Härkmanin pojat | Page 7

nyt sinun pit?? koettaa, mit? voit noille karkulaisille. Innosta heit? ja anna heille uutta rohkeutta; pyyd? heit? palaamaan takaisin armeijaan. Meid?n pit?? tehd?, mit? suinkin voimme, ja pelastaa, mit? on pelastettavissa.?
?Mist? min? heid?t l?yd?n, jotka jo ovat hajonneet ymp?ri maata, kukin omalle kotiseudulleen. Mit? semmoisista puheista, joita ei kukaan kuule.?
Mutta Elias vaati vaatimistaan, sanoen: ?Muutaman tunnin kuluttua saapuu t?nne osa niist?, joita Peldan-veljekset, Yrj? ja min? olemme kaikin tavoin koetelleet koota takaisin armeijaan. Peldanit haalivat pohjoisesta ja me kaksi etel?st?. Yrj?n ja minun on onnistunut taivuttaa t?k?l?iset niin pitk?lle, ett? he p??ttiv?t kokoutua t?nne kirkolle neuvottelemaan, ja nyt riippuu kaikki siit? mit? sin? voit heihin vaikuttaa.?
Miihkali kyll? ymm?rsi, miten vaikeaa teht?v?? h?nelle tarjottiin, ja vastasi kierrellen: ?Kun t?m? h?d?n aika, joka seisoo niin mahtavana edess?mme, toisessa k?dess? tuomion pasuuna ja toisessa sodan vitsaus, kun sek??n ei voi pit?? meit? koossa, mit?p? sitte yksi kuolevainen ihminen voisi??
Kirkkoherrakin rupesi h?nt? kehottamaan, vaan Miihkali viel? vastusti: ?Vaikkapa minun onnistuisikin saada heid?t palaamaan Lybeckerin luo, mutta jos h?n ei kuitenkaan uskalla ryhty? taisteluun vihollista vastaan, vaan yh? peloissaan harhailee ja est?? meit? kaikkiakin maatamme suojelemasta, niin mit? olemme sitte voittaneet? Emme niin mit??n, pelk??n min?.?
Nyt nuorempikin veli Yrj? tarttui puheesen ja todisteli, ett'ei Lybecker suinkaan en?? tohtinut per?yty?, vaan ett? Armfelt, joka oli urhoollinen mies, oli auttava heit?, ynn? muuta samanlaista. Mutta h?n, jolle nyt puhuttiin, seisoi ??neti ja katsoa tuijotti avaruuteen, lieneek? sitte katsellut pilvi?, jotka keve?sti ja huolettomasti liiteliv?t taivaalla, vaiko kuunnellut kosken v?sym?t?nt? pauhua, joka kuului iankaikkiselta taistelulta. Vai ajatteliko h?n omaa nuoruuden voimaansa taikka maansa vaaraa, koska h?n ei mit??n vastannut, ennenkuin Elina kehoittaen sanoi: ?Miksip? et tekisi, mit? voit? ja sin?h?n voit paljon.? Miihkali katsahti h?neen, kun h?n sanoi nuo sanat, ja valo v?l?hti h?nen katseestaan, mutta se sammui j?lleen, ja h?n vastasi hiljaa: ?No, saatanpahan koettaa.?
?Karkurit tulevat pian?, jatkoi Yrj?, ?ehk?p? jo jonkun tunnin kuluttua. Me ratsastimme t?nne t?ytt? laukkaa tapaamaan sinua ja ottamaan sinulta lupauksen, ennenkuin olisi ollut liian my?h?.?
Miihkali ei ollut iloinen eik? ollut en?? pitk??n aikaan tuntenut oikeaa iloa. Nyt h?nell? oli p?? t?ynn? uutta teht?v??ns?. H?n sanoi: ?Min? l?hden nyt v?h?ksi ajaksi kokoomaan ajatuksiani. Mutta ensin viel? hetkinen tervehdykseen. T?ss? on minun morsiameni, sinun sisaresi, veli Yrj?. H?n tervehtii sinua, niin tervehdi sin?kin h?nt?.?
Elina meni Yrj?n luo lapsellisesti, melkeinp? arasti ja sanoi: ?Ota minut lempe?sti vastaan ja anna minun rakkauteni Miihkaliin peitt?? viat, joita l?yd?t h?nen puolisostansa.?
