Fredrika Runeberg | Page 2

vähintäkään vaikeutta suoraa
päätä käänsi vieraskielisen kappaleen ruotsiksi. Näin ollen oli aivan
luonnollista, että hän, 16-vuotiaana koulun päätettyään, sai aina olla
ääneenlukijana silloin kuin perhe oli koolla.
Kodissa noudatettiin ajan tavan mukaan ankaraa järjestystä ja kaikkien
täytyi iltaan kello seitsemään asti ahkerasti tehdä työtä kodin hyväksi ja
kello 9 oli jokaisen määrä olla levolla, kynttilät sammutettuina.
Tällaisissa oloissa ei Fredrikalla ollut paljon aikaa lukemiseen,
piirustukseen, vesimaalaukseen, sametille maalaamiseen, tekokukkien
valmistukseen y. m. tehtäviin, joihin hänellä oli suuri taipumus.
Maalaamiseen hän tavallisesti käytti sunnuntai-iltapäiviä.
Isän kuoltua 1824 tapahtui perheessä monellaisia muutoksia. M. m.
luotiin Fredrikan taipumuksiin oikeutettua huomiota, sillä hän alkoi
saada tuloja akvarelleistaan ja samettimaalauksistaan. Täten hän
ansaitsi kaikki rahat omiin tarpeihinsa, vieläpä kokosi pienen
pääomankin, 400 riikintaaleria, joilla sitten morsiamena hankki
itselleen kapiota. M. m. oli hän maalannut rullakaihtimet kaikkiin
arkkipiispan ikkunoihin. Mutta siihen aikaan ei pidetty oikein sopivana
että "säätyläisnainen" ansaitsi rahaa omalla työllään; siitä syystä
Fredrikan töitä täytyi myödä aivan salaa.
Strömborg mainitsee biograafisissa muistiinpanoissaan, joista
ylläolevat tiedot ovat otetut, että Fredrika nuoruudessaan yhä edelleen
oli yhtä hiljainen ja itseensä sulkeutunut kuin lapsenakin. Hänen vanhin
sisarensa Carolina, naimisissa professori Bergbomin ja sitten toisen
kerran professori Tengströmin kanssa, oli kaunis ja yleiseen suosittu.

Häntä Fredrika suuresti ihaili, ja jos hän sai jonkun kauniin
vaatekappaleen tahi koristuksen, niin hän heti oli valmis antamaan sen
sisarelleen, joka hilpeällä ja herttaisella luonteellaan herätti kaikkialla
iloa ja vilkkautta.
Fredrika taas karttoi seuraa ja usein, kun oli vieraskutsut tahi tanssiaiset,
täytyi äidin nuhteilla taivuttaa hänet menemään muitten nuorten
joukkoon. Lukeminen oli jo pienestä pitäin hänen hupaisin
ajanviettonsa ja hän kirjoitti runoja jo koulua käydessään; mutta nuo
mieliharrastuksensa hän kaikesta päättäen koetti pitää muilta salassa.
Sittenkin ympäristö sai niistä joskus vihiä. Eräs aikalainen kertoo että
hän 15-vuotiaana, kun arkkipiispa Tengströmillä oli Paraisissa kutsut,
omaistensa hämmästykseksi luki kaikkien kuullen oman sepittämänsä
kertomuksen. Hänellä kun oli ääneenlukeminen ikäänkuin virkana
kodissa, oli hän tottunut lukemaan tavattoman nopeasti, joten hän
kerkisi lukea paljon. Valitettavasti oli hänen kasvatuksensa, vaikka se
olikin paljoa parempi kuin muitten sen ajan tyttöjen, kuitenkin niin
puutteellinen ettei hän lukenut sanottavasti muuta kuin
kaunokirjallisuutta. Kenties se painostava tunne, että tietämättömyys
oli hänen omaa kehitystään ehkäissyt, on syynä siihen että hän
sittemmin niin hartaasti ja vakuuttavasti vaatii perusteellisempaa
kasvatusta tytöille. Omaan kokemukseen perustuu nähtävästi myöskin
se lämpö ja into, jolla hän myöhemmin koetti sanoin ja töin ahdistaa
tuota työn halveksimisesta johtuvaa väärää käsitystä, ett'ei sivistyneen
naisen muka sovi tehdä työtä _palkan edestä_.
Turun palon jälkeen rouva Tengström tyttärensä kanssa muutti
luonnonihanaan Paraisten pitäjääseen, jonne vähitellen muitakin
sukulaisia kerääntyi. Siellä hän yhä useammin tapasi sukulaisensa
Johan Ludvig Runeberginkin. He olivat tosin jo ennestäänkin tutut,
mutta täällä Runeberg vasta varsinaisesti alkoi Fredrikaa lähestyä.
Kesäisin nuorisoparvi teki vähä väliä veneretkiä luonnonihaniin
paikkoihin, talvisin pidettiin kirjallisia iltaseuroja, joissa luettiin jonkun
läsnäolijan tilaisuutta varten sepittämä runo tai kirjoitus tahi myöskin
joku uudemman kirjallisuuden tuote, joista siihen aikaan oli suuri puute;
välihetkinä iloisesti juteltiin ja leikittiin. Muut nuoret tavallisesti
jättivät Fredrikan ja Runebergin kahden kesken, sillä heiltä, joita
kumpaisiakin viehätti kirjalliset kysymykset, ei koskaan
keskusteluaineita puuttunut. Todistuksena siitä harvinaisen vilkkaasta

