Fredrika Runeberg | Page 4

kadonneet, mutta se on paikallaan,
äärettömässä ikuisessa vaihtelussa -- silloin päätäni huimaa. Mutta
minä tahdon tulla sinne vielä kerran, minä en muista sitä niin kuin
tahtoisin. Sellainen, mikä minuun oikein syvästi vaikuttaa, valtaa
mieleni niin että olen kykenemätön vastaanottamaan kuvia, jotka
voisivat mielessäni säilyä. Minä tahtoisin nähdä sen vielä kerran,
voidakseni todella sen _nähdä_!"
Samalla kuin Fredrika kirjallisuutta lukemalla välillisesti auttoi
miestään, rupesi hän suoranaisestikin ottamaan osaa hänen työhönsä
kirjoittamalla Morgonbladiin, jota Runeberg toimitti v. 1832--37. Hän
mainitsee siitä leikillisesti eräässä kirjeessä ystävälleen: -- "Runeberg
valittaa ja vaikeroi, ettei hänellä ole mitään lehteen pantavaksi ja siitä
syystä yksin minunkin täytyy auttaa sitä raukkaa." Hänen varhaisimpia
kynäntuotteitaan Morgonbladissa on "Den unga nunnan"-(Nuori
nunna)-niminen novelli. Se julkaistiin lehdessä v. 1833 ja on kirjoitettu

samaan tyyliin kuin Mellinin historialliset novellit. Luonnollista oli että
hän, tehden työtä Runebergin vertaisen suuren runoilijan rinnalla,
aikana, jolloin "kirjallisia naisia" kohtaan singahutettiin purevia
pistopuheita, piti perin vähäpätöisenä omaa kirjailijalahjaansa. Hän
mainitseekin kirjeissään siitä vain ikäänkuin leikillä. Tuntuu, kuin hän
tahtoisi itseltään sekä muilta kätkeä, että hänen kirjalliseen
toimintaansa on muitakin vaikuttimia, kuin halu auttaa miestään.
-- -- "Me vietimme -- kirjoittaa hän tammik. 13 p:nä 34 -- jouluillan
--s:llä. Siellä oli paljon joululahjoja -- -- ja runoja summittain. Kesken
kaiken minun täytyy kertoa että eräs rouvasihminen, kun hän oli
kuullut että varsinkin meillä Kruununhakalaisilla, oli ollut paljon
runoja, oli sanonut: "No, kummakos tuo, jos heillä runoja on, kun eivät
pitkinä Jumalan päivinä tee muuta kuin kirjoittavat runoja niin monta
kuin heitä on!!!!" Minä lienen "tuskin koskaan nähnyt tuota
rouvasihmistä, joka näkyy saaneen niin tarkat tiedot siitä mitä me
teemme. Onpa sekin vallan hullunkurista, että minä olen saanut kantaa
niin monen runosynnit."
Kesän 1834 Runebergit viettivät Haiharan talossa Tampereen lähellä.
Muuttopuuhat tuottivat rouva Runebergille suurta hauskuutta, sillä hän
ajatteli ilolla yhdessä oloa ystävänsä kanssa. Augusta Lundahl asui,
näet, Tampereella. Maalisk. 12 p:nä --34 hän kirjoittaa: -- "Saatpa
nähdä, että me aijomme elää kuten lintu oksalla, huolehtimatta olosta ja
elämästä, ottaen päivän sellaisena kuin se kulloinkin tulee. -- --
Runeberg miehenä ja vasta äsken jätettyään ylioppilasvuodet, eli
oikeammin sanoen: eläen vielä opiskelevan elämää, osaa kyllä ottaa
päivän semmoisena kuin se on, ja enpä minäkään ole siinä kohden
aivan tottumaton, ja olen pitänyt sitä hauskana, kun on näin eletty
huvin vuoksi ja siedettävänä, kun siihen on hätä pakottanut, kuten oli
laita muutamia viikkoja Turun palon jälkeen, jolloin minulla ei esim.
muutamiin viikkoihin ollut yhtenäkään yönä muita sänkyvaatteita, kuin
joku vaatemytty tai pieni tyyny pään alla, ja kun meistä melkein tuntui,
kuin olisimme tehneet syntiä kerran, kun meillä, ostettuamme lihaa
eräältä talonpojalta, oli päivällispöydässä lihaa ja lientä, kun kaikki
muut olivat tyytyväisiä, jos saivat perunoita ja leipää. Tuommoisella
elämällä oli viehättävätkin puolensa, ja se mikä oli kauheata, ei enää
järkähyttänyt mieltä, kun siihen tottui ja kun ei toinen ollut
kurjemmassa tilassa kuin toinenkaan.

