole noin surullinen, min? kerron sinulle jotain hauskaa. Tied?tk?s, se on niin viisasta, et usko, kuinka viisasta. Tulepas t?nne.?
Ei Hanna tahtonut kuulla. Etehisen h?lin?st? h?n vihdoin p??si onnellisesti pakenemaan luokalle. Sai Olgalta ranskan kieliopin ja meni istumaan omalle paikalleen. Aukaisi kirjan, katseli, k??nteli lehti?. Ne olivat niin kuolleita kaikki nuo kirjaimet. T?m?n p?iv?n l?ksy,-- tuostahan se alkoi. Hanna luki kertaalleen ensimm?isen kappaleen, luki sen uudestaan, luki viel? kolmannenkin kerran. Ei tiennyt, mit? luki; ajatukset olivat hajallaan, huomio tyls?.
Mitenk?h?n siell? kotona nyt oli? Viel?k? is? nukkui, vai oliko h?n jo noussut. Puhuiko yht? vihaisesti ?idille kuin y?ll?? Jos h?n edes pyyt?isi ?idilt? anteeksi ja olisi sitten oikein, oikein hyv?, ettei ?iti en?? olisi niin murheellinen. Mutta tavallisesti is? oli huonolla tuulella n?in aamusilla; ei puhunut paljon mit??n, k?veli vaan huoneesta huoneesen, otsa rypyss?.
Rukouksiin soitettiin. Tyt?t asettuivat paikoilleen, toiset luokkalaiset pitkin seini? seisoivat. Muutamilla oli virsikirjat k?dess?, muutamilla ei. Kaikki olivat jotenkin hiljaa.
Johtajatar oli p?yt?ns? luona ja katseli lasisilmien takaa vakavasti ymp?rilleen. Virsikirja h?nell? oli k?dess? ja raamattu auki p?yd?ll?.
?Otetaan virsi sata nelj?kymment? yhdeks?n.?
Tuo rakas, tuttu, josta Hanna kaikkian enin piti.
Selailtiin kirjoja hetkinen; sitten raikkaat, lapsekkaat ??net alkoivat virren harmonion s?est?ess?. Juhlallisempaa se oli ja kauniimpaa kuin koskaan ennen. Hanna ei voinut laulaa; kurkusta ei saanut ??nt?, se oli t?ynn? pakahduttavaa karvautta. Mutta h?n kuunteli sit? hartaammin. Ja h?nest? tuntui, kuin olisi sielu kohonnut yl?s s?velten kantamana, aina taivaasen saakka, jossa vaipui armiaan is?n hell??n, suojelevaan syliin. Niin suloista se oli, niin turvallista.
?Rakas Jumala, rakas, armollinen Jumala, ettei pappa en?? joisi, ettei h?n olisi paha mammalle, ett? mamma olisi onnellinen ja ett? kaikki olisimme sinun omiasi. Ja hyv?, rakas is? taivaassa, el? salli heid?n koskaan kuolla, ei papan eik? mamman eik? Jussin.?
Voimattomuus h?net taaskin valtasi. Maailma musteni silmiss?, laulu kuului ep?selv?n?, kaukaisena huminana korviin. P??t? huumasi; h?n putosi alas tuolille istumaan ja painoi otsan p?yt??n. Kyynelet tulvana valuivat silmist?; ensin h?n hiljaa itki, sitten jo kovaa nyyhkytt?en. Se helpoitti tuskaa, eik? h?n t?ll? hetkell? v?litt?nyt siit?, ett? ne nyt kaikki h?neen katsoivat.
Virsi oli loppunut. Rauhallisemmaksi k?vi v?hitellen Hannan mieli, vaikka j?ikin h?n istumaan samalle asemalleen. Aivan kuin unessa kuuli h?n siin? johtajattaren tasaisen ja levollisen ??nen lukevan raamattua ja herran siunausta. Tuli sitten hetkinen hiljaisuus, jota seurasi yleinen h?lin? ja liike.
?Onko Hanna kipe??? Johtajattaren k?si laskeutui hell?sti h?nen kaulansa ymp?ri.
?Ei, en min? kipe? ole.?
?Kyll? h?n on.?
?On, on?, kuiskailivat tyt?t ymp?rill? ja ker??ntyiv?t niin likelle kuin mahdollista.
?H?n ei ole puhunut paljo sanaakaan koko aamuna ja me huomasimme kohta, kuinka h?n oli kauheasti kalpea. Eik? totta, tyt?t? Kyll? h?n on hyvin kipe?.? Niin p??tti Siiri, ja toisetkin uskoivat samaa. Ja sitten he j?iv?t kaikki siihen katsomaan, puoleksi uteliaina, puoleksi s??lien.
?Ehk? Hanna menee kotiin. Taitaa olla parasta.?
?Kyll? min? jaksan olla, en min? ole kipe?. Saanko j??d???
Ja kouluun h?n j?i, Seurasi tarkkaavana opetusta tunti tunnilta. Virkistyikin tavallaan; vaikka polte rinnan alla v?h?n v?li? muistutti kotoisesta suuresta surusta.
Viimeinen tunti oli mennyt. Kilvassa tyt?t kaikki etehiseen, hattu toiseen k?teen, toiseen nuttu ja sitten portaita alas, ett? jytisiv?t sein?t.
?Hiljaa, lapset, hiljaa?, huusi johtajatar heid?n j?lkeens?, mutta kuka joutui sit? kuulemaan.
Hanna oli j??nyt viimeiseksi. Seisoi siell? etehisess? viel? ja pani sadenutun alempia nappia kiinni.
Otti sitten p?yd?lt? ?idin kirjat, niiasi johtajattarelle ja tarttui oveen.
?Kuinka Hanna voi nyt??
?Kiitoksia, hyvin.?
Hiljakseen astui h?n alas kadulle. Lyseolta p?in sy?ksyi pauhaava liuma poikia, Jussi niiden joukossa.
?Osasitko l?ksysi, Jussi??
?Osasin!?
?Eih?n sinulta kysyttyk??n?, muistutti Immo.
?Mutta olisin osannut, jos olisivat kysyneet. Pitk?nen, Pitk?neen, ptruuh! Mihink? ajatte??
?Ptruh, ptruh! Rantaan min? ajan. Tuleeko Jussi mukaan??
Hevonen oli pys?htynyt. Pitk?nen seisoi k?rryill??n ja katseli hymysuin Jussiin olkap??ns? yli. N?yttiv?t olevan vanhoja tuttuja.
?Odottakaa! He,