Haapakoskelaiset | Page 3

Jac. Ahrenberg
no, käy sitte sohvaan, tuohon
korkeasukuisen ja tuiman herra Erik Samuel Stålsköld Hornin kuvan

alle ja odota, niin saat kuulla jotakin, joka koskee hänen jälkeläisiään.
Senaattori meni sanomalehdillä, papereilla, siemen- ja kivinäytteillä
kokonaan täytetyn pöydän luo, etsi esiin silmälasinsa, asetti ne suurelle
kaunismuotoiselle nenälleen ja otti pöydältä tukun asiakirjoja. Sitte
astui hän sohvan luo, kävi istumaan provastin viereen, heitti toisen
polven toisen päälle, laski paperit polvelleen, rykäsi ja alkoi:
-- Me Aleksander II Jumalan armosta koko Venäjänmaan keisari ja
itsevaltias, Suomen suurruhtinas y.m. y.m.
-- Jätä nuo kaikki sikseen, sanoi provasti.
-- Jahaa -- julistamme täten Haapakosken rälssitilan, Hilnäisin verotilan,
siihen kuuluvat Kiiskon, Vanhankylän ja Vainikan sekä Vahvaniemen
tilat j.n.e., j.n.e. -- niin, nuohan kaikki sinä tiedät vanhastaan -- ja
vapaaherra käänsi lehden ja korotti äänensä -- sukuperinnöksi
vapaaherrallisessa Stålsköld Hornin suvussa Haapakoskella.
-- No ihmettä! Ja provasti hypähti ylös hyvin kummastuneena.
Milloinka se on tuo tapahtunut ja mitä hyötyä siitä on?
-- No mitä minä sanoin, että sinä olit kummastuva vai mitä!
Provasti alkoi nauraa. -- Hyvä veli, kuin ajattelen sitä ... sitä...
-- Mitä sitte?
-- Sitä aikaa, jolloin asuimme Ludviginkadun varrella, muistathan, siinä
pienessä ylioppilashökkelissä.
-- No entä sitte.
-- Mistä me kiistelimme siihen aikaan; sinä olit punaisin
kansanvaltalainen, vaikka olitkin aatelismies. Oikea Jakobiini,
vallankumouksen mies. Sinä puolustit kaikkia 1848 vuoden aatteita,
muistelenpa sinun kirjoittaneen jotain runomitallakin siitä asiasta. Minä
olin jo silloin kirkon ja uskonnon puolustaja, ja nyt, nyt sinä olet ylimys,
syntymältäsi tietysti, mutta myöskin uskoton entiselle nuoruudellesi.

-- Ta ta ta, sanoi vapaaherra. Entä sinä itse? Sinä olit vanhollinen,
mutta kuka on puolihullu raittiusmies, kuka on kansanvaltalainen, kuka
naisasian ja yhteiskoulun harrastaja, juuri sinä. Missä ovat nyt sinun
nuoruuden ihanteesi? Mutta leikki sikseen. Että sinusta on tullut se,
mikä olet, käsitän minä varsin hyvin ja samoin toivon sinun käsittävän,
että minusta on elämän koulussa, tuossa korkeudessa, jossa olen
oleksinut, tullut se, mikä nyt olen: Haapakosken sukuperintöläinen
Stålsköld Horn.
Provasti kävi jälleen istumaan.
-- No, mutta mitä nyt oikeastaan tarkoitat kaikella tällä? Ja mitä sanoo
tyttäresi Hanna siitä?
-- Hanna, niin hän on toistaiseksi asian puolella sydämmestään ja
sielustaan. Mutta kuinka sitte, jos Erik, kuten toivon, kohta naipi ja
tänne tulee uusi emäntä, sitä asian puolta hän ei liene vielä tarkoin
punninnut. No, minä olen sitä varten asettanut niin, että Erik siinä
tapauksessa saa hoitoonsa vanhan isäin kartanon Hilnäisin tuolla
puolen jokea. Mitä minä sillä muuten tarkoitan, sen sinä kyllä tiennet
paremmin kuin kukaan muu. Olemmehan siitä asiasta usein puhelleet.
Minä tahdon, että Suomen ensimmäinen sääty, josta valtiovallan ja
kansan välittäjäin tietysti tulee lähteä, voisi milloin hyvänsä sanoa
kummalle päin tahansa, kuin velvollisuus käskee: kiitoksia paljon,
mutta minä en tahdo enää kauemmin kannattaa tätä asiaa. Itsenäinen
aatelisto on sellaiselle maalle kuin meidän paljon tärkeämpi kuin
mikään muu. Kuinka tälle maalle olisi käynytkään, ell'ei Porvoon
valtiopäivillä olisi ollut sellaisia miehiä kuin minun isä vainajani, kuin
Morian, Mannerheim ja Gyldenstolpe. Suomen aatelisto ja arkkipiispa
vetivät kuorman ylös liejusta, siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Minä
surkuttelen tuota virkamies-aatelistoa, joka nyt uiskentelee pinnalla
Helsingissä. Nimet sillä on kuin kaupunginläheteillä ja portinvartioilla
Tukholmassa, mutta ei mitään muinaismuistoja eikä mitään historiaa,
se kuittaa vain palkkansa, tyytyy ja saa tyytyä melkeinpä mihin
hyvänsä.
Nyt toi palvelustyttö sisään teetä ja totilasit.

