Hanna | Page 5

Hanna, pelasta kirjat!?
Kadulle h?n ne viskasi, ett? lehdet huiskin, h?iskin ymp?ri lensiv?t, ja yl?s hypp?si poika k?rryille.
?Jussi, sin?, voi, voi, tuota poikaa!?
Mutta Jussi ei kuullut mit??n. Alas rantaan h?n t?rryytteli Pitk?sen takana, piteli t?t? molemmin puolin kupeista kiinni ja seisoi tanakkana, vaikka tutisivatkin jalat.
Hanna kokoili kirjat kadulta, mik?s siin? muukaan auttoi, ja sitten h?n l?ksi astumaan kotia p?in. Yksin k?veli; ajatukset edelt? riensiv?t. Onkohan siell? tapahtunut mit??n t?ll? ajalla? Viel?k?h?n is?--?
Ahdistava tunne kourasi syd?nt?. H?n kiirehti askeleitaan. Kotikartano n?kyi jo tuolla. Sama kuin ennen, eik? kuitenkaan sama. Ennen se aina iloisena loisti vastaan, nyt jurotti niin synkk?n?, ett? rintaa kivisti. Ennen aina ik??nkuin luokseen houkutteli, nyt oudon kolkkona, vaikenevana seisoi.
Likell? porttia tuli Mari vastaan paperilippu k?dess?.
?Mihink? Mari menee??
?Apteekkiin.?
?Kuka on kipe?n?? Kuka, sanokaa pian! Onko mamma??
?Pappanne tuota lienee.?
?Oikeinko huonona??
?Eik?h?n, koska tohtoria haettiin.?
Mari veti huivin solmua kiinnemm?ksi ja k??ntyi apteekkiin p?in.
Hanna juoksi portaita yl?s; tuli etehiseen.
?En voi sanoa viel? mit??n varmaa, hyv? rouva, t?ytyy tarkastaa ensin. Huomenna saamme n?hd?. Mutta jos erinomaisempaa sattuu, niin l?hett?k?? minulle sana.?
L??k?ri se oli, joka hattu k?dess? seisoi ruokasalin ovella ja puhui ?idille.
?Rohtoja annatte, niinkuin sanoin, t?n? p?iv?n? kahdesti ja aamulla taas kerran. Hyv?sti!? H?n kumarsi, painoi hatun p??h?ns? ja l?ksi.
?Onko pappa kovasti kipe??? Hanna kuiskaamalla kysyi.
?Kyll? h?n on, mutta ehk? se menee pian ohitse. Muistakaa vaan olla hiljaa. Varoita, lapseni, Jussiakin.?
Niin hiljaa, niin hiljaa. Varpaillaan Hanna hiipi ruokasalin l?pi lastenkamariin ja v?ltti siell?kin huolellisesti kaikkea kolinaa.
Oliko Jumala kuullut h?nen rukouksensa? Oliko tehnyt is?n sairaaksi, ett? saisi h?nt? katumaan ja parannusta tekem??n?
Hanna seisahtui ikkunan eteen ja katsoi yl?s taivasta kohden. Valkoiset pilvihattarat siell? ajelivat toisiaan. Niiden v?list? n?kyi korkea, sininen taivas ja siell? ylh??ll? asui h?n, joka kaikki voi, jolle ei mik??n mahdotonta ollut. Saattoi est?? is?? juomasta ja olemasta ?idille paha. Niin, saattoi h?n senkin, jos vaan tahtoi. Ja miks'ei h?n tahtoisi? Kun h?nelt? sit? oikein ahkerasti ja oikein hartaasti rukoilisi. Joka p?iv?, monta kertaa p?iv?ss?.
Muutamia viikkoja makasi is? vuoteen omana. L??k?ri k?vi uutterasti h?nen luonaan ja m??r?si v?h?n v?li? toisia rohtoja.
