Fredrika Runeberg | Page 3

12
päivänä samana vuonna he menivät julkikihloihin. Strömborg kertoo,

ett'ei Tengströmin perheen vanha uskollinen palvelija Lisette pitänyt
tuota Runebergin kanssa solmittua liittoa Fredrikalle edullisena, koska
sulhasella ei ollut mitään omaisuutta. Kun häntä kehotettiin toistaiseksi
pitämään kihlausta salaisuutena, kerrotaan vanhuksen äreästi
vastanneen: "ei minun ole tapana puhua pahaa herrasväestäni".
Kihlaus kesti vuosikausia. Runeberg luki koko ajan ahkerasti, ja
sanotaan, että hänen osaksi tuli kiittää morsiantaan tutkintojen hyvistä
tuloksista, sillä Fredrika nousi klo 4 aamuisin ylös keittämään kahvia
sulhaselleen, Runeberg oli, näet, halunnut kahvia näin varhain
aamusella arvellen että se antaisi työlle nopeampaa vauhtia. Palvelija
kun oli vanha ja mukavuutta rakastava, otti morsian kahvinkeiton
omaksi tehtäväkseen. Runeberg, näet, asui viimeiset ajat tulevan
anoppinsa kanssa samassa talossa.
V. 1830 Runeberg nimitettiin kaunopuheisuuden dosentiksi yliopistoon
ja seuraavana vuonna hän vietti häänsä Fredrika Tengströmin kanssa.
Fredrika kirjoittaa tapauksesta ystävälleen Augusta Lundahlille helmik.
14 p:nä 1831:[1]
[1] Ennen julkaistu Strömborgin usein mainitussa teoksessa.
-- "Allekirjoituksesta huomaat sen minkä luullakseni jo ennenkin olet
kuullut, että minä olen muuttanut nimeä ja joutunut uusiin oloihin.
Tammik. 21 päivä oli meidän hääpäivämme. Ainoastaan lähimmät
sukulaisemme olivat häihin kutsutut. Sekä Runeberg että minä olimme
toivoneet että tuo päivä vietettäisiin kaikin puolin yksinkertaisesti. Sen
mukaan olin puettukin. Ehkä sinua huvittaa kuulla minkälainen puku
minulla oli? Valkoiset silkkisarssikengät ja silkkisukat, silkkisarssinen
hame, joka oli päällystetty hohtoharsolla. Siinä ei ollut muuta koristusta,
kuin pieni silkkikierre polven kohdalla. Uumille oli köytetty pitkä
hohtoharsovyöhyt, jonka päät riippuivat, kaulassa rypytetty pitsi,
liivissä ja hihoissa ei minkäänlaisia ryppyjä eikä koristuksia, ainoastaan
pitsikalvostimet, kaulassa valkoiset vahahelmet, jotka olivat kiinnitetyt
soljella, päässä kruunu ja seppel, jossa oli eternellejä koristeena.
Muuten ei mitään koristuksia tukassa. Kukkavihko kiinnitettynä
hameeseen ja toinen olkapäällä. Nyt olet nähnyt morsiamen!
Hauskempi sinun olisi, jos voisin kuvata häitten jälkeistä päivää, jolloin
useimmat häävieraat ja muutamat Runebergin ystävät (joukossa
sellaisiakin, jotka eivät olleet mukana häissä) tulivat jo aamusella
meille, ja kun koko päivä oli vietetty puhellen, nauraen ja laulaen,

