Hanna | Page 3

Hanna vasta oikein her?si. Y?llinen tapaus selveni samassa h?nen muistoonsa. N?ki taas is?n samassa uhkaavassa asemassa, huulet turpeana, silm?t vihaisina, n?ki ?idin kalpeana, h?t??ntyneen? vieress?. ?iti raukka!
Hanna tunsi itsens? kauhean onnettomaksi. Koko maailma oli ?kki? muuttunut niin oudoksi ja kolkoksi.
Rintaa pakoitti,--ei se sairautta ollut, tuommoista tuskaa ja poltetta vaan. Eik? huokuminen k?ynyt niinkuin ennen. Harvempaan ja syvemp??n t?ytyi h?nen vet?? ilmaa, ja sitten taas olla v?h?n aikaa melkein hengitt?m?tt?.
Vakavalla ??nell? kertoi Jussi ruokasalissa Aaprahamin kutsumuksesta. Lomassa aina kuului ?idin vieno ??ni, yht? hiljaisena kuin ennenkin, mutta suloisempana viel? ja rakkaampana jos mahdollista.
Puoli kahdeksan kello l?i. T?ytyi jo nousta pukeutumaan, ett? enn?tt?isi kouluun. Kas, kuinka h?n nyt tuntui heikolta. Ja p??t? huimasi, silmien edess? py?ri niin somia, t?risevi? vinkuroita ja korvissa soi, ett? kumisi. Parasta istua lattialla ja siin? hiljakseen panna sukat, keng?t jalkaan. Niin h?n teki. V?hitellen sitten pukiessa p?? taas selveni ja voimat tulivat takaisin.
Aamiainen oli p?yd?ss?. Siell? Jussi jo istui ja kuori suurta perunaa. ?iti toi maitokannua ky?kist?.
?Hanna kulta, tule sy?m??n sin?kin.?
?Ei minua maita.? Oikein mielt? k??nsi, kun vaan ajattelikin ruokaa.
Mutta ?iti k?vi niin huolestuneen n?k?iseksi.
?Taikka jos ottaisin sent??n pienen voileiv?n.?
?Tee se, lapseni, niin vahvistut. Ja min? menen keitt?m??n sinulle yhden munan.?
?Minulle my?s, koska Hannallekin.? Jussi katsoi vakaalla vaatimuksella ?itiin. ?Koska Hannallekin.?
?Sin? olet terve, eth?n sin? tarvitse. Ja n?ytt??p? sinua maittavan muukin ruoka. Sy?h?n ensin kaikki nuo perunat, jotka olet kuorinut talrikillesi.?
?Niin, Hannalle vaan aina, eik? minulle milloinkaan. En rupea sy?m??n, enp?s rupea. Enk? mene kouluun.?
Jussi laski veitsen ja kahvelin p??tt?v?isesti p?yd?lle eteens?. Otsa rypyss?, huulet pullollaan h?n uhkaavana turrotti ?itiin; h?nelle oli muka tehty suurta v??ryytt?.
?iti oli totinen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Otti tyhj?n karotin p?yd?lt? ja l?ksi ky?kkiin.
?Kuinka sin?, Jussi, mammalle tuolla tavalla puhut?, nuhteli Hanna ?idin poissa ollessa.
?Mit?s minulle ei keitet? munaa?? Jussi puri hammasta ja oli hirmuisen vihainen.
?iti tuli samassa takaisin peruna-vadin kanssa.
?Ei mamma huoli keitt?? minulle munaa; en min? kumminkaan jaksa sy?d? muuta kuin t?m?n voileiv?n.?
Sek??n ei tahtonut menn? alas. Pala tarttui kurkkuun jok'ainoan kerran.
?Etk?h?n jaksa? Min? annoin jo panna veden tulelle.?
?En min?.? Hanna nieli ja nieli. Niin v?kin?ist? oli tuo sy?minen.
?Pikkuisen maitoa, jos mamma on hyv? ja kaataa. Puoli lasia vaan. Kiitoksia, ei en??.?
Maidon avulla leip? helpommin painui ja sai kun saikin Hanna siit? vihdoin lopun. K?det ristiin vaan, sitten niiaus ?idille.
?Kiitoksia, mamma!?
?Etk? en?? sy???
?En, kiitoksia!?
Niiaus taas; mutta ?iti ei sit? en?? n?hnyt. H?n oli vaipunut ajatuksiinsa ja katsoi alas talrikille. Mit? lienee miettinyt? Muisteliko y?llist? ja oliko siit? murheissaan? ?iti raukka!
