Enoni | Page 5

hallitukselle uskollisena. ?lk?? luulko, ett? min?, vaikka minulla oli toiset mielipiteet, olisin halveksinut niit?, jotka olivat niin paljon uhranneet periaatteittensa vuoksi. Meid?n luonteessamme on omituinen pyhimyksellinen piirre, joka vet?? meit? enin sen puoleen, miss? on suurin uhraus, ja min? olen usein ajatellut, ett? jos olosuhteet eiv?t olisi olleet niin kovin painavia, niin Bourboneilla ei olisi ollut niin paljon, ei ainakaan niin jaloja suosijoita. Ranskalaiset aatelismiehet olivat olleet uskollisempia meille kuin englantilaiset Stuarteille, sill? Cromwellilla ei ollut mit??n loistavaa hovia, eik? rikkaasti palkatuita virkoja heille tarjottavana. Ei voi kyllin kiitt?? n?iden miesten itsekk?isyydest? puhdasta mielt?. Olen is?ni asunnossa n?hnyt illallisp?yd?ss? seuran, jossa oli kaksi miekkailun, kolme kielten opettajaa, puutarhuri ja kielenk??nt?j?, jotka pitiv?t k?tt??n takkinsa reij?n peitteen?. Vaan n?m?t kahdeksan miest? olivat Ranskan korkeinta aatelia, jotka olisivat voineet saada mit? hyv?ns?, jos vain olisivat suostuneet unehuttamaan menneisyyden ja tyytyneet uuteen hallitusmuotoon. Vaan vaatimatonta ja, mik? surullisempaa, kelvotonta monarkkia Hartwellissa suosivat viel? hallitsijana kaikki n?m? henkirikkaat Montmorencyt, Rohanit ja Choiseulit, jotka oltuaan osallisia h?nen suuruuteensa, olivat j?rk?ht?m?tt?mi? jakamaan h?nen kanssaan onnettomuuden p?iv?tkin. Maanpakolaisen monarkin mustan huoneen koristuksena oli arvokkaampaa kuin gobelinit ja s��vreeporaliinit. Sen kuilun yli, joka erottaa minun vanhuuteni heid?n vanhuudestaan, n?en viel? nuo huonosti puetut, arvokkaat miehet, ja min? paljastan p??ni jalosukuisten jaloimman joukon edess?, mit? koskaan historia voi esiin tuoda.
Jos olisin n?ytt?ytynyt rantakaupungissa ennen kuin olin tavannut enoni tai saanut tiet??, oliko paluuni hyv?ksytty, olisin ehdottomasti joutunut santarmien k?siin, jotka aina pitiv?t vahtia Englannista tulleista. Yleens? minusta tuntui olevan parasta menn? maalle p?in toivossa, ett? tapaan jonkun tyhj?n vajan tai muun ulkohuoneen, jossa voin olla huoleti y?t?. Sitten samalla voin mietti?, mill? tavoin on parasta esiinty? enoni edess?.
Tuuli oli kiihtynyt myrskyksi, ja merell? p?in oli niin mustaa, jotta en muuta n?hnyt kuin aina jonkun aallon harjalla valkoisen vaahdon. Laivasta, jolla olin tullut Doverista, en n?hnyt haamuakaan. Maalla p?in n?ytti olevan rivi mataloita kumpuja, vaan kun tulin l?hemm?ksi, niin huomasin, ett? ne t?ss? valossa olivat n?ytt?neet liian suurilta, ja ett? ne olivat ainoastaan hiekkas?rkki?, joilla kasvoi siell? t??ll? karhunmarjapensaita. N?iden yli kulin mytty sel?ss?, kahlaten syv?lle upottavaa hiedikkoa ja hypin s?rkk?in yli, vaan min? unhotin m?r?t vaatteeni ja turtuneet k?teni muistellessani, mit? esi-is?ni olivat saaneet k?rsi?. Minua huvitti ajatus, ett? voi tulla p?iv?, jolloin minun j?lkel?iseni virkist?v?t voimiaan muistamalla, mit? nyt minulle tapahtui, sill? korkeasukuisissa perheiss? yksil? aina asettuu suvun mukaan.
