Fredrika Runeberg | Page 6

oli
kauan sairas ja heikko. Seuraavana vuonna toukokuussa tapahtui
muutto Porvooseen, jonne Runeberg, kuten tiedetään, tuli lyseon
lehtoriksi, ja jossa perhe asui hänen kuolemaansa asti. Rouva Runeberg
kaipasi suuresti pääkaupunkiin jäänyttä rakasta ystäväpiiriä. Alussa
häntä ei laisinkaan miellyttänyt uusi olinpaikka.
--- "Meidän elämämme menee täällä tavallista yksitoikkoista menoaan",
kirjoittaa hän ystävälleen. -- -- "Herrat vierailevat innokkaasti
keskenään, mutta heidän ja naisten välille "on suuri juopa kiinnitetty".
Kyllä minusta olisi mieluista muuttaa takaisin Helsinkiin." --
Kesäisin perhe oleskeli Kroksnäs'issä, joka paikka pian tuli rouva
Runebergille rakkaaksi. Suuresti hänen mieltänsä myöskin näkyy

virkistäneen matka, jonka hän teki vuotta jälkeen Porvooseen
muuttamisen. Käytiin Punkaharjulla, Imatralla, Savonlinnassa,
Sortavalassa y. m. paikoissa. Hän kirjoittaa tästä:
-- -- "Monet paikkakunnat, joiden kautta matkustimme, saattoivat meitä
ajattelemaan, että ulkomaalaiset eivät ole aivan väärässä kuvatessaan
Suomea autioksi ja sivistyksen puutteessa olevaksi maaksi. Näki ikäviä
seutuja, jotka eivät olleet samallaisia kuin Hämeen ja Pohjanmaan
viljelemättömät maisemat ja vielä vähemmin ne muistuttivat viljeltyjä
ja siistiä rannikkoseutujamme. Ei maanviljelystä, siellä täällä vain joku
viheliäinen kaski; asujamet ovat siinä määrin kaskenpoltolla raastaneet
ja hävittäneet maan, ett'ei silmänkantamalla useinkaan näe muuta kuin
jonkun kitukasvuisen puunvesan, joka on vaivoin päässyt maasta
nousemaan, mutta ei ennätä puolta kyynärää korkeammaksi, ennenkuin
se uudelleen poltetaan poroksi. Imatran näimme, mutta se ei
varmaankaan esiintynyt loistossaan; siinä sanottiin olevan tavattoman
vähän vettä. Mutta tuskinpa se koskaan voinee kauneudessa kilpailla
Kyröskosken kanssa, ei ainakaan nyt. Runebergin mielestä se oli kuin
myllynränni, jättiläisten rakentama tosin, mutta sittenkin myllynränni.
-- -- Luonnon ihmeen, vähän huomatun, mutta verrattoman ihanan
olemme nähneet; se on tuo niin sanottu Punkaharju lähellä Savonlinnaa.
Anna anteeksi, Hebe kulta, mutta sitä täytyy Hämeen harjujen sanoa
"sedäksi"!
Hänen sisällisen ja ulkonaisen elämänsä vaiheita lähinnä seuraavina
vuosina kuvaavat parhaiten Augusta Lundahlille kirjoitetut kirjeet. Siitä
syystä painatamme tähän niistä muutamia otteita:
Ilman päivämäärää.
-- «Taaskin vuosi kulunut loppuun. -- -- Olkoon alkava vuosi sinulle
runsaan ilon vuosi, joka kuljettaa kintereillään pitkän rivin iloisia
tovereita, eli oikeastaan jälkeläisiä, sillä saattaahan melkein sanoa, että
jokainen uusi vuosi syntyy edellisen sylistä. Toivotan sinulle tyyneyttä,
iloa ja rauhaa, johon sekaantukoon huolia niin vähän kuin mahdollista,
mutta en minä ymmärrä "rauhan valkoisia kyyhkynsiipiä" tahi muuta
tuollaista kiiltokorua, jommoista vast'ikään luin eräässä kirjeessä. Sinun
täytyy pitää hyvänäsi -- minun arkipuheluni paperille pantuna.
Syysk. 20 p. --37.
-- -- Sinä et voi kuvitella, kuinka minä täällä elän erilläni muusta
maailmasta, sinä käsität, että minä tarkoitan kirjallista maailmaa, sillä