Hannan syd?nt? pakoitti ja vedet tahtoivat nousta silmiin. Mutta h?n taisteli urhoollisesti vastaan, r?p?ytti luomia, karisti kurkkua ja joi vett?. Ei nyt auttanut itke?, t?ytyih?n menn? jo kouluun. Kello nelj?nnest? vailla yhdeks?n.
Viel? kerran h?n katsahti ?itiin. H?n istui yh? samalla lailla, p?? k?den nojassa, silm?t alas luotuina. Kuinka sile?sti ja kauniisti h?nen mustat hiuksensa olivat kammatut ja otsa niiden alla, kuinka se oli valkoinen ja puhdas.
?Jussi, sy? pian, ett? joudut kouluun.? Hanna puhui hiljaa, h?n ei tahtonut ?iti? h?irit?.
Jussilla oli suu t?p?isten t?ynn?. H?nen silm?ns? k??ntyiv?t kelloon, noin rauhallisesti vaan. Eik? poika h?t?illyt, vaikka pitk? viisari oli kymmenen p??ll?, tyytyv?isen? h?n yh? jatkoi sy?mist??n.
Hanna sieppasi toiselta p?yd?lt? kirjat kainaloonsa ja l?ksi. Jalat eiv?t liikkuneet nyt niin keve?sti kuin ennen; mutta mit? se teki, kovaa kiirett? ei viel? ollutkaan. Eik?s tornin kello ly?nytkin vasta puoli? Heid?n siis oli kahtakymment? minuttia edell?. Hanna seisoi hetken portailla ja hengitti raitista, virkist?v?? ilmaa. Sitten h?n verkalleen astui koululle p?in, kukkatorin yl?reunaa pitkin.
Puista karisseet keltaiset lehdet kahisivat h?nen jaloissaan ja ilmassakin niit? lenn?tteli tuuli. Syksyinen aurinko loi yst?v?llist? valoa taivaalta; puiden lomista tunkivat s?teet kirkkaina ja iloisina esiin.
Varpuset hyppeliv?t kadulla ja noukkasivat aina v?h?n v?li? maata. Siirtyiv?t jonkun verran, kun Hanna heit? l?heni, laskeutuivat alas j?lleen, sihersiv?t, hyppeliv?t, noukkivat ja taas sihersiv?t. Viimein koko parvi ?kki? tohahti yl?s, aivan kuin k?skyst?, ja lensi kauas pois.
Hanna k?veli eteenp?in; k?veli puolittain kuin unessa; ei n?hnyt eik? huomannut paljon mit??n. K?veli, k?veli, ja k??ntyi kirkon kulmasta toiselle kadulle. H?n tunsi hyvin t?m?n tien, oli sit? polkenut monta vuotta; ei h?n hourup?isen?k??n olisi harhaan mennyt.
?Hanna, Hanna, hyv?? huomenta! Hanna kulta, p?iv??, p?iv??, mit? sinulle kuuluu? Kerro jotain uutta, jos tied?t!?
Koko joukko toisia koulutytt?j? oli Hannan ymp?rill?. Iloisia, huimap?isi? niinkuin ennenkin. ?Kuules, Hanna, kuules, kun semmoinen liuma lyseolaisia k?vi ?sken meid?n ohitsemme ja nostivat lakkia ja pys?htyiv?t sitten tuonne nurkalle meit? katselemaan. Me k?velimme niin totisina heid?n ohitsensa, ei yksik??n meist? vet?nyt suutansa nauruun. Emmek? olleet heit? n?kevin?mme, mutta nyimme kaiken aikaa toisiamme kyyn?sp?ill?. Siin? oli Hjallakin ja Onni ja Armas ja Otto. Niin ja kuule sin?, Hanna, arvaa, kuka viel? oli joukossa. Arvaa, arvaa! Herranen aika, tytt?, onhan sinun hattusi v??rin p?in,--kukka takana.? Se k??nnettiin.
?No, koetahan arvata, Hanna kulta. Kuule, tytt?, mit? sin? olet noin totinen? Sano, sano! Vai sek? sinua surettaa, kun et Hanskia n?hnyt??
Kuinka vieraalta ja oudolta tuo riemu tuntui ja kuinka se Hannaa vaivasi. Eilen h?n viel? itsekin tuolla tavalla nauroi ja liverteli. Oliko mahdollista? Eilen viel??