-- Näetkös, sitä minä tahdon yleensä katsoen, mutta mitä minuun
itseeni tulee, tahdon minä vielä yhden asian, ja sitä tahdot sinäkin,
Hanna, sanoi hän tyttärelleen, joka nyt tuli sisään käsitöineen.
-- Minä tahdon saada poikani kotiin. Minä tahdon, että hän oppii
tuntemaan, mitä velvollisuuksia hänellä suomalaisena aatelismiehenä
on. Hänen ei pidä joutua kiusaukseen jäädä sinne pois, myödä tämä
kartanonsa, johon hänen sukunsa on polvesta polveen pannut vaivaa ja
työtä, ja siirtyä pois siitä maasta, jota hänen tulee palvella. Vahvempaa
pidintä kuin kartano ei ole. Maa, se vetää. Jos sinulla on kappale maata
ijäisesti suvun omana, niin ennemmin tai myöhemmin tulee joku sinun
nimisesi sinne ja istuttaa uuden vesan samaan paikkaan, jossa myrsky
tapasi vanhan rungon. Maa vetää kuin magneetti kaiken elämän
puoleensa, jopa aivan itseensä. Käsitätkö nyt, Maunu Jaakko, mitä
tarkoitan?
-- Miksi en käsittäisi, vanha ystävä. Kiitos selityksestä. Tuon kaiken
olen sanonut sinulle jo neljä kymmentä vuotta sitte.
Senaattori nauroi. -- Saattaa kyllä olla niin, se tapahtui varmaankin
siihen aikaan, jolloin sinä vielä olit vanhollinen.
-- Niin juuri silloin, myönsi provasti pannessaan piippuun, kuin sinä
olit tasavaltalainen ja kansanvaltalainen. Mutta saattaapa olla aivan
sama, mitä sinä ja minä olemme olleet; nyt minä olen aivan
yksimielinen sinun kanssasi tästä asiasta. Kuin ajattelen, kuinka paljon
meidän jalointa vertamme on turhaan juossut siellä poissa, kuinka
monta meidän suurimpia perheitämme on sotkeutunut suureen onnen
tavoittelijain virtaan keisarikaupungissa ja hukkunut siihen pyörteesen,
joka kuohuu ja kiehuu valtaistuimen juurella, niin olen iloinen siitä, että
sinun Erikkisi ei ole kuuluva heidän joukkoonsa.
-- Niin niin, rakas veli, Ruotsi on ottanut osansa, nyt ottaa Venäjä myös
osansa, sanoi vanhus huoaten.
-- No no, isä, virkkoi neiti Hanna, tänään sinulla ei ole syytä
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 64
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.