Fredrika Runeberg | Page 5

tuntui minusta, kuin hän olisi kantanut raskasta,
vierasta kuormaa. -- -- Harva, joka silloin näki hänet niin
heikkohermoisena ja hentona terveydeltään, olisi voinut aavistaa, että
hänestä sittemmin tulisi kuuden vahvan pojan äiti ja että hän itse,
kestäen koettelemuksia, joiden painon alle moni voimakkaampi henkilö
on sortunut, olisi elänyt 72:teen ikävuoteensa." --
Että rouva Runebergin sielussa piilevä alakuloisuus juuri tähän aikaan
tavallista enemmän ilmeni, sitä todistavat hänen kirjeensä. -- -- "Minä
itse tunnen, että on ikäänkuin kävisin harmaassa raskaassa sumussa,
joka verhoaa koko sisällisen olemukseni, pyrkiipä se joskus
herättämään synkkiä aavistuksiakin, en ole lainkaan entiselläni."
Tämän surumielisyyden syyt lienevät kyllä selvät. Vaikka hän ei
missään sitä suorastaan mainitse, saatamme pitää varmana, että hänessä
heräsi entistä kiihkeämpi innostus opintoihin ja kirjallisiin toimiin juuri
näinä vuosina, jolloin hänellä oli vähimmin aikaa sammuttaa tätä
henkensä janoa. Useitten täyshoitolaisten ohessa hänellä oli luonansa
nato, joskus kaksikin, ja selvää on, ett'ei vähävaraisen perheen
emännällä, jonka tuli pitää huolta näin monesta perheenjäsenestä, ollut
aikaa eikä tilaisuutta kirjalliseen työhön, ei ainakaan entisaikaan,
jolloin kaikki tarpeet valmistettiin kotona. Mutta samalla kuin hänen
aikansa hupeni taloustoimissa, kehitti häntä seurustelu miehensä ja
hänen ystäviensä kanssa Lauantaiseurassa. Emme siis oudoksu
kuullessamme, että hän valitti "rikkaan hengen alakuloisuutta ja kaihoa
siitä, että häneltä puuttuu kykyä", ja että tämä valitus kävi sitä
haikeammaksi, mitä läheisemmin hän liittyi aikansa nerokkaimpiin
henkiin.
Lisäksi hänen terveytensä oli hyvin horjuva, ja kuulo vuosi vuodelta
huononi. Kuinka urhokkaasti hän kantoi nuo koettelemukset ja kuinka
lujasti ja hellästi hän samalla oli liittynyt mieheensä, sitä todistaa m. m.
kirje, joka on päivätty helmik. 15 p:nä --38.
-- -- "Minun korvaparkani ovat ottaneet heittäytyäkseen melkein liian
kuuroiksi. Mieleeni johtuu juuri ajatus, että ne varmaankin ovat
ruvenneet harrastamaan pietismiä ja alkavat itsekseen tuumailla kuinka
ne saisivat hankituksi omalle vähäpätöiselle itselleen tyynen ja

