Haapakoskelaiset | Page 6

sotilasmusiikin helisev? soitto, kulkein pitkin Tverin bulevaardia. Ihastuksissaan leivot sini-ilmoissa Petrovan puiston kukkivain nurmikkojen p??ll? lauloivat kev??n ylistyst?. Kev?tt? kohisi joen ruskea vesi, kulkeissaan poreillen kohti Volgaa, "Ven?j?n suurta ?iti? Volgaa".
Petrovan puistossa vieriv?t vaunut toistensa j?ljest? lakkaamattomassa jonossa.
T?n??n piti kaiken, mit? Moskovassa oli komeata, rikasta ja loistavaa, l?hte? ulos, ja Moskovassa on paljo n?ytelt?v?? sill? alalla. T?n??n se Moskovan ylh?inen maailma toi ilmi kev??n vallan julkisen tunnustuksensa. Kalleita vaunuja vetiv?t englantilaisissa, ranskalaisissa ja ven?l?isiss? valjaissa p?rskyv?t hevoset, v?lkkyvin? sek? karvaltaan ett? varuksiltaan. Kuskit, toinen paksumpi toistaan, tunsivat, ett? t?m? oli heid?n kunniap?iv?ns?; he vallan loistivat viinasta ja ylpeydest?. Arvokkaasti ja kauniisti kantoivat he riikinkukon h?yhenill? koristettuja, mataloita hattujaan.
Vaunuissa istui komeita nuoria naisia, puettuina Pariisin viimeisimm?n muodin mukaan loistavan valkoisiin tylli- ja musliinipukuihin: komeat kuin kukan ter?t, ilmaiset ja keve?t kuin kev?tpilvet. He liikkuivat niin sulavasti ja vapaasti suurine kukka-, pitsi- ja nauharuusu-taakkoineen, kuin ei tuo katoava komeus olisi koskaan tuottanut heille eik? kellek??n muulle mit??n huolia eik? p??n vaivaa. He laskivat kesken??n leikki?, tervehtiv?t hymyillen ohi ajajia; iloa oli ilmassa eik? sulava hymy ollut koditonna, Nuoret syd?mmet sykkiv?t j?ntev?sti ja voimakkaasti kureliivisein?mi? vastaan; s?ihkyv?t silm?t ja punaiset huulet puhuivat, kukin kielell??n, kev??n ilosta, nuoruuden onnesta.
Keskell? t?t? kirjavaa, iloista joukkoa astuivat Horn ja h?nen yst?v?ns? Martinov Aldonin huvilaa kohti, puiston koillisosaan, noutamaan neiti Hannaa p?iv?lliselle. Sill? t?n??n, niin oli p??tetty, oli sy?t?v? poissa kotoa jossakin kes?ravintolassa, joita t??ll? on paljo.
Erik Horn oli t?ysverisen skandinaavialaisen tyyppi: sinisilm?inen, valkoverinen ja kaunisvartaloinen. Leve? otsa, leve? ja voimakas leuka sek? ruotsalaiseen tapaan sovitettu parta tekiv?t h?net kerrassaan toisen n?k?iseksi kuin se piiri, jossa h?n nyt oleskeli. Is?ns? n?k?isyytt? h?ness? oli hyvin v?h? tahi ei yht??n; is?n kasvojen l?pitunkeva viisaus ja jyrkkyys puuttui kokonaan pojalta. Jonkinlainen vienous, naisellinen h?veli?isyys, jopa v?list? p??tt?v?isyyden puutekin olivat koko h?nen olemuksensa p??luonteena. Se oli niin selv?sti n?kyv?n?, ett'ei edes h?nen sotilaspukunsakaan eik? sen mukainen k?yt?ksens? voinut sit? peitt??.
-- Me tulemme liian aikaisin. Sisareni ei varmaankaan viel? ole valmis, sanoi Horn. Mutta kuules, jatkoi h?n ?kisti, kuka on tuo kaunis nuori tytt? ratsain, tuo, jolla on sininen harso?
-- Miss?, kuka? Ja Martinov katseli ajajain, ratsastajain ja k?velij?in lainehtivaa joukkoa. Ei, h?n ei n?hnyt ket??n, h?n ei tiennyt.
-- T??ll? on ahdasta ja alkaapa jo p?list?kin, sanoi h?n, astukaamme jotakin sivuk?yt?v??, tuonne lammikolle p?in.
H?n k??ntyi sivuk?yt?v?lle ja Horn seurasi h?nt?. V?h?n matkan p??ss? suuresta tiest?, jota tuo kimalteleva ihmisjoukko kulki, l?ysiv?t he lammikon luota mukavan puutarhasohvan, jota varjostava palsamipoppeli levitti l?mminneesen ilmaan suloista tuoksuaan. Heid?n ja lammikon v?lill? oli ainoastaan kapea ratsutie.
