Härkmanin pojat | Page 8

mit? onneksi sanotaan, vaan t??ll? h?n oli saanut sit? tuntea. Mutta sitte el?m? h?nelle taaskin opetti, miten harvoin onni antautuu kiinni.
Jo nuorena oli orpo Elias joutunut sotamieheksi. H?n seurasi kuningastansa vaaroihin ja voittoihin, tuota kuningasta, joka n?ytti Euroopalle hallitsija-seikkailijan, joka ainiaaksi vaihtoi purpuraviitan sotilasnuttuun ja h?vitti kansaltansa suurvallan aseman sill? mielett?m?ll? kiihkollaan, ett? tahtoi mist? hinnasta hyv?ns? siirt?? Puolan kruunun kuningas Augustilta Stanislaille; joka itsep?isesti ja j?yk?sti halveksi yhteiskunnallista onnea ja inhosi kansalaisvapautta, joka piti valtakuntaa kasarmina ja arvosteli ihmist? sen mukaan, kelpasiko h?n sotamieheksi vai eik?. Er?s h?nen etevimpi? miehi??n, Arvid Horn, oli voittajana Varsovan luona. Siell? h?net kuitenkin muutamiksi p?iviksi voitti August, valloittaen mahtavalla sotajoukolla kaupungin. Silloin Elias ynn? monta muuta Hornin miest? vietiin vangiksi Moskovaan, niin ett'ei h?n saanut iloita kumppaniensa kanssa, kun Kaarle-kuningas pikamarssissa riensi Galitsiasta, voitti Augustin ja valloitti takaisin Varsovan.
Paljon saivat silloiset sotilaat kokea, ehk?p? enemm?n kuin ne vangit, jotka vietiin Sis?-Ven?j?lle. Elias oli kokenut kumpaakin ja h?nen kasvoissansa oli kyll? merkkej? tuhansista vaaroista, joiden l?pi h?n viimein pakolaisena p??si Suomen rajalle sek? puolisokeana ja laihana kuin luuranko p??si hyv?ntahtoisen majurinrouva Tavastin luo Nokian kartanoon.
Elina ei tajunnut, miten paljon h?nen kotinsa oli antanut Eliakselle. Toinen ei koskaan mittaa toisen onnea. Jonkun verran saattoi Elias ilmaista muille, vaan jotakin piti h?n my?skin omana salaisuutenaan. Paljon oli k?tk?ss? nuorten syd?mmiss?, paljon oli heill? puhumista ja muistelemista; mutta kirkkoherra oli jo saanut kyllikseen niist? muistoista, h?n mieluimmin pysyi t?m?np?iv?isiss? iloisissa asioissa; palattiin p?ytien luo. Haarikat laskettiin t?yteen, olut vaahtosi ja ilo elpyi.
?Juokaamme morsiusparin onneksi, ja sitte laulua heid?n kunniakseen!? lausui Yrj?, joi sarkkansa pohjaan asti ja otti huilun taskustaan, jossa se oli ollut palasiksi p??stettyn?. H?n kierteli sen kokoon, koetti ??nt? ja alkoi soittaa, kuten sanoi, morsiusparin kunniaksi. Yrj?n lakattua soittamasta sanoi Elina iloisesti:
?Kiitos, Yrj?! Onpa hauska n?hd? sinua aina samanlaisena, kuin ennenkin olit. Yht? raitis rohkeus ja yht? iloinen laulu. Huilu vaan on, luulen min?, uusi ja parempi.? Ja niin sanoessaan h?n otti huilun, sit? paremmin tarkastellakseen.
?Niin on, huilu on toinen?, vastasi Yrj?. ?T?m?n perin min? ?itini is?lt? ja h?nelt? sain my?skin monta iloista laulua.?
?Soittiko sinun ?itisi is?kin??
?H?n oli minun ensim?inen opettajani, vanhan Karhunmaan, aseveli ja Kustaa Aadolfin aikaisia miehi? kuten t?m?kin. He soittivat molemmat kauniisti, niinkuin moni muukin niist? sankareista, jotka taistelivat Saksassa. Heid?n mukanansa tuli tupakka ja paljo kaunista soittoa Suomeen.?
?Onnellinen sin?, kun olet saanut oppia soittoa.?