harrastuksesta, jolla Fredrika seurasi aikansa kaunokirjallisuutta,
mainitaan että hän jo v. 1827 oli lukenut Ossianin laulut Macphersonin
englanninkielisenä käännöksenä ja esitti niistä suuren osan ruotsiksi
Runebergille.
Tältä ajalta on tallella kirjeitä, jotka Fredrika on kirjoittanut eräälle
Salmbergin koulun aikaiselle ystävälleen, kirjailija Augusta Lundahlille,
joka sittemmin tunnetaan rovasti Walleniuksen puolisona. Nämä kirjeet
kuuluvat erääseen kokoelmaan, joka on hyväntahtoisesti annettu näiden
rivien kirjoittajan käytettäväksi. Kirjeet, -- jotka enimmäkseen ovat
ranskankielisiä -- luovat hauskan kuvan siitä iloisesta nuoruuden
elämästä, jota Fredrika siihen aikaan vietti.
Aikaisimmassa kirjeessä (v:lta 1826) hän hartaasti pyytää ystäväänsä
saapumaan Turkuun juhlaksi, jota toivottiin vietettävän keisari Nikolain
kruunauksen johdosta, ja tilaa "8 luotia hyvin valaistua villalankaa
Finlaysonilta, schawletiksi", jommoisen hän (Fredrika) näki eräässä
klubissa talvella ja josta hän sanoo; että "aina siitä pitäin on kilpailtu
ken saisi hankituksi itselleen sellaisen". Toisessa, samana vuonna
kirjoitetussa kirjeessä hän kertoo Helsingin matkastaan ja laskee leikkiä
seikkailuistaan siellä, nimittäen itseään "cousine de campagne'"ksi
(maanmoukaksi). Kirjeestä huomaa, että ihmiset nyt jo olivat alkaneet
pitää häntä ja Runebergia ikäänkuin toisilleen kuuluvina, sillä hän
sanoo: "ei minulla ole aavistustakaan kuka voisi olla serkkuni
Runebergin morsian". Kaikki nämä 1826 kirjoitetut kirjeet ilmaisevat
tavallista suurempaa leikillisyyttä ja elämäniloa. Mutta niissäkin
toisinaan ilmenee tuo Fredrikan luonteen alakuloisuus ja hänen
tyytymättömyytensä omaan itseensä. Niinpä hän esim. riemuitessaan
ystävänsä Turkuun ja Paraisiin tulosta ei uskalla antautua ilon valtaan,
vaan huudahtaa toivottomasti: "minä en kuitenkaan voi uskoa että se on
totta, minä en uskalla toivoa". "Car cela aurait trop de plaisir pour
moi." (Se olisi liian suuri ilo minulle.)
Syksyllä 1828 hän muutti äitinsä kanssa Helsinkiin. Hän haikeasti
kaipasi kauniita Paraisten maisemia ja pelkäsi olevansa kaupungissa
ikäänkuin häkkiin suljettuna. "Moi, je suis tout à fait folle des vues
belles." (Minä kun olen aivan hurjasti ihastunut kauniisiin näköaloihin.)
Samana kesänä hän oli ollut paljon Runebergin seurassa ja luultavaa on,
että he silloin olivat tulleet selville toistensa tunteista. Joulukuun