?iti alituisesti istui is?n vuoteen ??ress?. Kalpeaksi h?n oli k?ynyt ja hyvin v?syneelt? h?n n?ytti, mutta toimessa h?n kumminkin oli ja piti huolta kaikesta, vaikk'ei itse joutunutkaan joka paikkaan nyt niinkuin ennen. Hanna koetti auttaa, miss? suinkin voi. Muistutti Jussia lukemaan, kuulusteli h?nen l?ksyj??n ja oli aina valmis milloin rukouksilla, milloin varoituksilla estelem??n h?nt? pahanteosta, johon pojalla oli erinomaisen hyv? taipumus. Harjoittikin h?n sit? enimmiten noin niinkuin ratokseen vaan, varsinkin t?h?n aikaan, kun ?iti oli sidottu is?n sairashuoneesen ja vapaus niinmuodoin suurempi. Oli niin hauskaa karata tuon tuostakin aina piikojen kimppuun ky?kiss?, l?ylytt?? niit? aika lailla ja tehd? kiusaa, mink? enn?tti. ?k?isi? ne olivat kuin pippurit ja uhkasivat menn? mammalle kaipaamaan, mutta eiv?tp? sent??n menneet. Eik? siit? Jussi suurta v?li? pit?nyt, vaikka olisivat menneetkin, katsoi h?n vaan valmiiksi, miss? p?in lakki oli, ett? p??si livist?m??n tiehens?, jos vaara tuli. Hanna se tavallisesti p??si v?liin n?iss? kahakoissa ja asetti rauhan, ellei viljoin niin vaivoin. Lepytteli piikoja, nuhteli Jussia, houkutteli ja selvitteli parhaimman mukaan ja siihen se sitten tavallisesti j?i.
V?hitellen is?kin alkoi parantua. Istuskeli jo kiikkutuolissa y?nuttuun ja tohveliin puettuna ja poltti piippua. ?iti valmisteli h?nelle erikoisruokia ky?kiss?; laitteli ne somasti salvetin peitt?m?lle tarjottimelle ja kantoi itse sis??n.
Mink?t?hden lieneekin kaikki ?idin k?siss? syntynyt paremmin kuin kenenk??n muun. Ruokakin n?ytti niin ihmeen siistilt? ja maukkaalta tuossa, kun h?n sit? vei Hannan ohitse, ja niin hyv?lt? se tuli, ett? oikein rupesi mieli tekem??n. Mutta sit? oli laitettu vaan papan varalle, eik? Hanna toki muutenkaan olisi tahtonut noita herkkuja. ?idille oli paremminkin tarpeen, jos jotain j?i, taikka sitten Jussille, jolla aina oli kova ruokahalu.
Hanna katsoi kirjaansa.
?Pourquoi, mink?t?hden, pourquoi, mink?t?hden--?
Kuinka hauskaa, ett? is? tuli terveeksi, niin ?itikin p??si taas oleskelemaan enemm?n heid?n kanssaan. Huoneet olivat niin tyhj?t ja kolkot ilman ?iti?. Mik? kumma siin? lienee ollut, mutta heti kun ?iti tuli sis??n, vaikka olisi mennyt suojan l?pi vaan, se samassa muuttui iloisemmaksi.
?Pourquoi, mink?t?hden, pourquoi, mink?t?hden--?
?Ankaraa dieetti?, kaikella muotoa, ei olutta eik? totia, korkeintaan lasi punaista viini? silloin, t?ll?in.?
L??k?ri ja ?iti tulivat makuuhuoneesta ruokasaliin.
?Kiitoksia nyt hyvin paljon, tohtori?, kuului ?idin vieno ??ni.
Etehiseen meniv?t. Siell? viel? puhetta jatkoivat, mutta Hanna ei sanoja eroittanut.
Niin, kunhan is? vaan malttaisi olla totia ja olutta juomatta. Ehk? sent??n, kun l??k?rikin kielsi. Olipa kumminkin hyv?, ett? h?n sen teki. Jumalaa siit? varmaan tuli kiitt??. Hannan syd?n k?vi l?mpim?ksi.
Sitten is? jo sai liikkua muissakin huoneissa, mutta ulkona h?n ei viel? k?ynyt. Ensimm?lt? h?n oli hiljaisempi kuin ennen ja tyytyv?isempi. N?yttip? viihtyv?n kodissa jotenkin hyvin. Vaikk'ei ?iti mit??n puhunut, ymm?rsi Hanna kuitenkin, ett? h?n toivoi is?n muuttuneen. Semmoinen tyyni, rauhallinen ilo koko h?nen olennossaan ilmestyi, ja kuinka hartaasti h?n koetti is?n mielt? noudattaa, miss? ik?n? voi. Ihmeellisesti h?n aina arvasikin is?n kaikki halut ja tarpeet, ennenkuin h?n niit? enn?tti viel? lausuakaan.
Mutta eih?n t?t? varsin kauan kest?nyt. Sen mukaan kuin voimat varttuivat, alkoi is? k?yd? tuskaisemmaksi. Punaista viini? haettiin yh? tihe?mp??n, pullo pullon j?lkeen.
Er??n? sunnuntaina h?n oli tavattoman levoton. Heitt?ytyi sohvalle