Mutta eip? se oppi kehua kannattanut. Yrj? ei ollut muuta oppia saanut, kuin mit? oli saanut Karhunmaan ja ?itins? is?n huiluista. Pikku poikana oli h?n kuunnellen istunut heid?n jalkainsa juuressa taikka pist?ytynyt p?yd?n alle, saadakseen olla rauhassa muilta pojilta. Ja soiton vaiettua kaikuivat s?velet viel? kauan h?nen korvissansa, kunnes h?n alkoi itse laulaa niit?. Ja miten ne laulut olivat vallanneet h?nen mielens?! H?n oli itsekseen itkenyt monta kyynelt?, h?nen syd?mmens? oli paisunut surusta ja ilosta, ja muun voimann?ytteen puutteessa oli h?n vieriskellyt lattialla ja huitonut k?sill??n ja jaloillaan. Sittemmin opettivat ukot h?nt? k?ytt?m??n n?pp?imi?, antoivat h?nen koetteeksi soittaa sek? j?ttiv?t h?nelle viimein perinn?ksi sek? huilunsa ett? laulunsa. Muuta opetusta ei Yrj? ollut koskaan saanut eik? h?n luullut sit? tarpeelliseksikaan. H?n antoi laulunsa ja soittonsa sujua itsest??n, miten sattui, ja tuumaili nytkin:
?Soittoa ei taida juuri saada opituksi; ainakaan ei se ole koskaan tarttunut niihin, joita min? olen koettanut opettaa. Se asuu veress?, luulen, ja miss? oikeata musiikkia on, siin? on helpompi soittaa kuin olla soittamatta.?
?Niink? luulet??
?Min? sen tied?nkin. S?velet tulevat aivan itsest??n, ja paljo on, jota osaan ainoastaan yhden kerran. Ei niit? saa pid?tetyksi. Minusta on soitto el?m?? ja kerran soittoni pelastikin minut kuolemasta.?
?Mill? tavalla sitte?? kys?si Elina kummeksien.
??versti Le Clair?, alkoi Yrj? kertoa, ?l?hetti minut tiedustelemaan ja min? saavuin Anjalaan.?
Is?n huomio kiintyi asiaan. ?No, n?itk? ven?l?isi??? kysyi h?n.
?Kyll? niit? n?in. Heit? oli niin paljo, ett? muuta en mit??n n?hnytk??n. Tuskin n?kyi mit??n koko maailmasta heid?n tienoillansa.?
?N?kiv?tk? hekin sinut??
?Tietysti, ja se tapahtui sukkelammin, kuin osasin aavistaakaan, mutta kun alkoi asiat sinne p?in kallistua, rohkasin mieleni ja astuin heid?n keskellens?, kiipesin jauhos?kkir?ykki?n p??lle ja aloin soittaa. Siin? oli l?hell? heid?n leivintupansa ja he varustautuivat juuri tekem??n taikinaa. Mutta min? soitin iloisimmat s?veleni, jotka osasin, ja kohta joka mies ihmetellen ja iloissaan katselemaan minua. He irvisteliv?t ilosta, niin ett? hampaat kiiluivat parran takaa, ja siin? soittaessani tuntui minusta, ett? he ehk? ennen auringon laskua viel? sy?v?t minut.?
Kirkkoherraa kauhistutti, kun kuuli poikansa pulan; yksin ja turvattomana kun oli jauhos?kkikasan p??ll? vihollisleiriss?, viel?p? sellaisten vihollisten kuin ven?l?isten. ?Eik? sinua pelottanut, kun niin katselit kuolemaa silmiin?? kysyi h?n.
?Ei minulla ollut siihen aikaa, eik? se olisi mit??n auttanutkaan. Mutta kun siin? soittaessani mietin, mik?h?n olisi viisainta, nosti ven?l?inen ensin toista, sitte toista jalkaa, toinen toistensa j?lkeen alkoivat he kumarrella ja viimein koko v?ki tanssi joka taholla.?
?Ja ehk? viimein sait maksun niinkuin muutkin rehelliset soittajat?? kysyi kirkkoherra hymyillen.
?Sain kyll?, v?h?n kutakin lajia.?
?No, mit? sitte??
?Kun tanssijat alkoivat heng?sty?, n?ytin leip?m?ykkyj?, joita oli kasassa uunin luona, ja pistin sormet suuhuni, ik??nkuin tavoitellen n?liss?ni omia k?si?ni. Ven?l?iset ymm?rsiv?t ja