Haapakoskelaiset | Page 8

ottaa vastaan is?ns?, vanhan shakaalin, muotokuvan, joka muuten oli hylkyn?, jossakin Talvipalatsin nurkassa.
-- No, mit? h?nest? sitte tuli?
-- Pojastako?
-- Niin Haidulla Aleksanderin pojasta, Yrj?st?.
-- Kenraali h?nest? tuli. Mutta h?n ei kuitenkaan voinut koskaan p??st? vapaaksi haaremin ajatuksista, vaan pani toimeen h?v?istysjuttuja, ja ihan varmaan olisi koko suku joutunut rappiolle, ell'ei joku suurruhtinas olisi ollut kummina h?nen pojallaan Konstantin Georgevitshill?. T?t? Konstantinia holhoili milloin kukin ruhtinas, ja h?n olikin tosiaan aika mies; viimein p??si h?n intendenttiviraston p??llik?ksi ja kokosi aika lailla rahaa. H?nen pojastaan, meid?n Nikolaistamme, tuli rykmentinp??llikk?, mutta h?n otti eron tahi oikeastaan h?net erotettiin virastaan pari vuotta sitte. Muistathan vetovoiman lain. Niinp? niin, ne kerrokset, joista h?n on alkuisin, vet?v?t h?nt? sinne jossa h?nen kotonsa oikeastaan onkin. H?n osasi olla hyvinkin hieno ja komea nuorempana, siisti kuin kissa, kaunis kuin paratiisilintu, se oli kaikki opittua, vaan nyt, kuin h?n jo on vanha, niin...
Mutta Hornia ei miellytt?nyt Dimitri Semenovitshin kertomuksen loppuun kuuleminen. Kaunis, nuori neito oli tehnyt h?neen syv?llisen vaikutuksen, h?n oli viel?kin n?kevin??n akaasiain vaaleaa vihreytt? vasten h?nen lumoavan kuvansa. Ett? t?ll? hienolla, ilmaisella olennolla olisi mit??n yhteytt? tuon ylh?isen roskav?en, tuon tatarilaissuvun kanssa, jonka historia oli lyhyiss?, voimakkaissa piirteiss? juuri ollut h?nen n?ht?v?n?ns?, se tuntui Hornista vastenmieliselt?. Ett? kaikki tuo nuoruuden ja kauneuden ilmestys, joka, vaikka se jo oli kadonnut, yh? viel? kajasti h?nen silmiss??n valkoruusuna tahi sellaisena kuin mantelikukan ter?, tulisi vedetyksi alas, se tuntui h?nest? vaistomaisesti tuskalliselta.
-- L?htek??mme, Dimitri Semenovitsh, sanoi h?n lyhyeen. Sin? sy?t meid?n kanssamme Jarissa, vai kuinka?
Dimitri katsoi tutkivasti kumppaniinsa.
-- Olkoon menneeksi Jarissa. Mutta vapaaherratar, sinun sisaresi meid?n pit?? ensin noutaa.
He l?ksiv?t astumaan polkua pitkin, tulivat suuren lammikon rantaan, jonka p??ll? p??skyset lenteliv?t, riemuisesti viserrellen, ja k??ntyiv?t taas suurelle tielle, jota pitkin vaunujono juhlallisen hitaasti kulki entiseen tapaansa. Samassa he n?kiv?t Helena Nikolajevnan punaisella ratsullaan keskell? kiehuvaa joukkoa; h?n tervehti vieh?tt?v?sti piiskallaan, hymyili voittoisesti ja l?j?ytti ratsuaan.
Silm?nr?p?yksen ajan n?ki Horn sinist? harsoa ja tunsi outoa ahdistusta ja s??li? neitoa kohtaan, joka sit? kantoi. H?n ajatteli itsekseen: niin rakastettava ja hieno, ja kuitenkin sellainen kuorma raakoja, likaisia muistoja ainiaaksi kytkettyn? h?nen sukunsa nimeen. Melkein vihamielin sanoi h?n:
-- No, Dimitri Semenovitsh, mutta tytt?, tytt? itse, mit? sinulla on h?nest? sanomista?
Martinovilta ei j??nyt huomaamatta Hornin puheessa piilev? pieni piikki. Iloisesti vastasi h?n:
-- Erik Aleksandrovitsh, tahdotko tiet??, mit? minulla on sanomista h?nest?? No, saathan itse n?hd? Helena Nikolajevnan huomenna. Sen verran min? vain sanon, ett? h?nell? on selv? p?? ja ett? h?n tiet?? ja osaa enemm?n kuin h?nen ik?isens? tyt?t tavallisesti.