-- -- Jos siellä paikkakunnalla sattuisi olemaan joku tytön tynkä, niin
hän olisi omansa Iriksen[1] virkaan. -- -- Ei hätää, vaikka minun
täytyisikin ottaa osalleni hienommat keittiötoimet. -- -- Toivon etteivät
nuo puuhat ole ylen monimutkaisia. -- -- Saammeko sänkyvaatteita
myöskin? Ei siinä tarvitse untuvatyynyjä, mutta jos talonväellä on edes
jotain, niin on hyvä." -- --
[1] Iris oli jumalien sanansaattaja muinaisessa Roomassa. Tässä
palvelija. Suoment. muist.
Samana talvena rouva Runeberg oli alkanut lukea suomea, -- yritys,
joka siihen aikaan oli aivan tavaton herrasnaiselle. Painatamme tähän
otteen kirjeestä ystävälle, joka kirje todistaa hänen lämmintä
myötätuntoisuuttaan vasta heränneitä kansallisia harrastuksia kohtaan:
-- "Lönnrot on nyt täällä. Hän on tullut toimittamaan ja painattamaan
suurta kokoelmaa runoja, jotka hän on kerännyt Arkangelin tienoilta.
Hänellä kuuluu olevan useita mythologisia runoja, joiden avulla hän
sanoo Suomalaisten jumaluustaruston esiintyvän tutkijalle paljoa
selvemmin ja täydellisemmin, kuin mitä Skandinaavian
jumaluustarusto on saatu tutkituksi Eddan avulla. Eilen, jolloin en edes
vielä tietänyt että hän oli tullut kaupunkiin, tuli tohtori Lindfors hänen
kanssaan minun luokseni ja sanoi minulle: "tässä saan esittää tohtori
Lönnrotin, jota niin hartaasti olette toivonut näkevänne." Saattanet
arvata että jouduin hämilleni; kaikeksi onneksi en sentään kokonansa
kadottanut mielenmalttiani. Onpa tosiaan hauska tutustua häneen. Hän
on puolittain luvannut Runebergille tulevansa kesällä Haiharaan. --
Lönnrotista puhuttaessa johtuu mieleeni Suomen lukeminen. Minä
opettelen suomea, se on, minä luen suomea sanakirjan avulla. Se käy
hitaasti, etenkin kun Renvallin sanakirjasta ei ole suurtakaan apua sille,
joka ei osaa latinaa." --
Lisätäksensä hiukan niukkoja tulojaan oli Runeberg 1832 vuokrannut
suuremman huoneuston ja ottanut poikia täyshoitoon. Luonnollista on,
että se lisäsi hänen vaimonsa työtä ja toi hänelle paljon huolia. Z.
Topelius, joka oli Runebergillä täyshoidossa, kertoo tästä Strömborgin
muistiinpanoissa:
-- "Rouva Fredrika Runeberg oli 27 vuoden ijässä kalpea nuori rouva,
jolla oli kauniit, sielukkaat silmät ja pitkä tumma tukka arkioloissa
koruttomasti käännetty ylöspäin korvien kohdalta, samaten kuin
vanhuuden päivinäkin. -- -- Hän oli väsyneen näköinen, hiljainen ja ujo,

paitsi silloin kuin hän läheisten ystäväin piirissä innostui tahi sai
tilaisuuden älykkäällä, henkevällä tavallaan ottaa osaa vilkkaaseen
keskusteluun. Vaikka en koskaan kuullut hänen valittavan tai lausuvan
tyytymätöntä sanaa,