?Miksi noin puhut, Elina?? kysyi Yrj?. ?Eik? t?m? p?iv? toteuta kaikkea sit?, josta olemme iloinneet jo edelt?p?in niin monta vuotta??
?Kiitos, Yrj??, vastasi morsian ojentaen h?nelle k?tens?. ?Min? tied?n, ett'et sin? puhu toisin, kuin ajattelet, vaikk'et en?? olekaan lapsi meid?n muiden lasten joukossa niinkuin ennen. Miten olet kasvanut suureksi ja muuttunut siit? asti, kun juoksentelimme kilpaa ja heitimme palloa yhdess? Keuruun pappilan nurmikoilla.?
Yrj? hymyili. H?nest? oli iloista muistella noita entisi? leikkej?, jotka olivat viel? niin el?vin? h?nen silmiens? edess?, ja h?n sanoi: ?Silloin sin? lainasit minulle korean huivisi kauniin ritarilinnani lipuksi, jonka yhdess? rakensimme pihlajan alle.?
Elinakin hymyili. ?Niinh?n se oli, mutta muistatkohan viel?, ett? lupasit hankkia minulle Tukholmasta viel? kauniimman kuin se, jonka annoin, oikein silkkisen ja kultakukkaisen??
?Kyll? muistan,? vastasi Yrj? hymyillen, ?mutta silloisella suurella laivallani en min? en?? p??se purjehtimaan sen hakuun, sill? sen runkokin on turmeltuneena vinnill? eik? nuorista ja purjeista ole rahtuakaan en?? tallella.?
Lapsuuden ajan iloiset muistot v?ikkyiv?t heid?n ajatuksissaan, ja niin keve?sti ja suruttomasti kuin tuomen kukat putoavat, livahti huokaus Elinan huulilta, kun h?n sanoi: ?Niin se oli silloin; nyt olet jo aika mies.?
?Pitk? mies ja vanhempi kyll?, mutta en niin vanha, ett'en en?? muistaisi sinun sisarellista hyvyytt?si minua kohtaan.?
T?m?n keskustelun ajan seisoi toinen ?sken tulleista nuorukaisista vaiti ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Pitk?p? aika oli kulunut siit?, kun h?n viimeksi oli t??ll? nuorena v?nrikkin?. Miten paljon h?n olikin saanut kokea n?in? vuosina! H?nen kulunut univormunsa oli todistuksena kapteenin arvoa seuranneista kaikenlaisista vastuksista ja vaivoista, mutta h?nen nuoren otsansa rypyt puhuivat viel? selvemmin sis?llisist? taisteluista ja k?rsimyksist?. Vaan kell?p? parempi osa oli? Koko aikakausihan py?ri kuin huima ratas, joka ter?viin hampaisiinsa tempoi kaikki el?v?t olennot. Ei siin? auttanut rukous, ei valitus, ei vastustus; t?ytyi vain seisoa ja kantaa, mit? kerran oli kunkin kannettavaksi pantu. Elias antoi toisten puhua loppuun asti, mutta viimein h?nkin k??ntyi Elinan puoleen ja sanoi: ?Minua ette varmaankaan en?? tuntenut.?
?En heti?, vastasi Elina. ?Kaikki, mit? olette kokenut, on tehnyt teid?t ihan toiseksi mieheksi kuin se Elias, joka nuorukaisena vei minut tanssiin ja joka kanteli minua vahvoilla k?sivarsillaan kun jalkani oli kipe? ja minun t?ytyi istua vankina pieness? huoneessani.?
Ilo v?l?hti sotilaan p?ivettyneist? kasvoista ja h?nen syd?mens? hymyili silm?nr?p?yksen ajan. ?Muistatteko sitte, miten silloin oli?? kysyi h?n.
?En min? koskaan unhota?, vastasi Elina, ?miten hyv? te olitte ja koetitte ilahuttaa minua sin? ik?v?n? aikana, joka ei n?ytt?nyt koskaan loppuvan.?
Lempeit?, yst?v?llisi? kuvia liiteli sotilaan sielun ohi h?nen muistellessaan tuota aikaa, jolloin h?n, yksin?inen nuorukainen, sai t??ll? ensi kerran kokea kotiel?m?n iloa. Siihen asti h?n tuskin oli ymm?rt?nyt,