Horn ty?nsi sivulle vaaleat viiksens? ja hymyili hiljaa itsekseen. Nyt he jo olivat Aldonin huvilan luona, Neiti Hanna seisoi odotellen kuistilla, valmiina l?htem??n.
-- Olemmeko antaneet teid?n armonne odottaa? huusi Martinov ranskaksi orapihlaja-aidan ylitse, joka oli huvilan ja suuren tien v?lill?.
-- Ehk? minuutin, vastasi Hanna; vaunut ovat valmiit, min? tulen heti. Kohta sen j?lkeen istui koko seurue landoo-vaunuissa, ajaen h?lkk?juoksua Jaria kohti.
Jar on Moskovassa er?s ulkoravintola, joka on ainoastaan hyvin edullisen asemansa ja muinaismuistojensa t?hden voinut pysy? sellaisessa arvossa, ett? siin? kauneina vuodenaikoina k?y niit?kin, jotka muuten ovat hyvin tarkkoja paikan valinnassa. Se on aivan Petrovan puiston portin ulkopuolella viertotien varrella, joka vie sielt? avaran Hodinin tasangon halki.
Jarissa on Pushkin viritellyt kanneltansa ja laulanut laulunsa Antshar-puusta. Siell? h?n, innostuneena mustalaistytt?jen lauluista ja sampanjasta on sepinnyt sen juomalaulun, joka kultakirjaimin piirrettyn?, marmoritauluihin viel? t?n?kin p?iv?n? koristaa er?st? t?m?n ulkoravintolan pikku huonetta. Talvisaikaan alkaa el?m? t??ll? vasta puoliy?st? ja p??ttyy useimmiten vasta silloin, kuin harmaa talviaamu jo koittaa ??rett?m?lle tasangolle. Kev??ll? muuttaa Jar tuon nurinpuolisen luonteensa ja on sitte pys?hdyspaikkana iloisille sek? mies- ett? naisurheilijoille ja perheille. Jarissa on pieni, syreeni- ja akaasia-aidoilla ymp?r?ity, avonainen katos, ja siihen asettuivat meid?n yst?v?mme. Puhelu k?vi Ranskan kielell?, jota Martinov ei kuitenkaan osannut t?ydellisesti.
-- No, sisko Hanna, sanoi Horn, kuin p?iv?llisen tilaus oli tehty, min? olen sitonut sinun aikasi huomiseksi. Huomennahan se juhla on, Dimitri Semenovitsh?
-- Mik? juhla? kysyi Hanna. Minulla ei ole muassa muita kuin matkapukuja.
-- Tied?tteh?n ehk?, hyv? neiti, ett? suuri tulipalo on raivonnut er??ss? kyl?ss? muutamien peninkulmien p??ss? Moskovasta, jossa pataljoona oli viime kes?n?. On toimitettu ker?yksi? vahinkoa k?rsineiden hyv?ksi, ja muutamat rykmentin upseerit ynn? joukko ylimysnaisia on pannut toimeen kilparatsastuksen kilpa-ajoradalla tuolla Hodinin kent?ll?. Siit? tulee vain harrastajain n?yt?nt?, v?h? ruusu- ja tanssiratsastusta ja ainoastaan yksi esteratsastus, ei muuta kuin pieni paraadi. Ehk? teit?, hyv? vapaaherratar, huvittaa sen n?keminen, arvelen min?. Lippuja my?v?t v?hitellen Helena Nikolajevna, min? ja pataljoonan upseerit.
-- Niin, ja mik? Helena! keskeytti Horn. H?n istuu ratsun selj?ss? kuin perho h?ilyv?ll? korrella, kaunis siniperhonen. H?nell? oli kaksi lippua omaan looshiinsa, ja min? otin ne; olisitpa n?hnyt, kuinka iloiseksi h?n tuli, kuin min? lupasin tuoda sisareni kanssani.
-- Vai niin, sanoi Hanna, heikosti hymyillen, mik? suku se on?
Ennen kuin Martinov ehti vastata, selitti Horn:
-- Hyv? suku. Is? oli t??ll? rykmentinp??llikk?n?, ja Helena Nikolajevnalla on kanssansa t?ti, er?s Koshelsky.
-- Min? pyyd?n teit?, vapaaherratar, olemaan pelj?stym?tt?, kuin n?ette t?din: h?n on ep?ilem?tt? hyvin kunnianarvoinen nainen, mutta meill? pataljoonassa oli tapana sanoa