rauhallisen elämän, ajattelematta että niiden velvollisuus olisi olla
hyödyllisinä jäseninä minun ruumiissani, joka ei ollenkaan olisi
tyytyväinen, jos jokainen jäsen rupeisi huolehtimaan vaan omia
asioitaan, omaa tilintekoaan, omaa pientä ylpeyttään j. n. e. Tästä
johtuu mieleeni, mitä sinä viime kirjeesi lopussa mainitset. Tämä
meidän aikamme herättää niin usein tärkeitä kysymyksiä, että ne
pyrkivät esille yksin naistenkin kirjeissä. No, miksei? Tahtoisin, että
nuo _kadotetut, jotka menevät suoraa tietä turmioon_, kuten Runeberg
hyvinkin usein heistä sanoo, sovittaen pietisteihin heidän oman
lempilauseensa (vaikka ei tuolla ylpeydellä, joka pitäisi kadotettuina
kaikkia niitä, jotka eivät vaella juuri meidän tietämme, kuten he tekevät)
-- niin tahtoisinpa toki, että joku heistä kerran saisi kuulla Runebergin
puhuvan siitä asiasta, kun hän on oikein (niin, minun täytyy käyttää
tuota sanaa) "haltioissaan". Mutta mitäpä se auttaisi; siihen joka
tahallaan tekeytyy kuuroksi, ei mikään vaikuta. Kirkas ja valoisa, aivan
kuin katselisin suoraan Jumalan kasvoihin, on minusta meidän
uskontomme koko ihanuudessaan ja rakkauden runsaudessa, kun
kuulen hänen näin puhuvan, ja tummien, vähäpätöisten tomuhiukkasten
lailla haihtuvat nuo onnettomat opit, jotka perustuvat Raamatun sanan
vääriin selityksiin.
-- -- Nyt vasta olen oppinut oikein ja täydellisesti käsittämään, kuinka
kallisarvoinen minulle on mieheni. Mikä valo, mikä itseänsä ja
maailmaa käsittävä henki hänessä asuu! Ihanata on nähdä, kuinka hän
hajottaa kaikki sumut, karkoittaa kaiken epäröimisen, kuinka kaikki
selvenee ja kirkastuu hänen puhuessaan jokaiselle, jolla vaan on korvat
kuulla."
Epäilemättä tämä miehen henkielämää ymmärtävä rakkaus sulostutti
rouva Runebergin arkielämän, joka muuten oli niin täynnä työtä ja
huolia. V. 1835 suotiin puolisoille suuri ilo: heille syntyi poika. Vaikka
rouva Runebergin velvollisuudet täten lisääntyivät, näyttää hänellä
kuitenkin olleen aikaa auttaa miestänsä sanomalehtityössä. Hänen
kirjoituksistaan v. 1835--36 mainittakoon "Det värsta" (Pahin
kaikista)-niminen runo, neljä nimiarvoitusta ja joukko käännöksiä
ranskan, englannin ja saksankielestä. Rouva Runebergin kirjeet
todistavat, että hän miehensä kanssa ahkerasti seurasi uutta
kirjallisuutta. Siitä hän vähä väliä puhuu kirjeissään, mainiten
mielenkiinnolla äsken ilmestyneitä teoksia ja lausuen niistä

mielipiteensä.
-- -- "Oletko nähnyt von Braunin runoja? Merkillistä, että ne ovat
saaneet osakseen niin lyhyen ja ylenkatseellisen passituksen
Litteraturtidning'issä. Meidän mielestämme hän on juuri paraita, jotka
näinä vuosina ovat esiintyneet. Hän ainakin koettaa käydä omaa
tietänsä eikä haikaile ja vetistele muiden mukaan, kuten nykyään on
yleisenä tapana." --
Tällaisia, virkeätä kirjallista harrastusta todistavia lausuntoja on
kirjeissä kesken sukkelia sanasutkauksia ja hauskoja arkielämän
kuvauksia.
Jouluk. 10 p. --34.
-- -- Minun täytyy myöntää, että minä puolestani en voi olla
ylpeilemättä siitä, että meidän sukuun kuuluu kolme miestä, joiden
muistoa on kunnioitettu kuten Porthanin, Chydeniuksen ja Tengströmin
(piispan). Omituista, lapsellista on asiata lähemmin ajatellessa,
tällainen ylpeys, mais c'est plus fort que mois, (se on minua vahvempi)
sanoi rouva Salmberg. -- --
-- -- Minä lähetän sinulle pienen pöntön puolukkapäärynöitä, jotka
minä syksyllä keitin. -- -- Minä muistelen että sinä sanoit niistä pitäväsi,
kunpahan ne nyt olisivat sinusta hyvänmakuisia! Katteeksi on pantu
puolukoita, jotta ne suojelisivat päärynöitä, ne kun ovat pahoja
homehtumaan; nuo puolukat sinun täytyy kuoria pois. Olisin halusta
lähettänyt kilohailiakin, mutta minulla ei ole koko syksynä ollut edes
kunnia nähdä, vielä vähemmin maistaa sitä laatua tavaraa; tänä vuonna
on kilohailimaailmassa varmaankin ollut kova katovuosi." -- --
Syksyllä 1836 Runebergille syntyi toinen poika, ja sen jälkeen äiti