N?ytti silt? kuin en koskaan p??sisi hiekkas?rkk?in yli, vaan kun vihdoinkin olin niist? p??ssyt erilleni, niin toivoin, ett? taas olisin ollut niiden keskell?, sill? meri tekee t?nne lahden ranta?yr??n taakse, ja pakoveden aikana muodostaa laajan, aution suon, joka p?iv?seen aikaankin lienee hyvin synkk? taulu, vaan t?llaisena y?n? varsinkin se oli kamalaa er?maata. Alussa maa oli ainoastaan pehmytt? ja liukasta, niin ett? jalkani luiskahtelivat k?ydess?ni, mutta pian liejua oli nilkkaa my?ten ja puoliv?liin polvea, niin ett? porskui joka askeleelle. Olisin mielell?ni tahtonut p??st? siit?, vaikka takaisin hiekkas?rkille, vaan kulkiessani olin hairahtunut ilmansuunnista, ja ilma oli niin t?ynn? myrskyn tohinaa, ett? luulin meren olevan joka puolella. Olin kuullut puhuttavan, ett? voi tiens? suunnata t?htien mukaan, vaan siihen en ollut rauhallisessa el?m?ss?ni Englannissa tottunut, ja jos olisinkin osannut, niin tuskinpa t?t? keinoa olisin voinut k?ytt?? hyv?kseni, sill? ne aniharvat t?hdet, jotka olivat n?kyviss?, pilkistiv?t vain esiin sielt? t??lt? pilvien raoista. Min? siis kuljin eteenp?in, m?rk?n? ja v?syneen?, luottaen onneeni, vaan aina vain syvemm?lle vajoten t?ss? onnettomassa suossa, kunnes aloin uskoa, ett? ensimm?inen y?ni Ranskassa on my?skin viimeiseni, ja ett? viimeisen de Lavalin kohtalona oli sortua n?lk??n ja kylm??n t?lle kurjalle suolle.
Min? lienen kulkenut jo monet englannin peninkulmat, milloin kahlaten syvemm?ll?, milloin upoten v?h?n matalampaan, vaan ei nimeksik??n koskaan kuivalle sattuen, kun pime?ss? huomasin jotakin, mik? minua viel? enemm?n alkoi huolestuttaa. Oli kummallinen ryhm? jonkunlaisia valkoisia kasveja, luultavasti niittyvillaa, joka yht?kki? alkoi kuumottaa vastaani pime?ss?. Joku tuntikausi sitten olin mennyt samallaisen nelikulmaisen valkokasviryhm?n sivu, niin ett? minua alkoi ep?ilytt??, ett? kuljen keh??. P??st?kseni varmaksi, riipasin tulta, ja siin?h?n oli kuin olikin omat j?lkeni hyvin selv?sti painuneet ruskeaan liejuun. Min? kauhistuneena nostin silm?ni taivaalle, ja siell? nyt ensi kerran n?in jotain, joka oli johtava minua t?st? sekasorrosta.
Kiit?vien pilvien raosta sattui pilkist?m??n kuu. Siit? yksin??n ei minulla olisi ollut suurta apua johdatuksekseni, vaan sen valkopintaa vasten n?kyi pitk?-ter?v? V, joka kiiti sen yli kuin varreton nuoli. Siin? lenti parvi villisorsia ja ne lensiv?t samaan suuntaan kuin min?kin siin? seisoin. Min? olin Kentiss? huomannut, ett? kaikki n?m?t linnut lent?v?t maalle p?in myrskyn tullessa, ja sen vuoksi olin varma, ett? minun oli ment?v? siihen suuntaan p??st?kseni idemm?ksi merest?. Min? sen vuoksi kulin edelleen koettaen pit?? suoraa suuntaa, ja harppaan pitkin askelin, kunnes vihdoinkin puolen tuntia kulettuani vaivaini palkaksi n?in pienen tulen tuipottavan pime?n l?pi, aivan kuin se olisi tullut jostakin talonpoikaistuvasta. Miten sanomattomasti t?m? pieni kultainen piste l?mmitti ja valaisi minun syd?nt?ni. Se merkitsi ruokaa ja lepoa ja koko el?m?n. Min? kahlasin liejua ett? porskui, niin kiireell? kuin v?syneet jalkani suinkin kantoivat. Min? olin liian v?synyt ja liian