erottiin iltasella. Oli tosiaankin hauska alottaa uusi elämänsä noin,
läheisten omaisten ja ystäväin piirissä, kesken vilkkaan ilon ja
leikkipuheitten. Onpa kuin jos vieraaseen paikkakuntaan muuttaneita
ensimmäisenä päivänä tervehtisi kaunis ilma."
Strömborg kertoo, että vastanaineitten koti oli hyvin yksinkertainen.
Samassa talossa, jossa rouva Tengström asui, oli pieni kylkirakennus,
josta vuokrattiin kaksi huonetta. Niitä oli ennen käytetty puusepän
työpajaksi. Nuori morsian paperoitsi itse seinät ja maalasi paperin.
Huutokaupasta ostettiin tarpeellisimmat huonekalut, jotka Fredrika
yhdessä Fredrik-veljensä kanssa sitten puhdisti ja korjaili. Lattialle,
johon vuosien kuluessa oli syöpynyt nokea, liimaa ja vernissaa, pantiin
peitteeksi matot. Hellän käden kaunistamina nuo vaatimattomat
huoneet näyttivät hyvin somilta. Talouskaluja ei ollut muuta kuin
kaikkein välttämättömimmät. Niinpä oli nuorella rouvalla ainoastaan
puoli tusinaa mataloita lautasia ja sama määrä syviä.
Jotenkin samaan aikaan, kuin Runeberg meni naimisiin, joutui hän
jäseneksi tuohon tunnettuun Lauantaiseuraan, joka niin suuresti vaikutti
sekä hänen että hänen vaimonsa kehitykseen. Seuraan kuului joukko
nuoria miehiä, jotka melkein kaikki sitten tavataan Suomen miesten
valiojoukossa, kirjallisuuden ja tieteen edustajina. Näistä miehistä
mainittakoon Runebergin rinnalla Johan Jakob Nervander, Johan Jakob
Nordström, Johan Vilhelm Snellman, Fredrik Cygnaeus y. m. Tämä
"seura" kokoontui jäsenien kodeissa vuorottain. Kokouksissa
vaihdettiin ajatuksia, etenkin kirjallisuudesta, esitettiin uudempaa
ruotsalaista kirjallisuutta ja keskusteltiin siitä johtuvista kysymyksistä.
Vihdoin tavataan Lauantaiseurassa naisiakin, vaikka heitä ei liene ollut
monta. Heidän joukossaan oli Augusta Lundahl, joka silloin tällöin
oleskeli Helsingissä. Runeberg ja hänen puolisonsa olivat
kumpainenkin kiintyneet häneen ja kutsuivat häntä tavallisesti
lempinimellä "Hebeksi".
Kuinka kehittävästi Fredrikaan vaikutti seurustelu noitten etevien
miesten kanssa, sen kyllä käsitämme. Näyttää siltä kuin hän jo alusta
pitäin olisi jossain määrin ottanut osaa miehensä töihin ja henkisiin
harrastuksiin. Ainakin huomaa sen Strömborgin muistiinpanoista,
joissa m. m. mainitaan, että hän usein miehensä puolesta luki
kaunokirjallisia teoksia, etenkin uusinta kirjallisuutta ja sitten esitti
hänelle sisällyksen pääpiirteet, siten säästääksensä hänen kallista

aikaansa. Aikaa voittain Runeberg ainoastaan tällä tavoin seurasi
aikansa kirjallisuutta, etenkin ruotsalaista.
Avioliiton kolmantena vuotena rouva Runebergia kohtasi suuri suru.
Hänen ensimmäinen lapsensa, pieni tyttönen, kuoli. Matkustettuaan
miehensä kanssa Tampereelle neiti Lundahlia tervehtämään ja
käytyänsä Kyröskoskea ihailemassa, palasi hän taas Helsinkiin, jossa
pieni koti nyt tuntui tyhjältä ja autiolta. Hän kirjoittaa tästä ystävälleen
syysk. 10 p:nä 1833:
-- "Autiolta ja tyhjältä tuntuu kotiin tullessa, mutta olen koettanut
ahkerassa työssä etsiä virkistystä, ja kiitos Jumalan, sitä eletään sentään,
päivä menee, toinen tulee. Täydellistä onnen autuutta ei saakaan toivoa
täällä maan päällä, se saattaisi meidät unhottamaan että olemme ihmisiä,
ja minä onnellinen, miksi vaikeroitsisin sitä että osa onnestani otettiin
pois, kun olin äärettömän rikas. Minullahan on vielä niin paljon, paljon,
kunpahan vaan oppisin kärsivällisesti ajattelemaan, että, minulla oli
vielä enemmän ja että sillä, joka antoi, oli myöskin oikeus ottaa.
-- -- Kuinka minä ikävöin Kyröskoskea. Kun ajattelen, että se tänäkin
hetkenä kuohuu ja kiiruhtaa eteenpäin samoin kuin sinä päivänä, jolloin
me siellä olimme, ja että se samalla tavalla pauhaa ja rientää vielä
silloinkin, kuin lukemattomat sukupolvet ovat meidän ja
jälkeentulevaistemme haudoilla astelleet, ja että ne, jotka ennen meitä
ovat sitä katselleet, ovat täältä hävinneet, uudet sukupolvet ovat sen
kuohuntaa kuullen syntyneet ja taas