tieteellinen ja valtiollinen maailma minua huvittaa niin vähän, että minä
en edes luo silmäystä sanomalehtiinkään, jotka kuitenkin näissä
asioissa voisivat auttaa minua pääsemään tuosta minun täydellisestä
tietämättömyydestäni ajan tapausten suhteen. -- -- Tämän
paikkakunnan elämää en vielä voi sanottavasti arvostella -- -- mutta
tuota viihtymyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ett'ei tarvitse valita
sanojaan, koska tietää olevansa varma siitä, etteivät toiset ymmärrä
väärin -- sitä minä suuresti kaipaan, kun vielä lisäksi kuulun niihin
ihmisiin, joiden aina on ollut vaikea seurustella vierasten kanssa. -- --
Viihtyykö Runeberg vai ei, sitä minun on vaikea sanoa. Luonnollista on,
että hän kaipaa paljon, ja käsittääkseen kuinka paljon kaivattavaa
hänellä on, täytyy tuntea kuinka sielustaan ja sydämmestään hän oli
kiintynyt siihen todellakin harvinaisen sivistyttävään ja sivistyneeseen
henkeen, joka vallitsi niissä nuorissa miehissä, joiden kanssa hän
Helsingissä seurusteli. Mutta samalla hän on siinä kohden onnellinen,
että kaikki ihmiset ja kaikki harrastukset herättävät hänessä
mielenkiintoa. Hän sanoi kerran minulle: -- -- "Minusta tuntuu kuin
voisin kirjoittaa täällä paljon, minulla on mielessäni niin paljon
valmista, jota tahtoisin kirjoittaa ja sinä tiedät, etten minä koskaan
kirjoita kesällä vaan ainoastaan talvella -- ja elämä täällä, onhan sekin
tavallaan talvea." En kuitenkaan luule, että me kumpainenkaan olemme
oikeastaan kärsineet siitä, mitä ikäväksi sanotaan. Kotini on hauska,
lapset ovat yleensä olleet terveitä ja kilttejä, minulla puolestani on ollut
niin tyyni ja iloinen aika, että se epäilemättä on elämäni valokohtia.
Toukok. 15 p. --38.
-- -- Siellä oli tänä iltana mamseli ***, tuo kaunis, Runebergin
"Hannan" ilmeinen kaksoissisar. Ihana kuin enkeli, suloinen, hieman
vallaton, sanomattoman sulava liikkeissään. Joka ainoa liike ilmaisee:
"oi, kuinka hauska on olla kaunis", -- mutta niin suloisella ja lapsellisen
luontevalla tavalla, ettei se vähääkään loukkaa. Hän on, kuten sanottu,
Hannan ilmeinen kuva. Minä pidän niin paljon hänestä, tahtoisin pitää
hänet luonani saadakseni hyväillä häntä. Hän muistuttaa vähän
Azourasta, mutta enemmän Hannaa."
Marrask. 11 p:nä --38 päivätty kirje päättyy sanoihin: -- "Runeberg
istuu omassa huoneessaan valvomassa muutamia koulupoikia, jotka --
kuten tavallista sunnuntaisin -- ovat suorittamassa jälkeenistuntoaan." --
Tammik. 24 p:nä --39 hän kertoo pienen pojan syntymästä.

-- --- "Runeberg olisi ollut taipuvainen antamaan hänelle Jonaksen
nimen Almqvistin mukaan." -- Asia kun ratkaistiin arvalla, joutui
"Jonas" tappiolle.
Hänen terveytensä oli yhä edelleen heikko. Tammik. 4 p:nä --41 hän
kirjoittaa:
-- -- "Koko minun sisällinen olemukseni on niin lamassa, ett'ei mikään
voi oikein innostuttaa minua. Usein tahtoisin itkeä tietämättä mistä
syystä. Se on kiittämättömyyttä ihmisessä, joka elää niin onnellisissa
oloissa kuin minä, mutta neljän kuukauden vankeus vuoteessa, se jo
yksinänsä lamauttaa mieltä, etenkin kun sen lisänä