-- Me tulemme tosiaankin liian aikaisin, sanoi Martinov ja katsoi kelloaan. Jos tahdot, niin ryhdymme selittelem??n oloja ja henkil?it? pataljoonassa. Horn mielihyv?ll? suostui ehdotukseen.
Martinov juuri paraikaa teki nuorelle p??llik?llens? selkoa pataljoonasta ja sen upseereista, kuin sit? paikkaa kohti, jossa n?m? kaksi herraa istuivat, k??ntyi ratsastava nainen kevytjalkaisella, omituisen punav?risell? ratsullaan, j?ljess? puhlakka ratsupalvelija papurikon hevon selj?ss?. Nuori nainen ratsasti eritt?in sulavasti; hepokin n?ytti tuntevan, mik? kaunis taakka sill? oli kannettavana: se k?veli sulavasti notkuvin askelin, taivutti kaulansa komean kaarevaksi ja p?rskyi mielihyv?st?. Nuori neito oli hyvin kaunis, pieni p?? lep?si vakavasti ja vieh?tt?v?sti hienolla, taipuisalla kaulalla. Pitk? sininen harso, leviten h?ilyv?n? hatusta, ik??n kuin kietoi h?nt? ilmamaisella verholla, josta l?mp?isen tummat silm?t loistivat yst?v?llisesti ja luottavasti koko maailmaa kohti.
Kev?ttuuli, ripe? liike ja h?ik?isev? valo antoivat h?nen piirteilleen v?ri? ja raikasta, kosteaa loistetta, joka viel? paremmin saattoi h?ness? nuorekkuuden, melkeinp? lapsellisuuden n?kyviin. Yksi ainoa suhdattomuus oli tuossa suloisessa muodossa: vienon surumielisyyden piirre, joka v?rehti hienon, kauniin suun p??ll?.
Ratsastajaneidon l?hestyess? sit? paikkaa, jossa Horn ja h?nen kumppaninsa istuivat, hyp?hti viimemainittu yl?s ja tervehti h?nt?, tosin kunnioittavasti, mutta kuitenkin melkoisen tuttavallisesti.
-- Hyv?? p?iv??, Helena Nikolajevna, mik? ihana kev?tp?iv?.
-- Ahaa, Dimitri Semenovitsh, oletteko tekin ulkona k?velem?ss?. Neiti katsoi hyvin pitk??n Hornia, joka nousi ja odotti, ett? Martinov esittelisi h?net, mutta turhaan.
-- Kuulkaas -- ja neito pid?tti ratsuansa -- min? olen levoton, kuinka k?y huomeisen iltaman p??sylippujen. Oletteko te saaneet ne sijoitetuiksi? Tied?ttek?, kyll? k?y vaikeaksi saada niin monta sijaa t?ytetyksi. Kaunis ilma houkuttelee ulos koko maailman. Kuinka monta teill? on j?ljell??
-- Kaksi, vastasi Martinov puoli??neen. Horn ei voinut kauemmin vastustaa kiusausta, vaan yhtyi puheluun.
-- Korkeasukuinen neiti, sallitteko minun, vaikka olenkin muukalainen, k?ytt?? niit? kahta lippua?
Nyt vasta n?ytti Martinov tajuavan velvollisuutensa.
-- Ah, Helena Nikolajevna, sallikaa minun esitell? teille meid?n uusi komentajamme, minun yst?v?ni, Erik St?lsk?ld Horn vapaaherra, Helena Nikolajevna Chamitov.
?versti riensi esiin, tervehti kauniisti neitoa ja sanoi:
-- Suurimmalla mielihyv?ll? me, sisareni ja min?, k?yt?mme ne liput. Iltamahan on hyv?? tarkoitusta varten vai kuinka?
-- Hyv?? tarkoitusta varten, tietysti, eik? Dimitri Semenovitsh ole sit? kertonut teille? Te tuotte my?s sisarenne, sit? parempi -- ja koko h?nen muotonsa loisti ilosta, joka kaikki vaikutti hyvin suuresti Horniin. -- Terve tuloa, herra ?versti, terve tuloa, te tulette istumaan samassa looshissa kuin me, min? ja t?tini, mademoiselle Dorinne Koshelsky. Meille on oleva hyvin mieluista tehd? tuttavuutta teid?n kanssanne.
-- Min? kiit?n, sanoi Horn kohteliaasti ja aikoi juuri lis?t? viel? pari sanaa, kuin Helena Nikolajevnan