Enoni | Page 4

herra", vastasi h?n. "Se on muuan Boneyn armeija, jonka keskell? on itse Boney, niin totisesti kuin min? istun t?ss?. Nuo ovat niiden leiritulia, ja niit? n?ette kymmenitt?in t?st? Ostendeen. Pikku Boneylla olisi kyll? rohkeutta tulla meid?n luoksemme, jos vain h?n saisi sammutetuksi Nelsonin toisen silm?n; vaan sit? ennen ei ole tulemista, ja sen h?n tiet?? hyvin."
"Mist? Nelson tiet??, mit? h?n puuhaa?" kysyin.
Mies viittasi minun olkap??ni yli taakseni pime??n, ja kaukaa horisontissa n?in kolme pient? valoa pilkottamassa.
"Talonvartija siell? vartioipi", sanoi h?n k?he?ll? ??nell??n.
"Andromeda, nelj?kymment?nelj?", lis?si h?nen toverinsa.
Olen sittemmin usein muistellut tuota pitk?jonoista tulta maalla ja noita kolmea pient? valoa. N?m? merkitsiv?t niin paljo: kaksi mahtavaa kilpailijaa vastatusten katsomassa toisiaan silm?st? silm??n, maavalta ja merivalta, vuosisatoja kest?nyt taistelu, jota on ehk? kest?v? viel? vuosisatoja. Ja niin ranskalainen kuin olenkin, tied?n ett? taistelu ei ole viel? ratkaistu, sill? sit? k?yd??n kahden valtion v?lill?, joista toinen on lapseton, toisella on elonvoimaisa polvi ymp?rill??n.
Maa oli mustunut, ja aaltojen loiske rantoja vasten kuului aina selvemmin mielest?ni. Min? jo n?in kuohujen valkoisen vaahdon edess?ni. Yht?kki?, kun tirkistelin lis??ntyv?n pime?n l?pi, pistihe esiin musta vene, joka oli ollut piilossa kiven kupeella, ja tuli suoraan meit? kohden.
"Vartiovene!" huusi toinen merimies.
"Bill, poikani, nyt olemme kiinni!" sanoi toinen ja pisti jotakin merisaappaisiinsa.
Vaan vene samassa k??ntyi kuin vauhko hevonen, ja kiiti toiseen suuntaan sit? vauhtia kuin se p??si kahdeksalla airoparilla hurjasti soudettaissa. Merimiehet katsoivat sit? ja kuivasivat hien otsaltaan.
"Sill? ei n?yt? olevan puhtaampi omatunto kuin meill?k??n", sanoi toinen merimies. "Min? olin aivan varma, ett? se olisi rannikkovahtivene."
"N?ytt?? silt? kuin te, nuori herra, ette olisi ainoa tuollainen kummallinen matkustaja t?ll? rannikolla t?n? iltana", huomautti h?nen toverinsa.
"Lempo kun olisin tiennyt, mik? se oli. Min? pistin rullan hyv?? Trinida tupakkaa saappaaseeni, kun n?in veneen. Min? olen n?hnyt ranskalaisen vankilan sis?lt?p?inkin jo kerran ennen. Souda nyt, Bill, ett? kerrankin p??st??n t?st?."
Jonkun minutin kuluttua laskimme rannalle, veneen hiljaa karistessa rannan hiekkaa vasten. Myttyni viskattiin rannalle, ja min? menin sen j?less?, toinen merimies ty?nsi veneen keulan vesille ja hypp?si veneeseen. Valon kajastus l?nness? oli jo kadonnut, myrskypilvi oli jo puoliv?liss? taivaalla, ja meri oli sakean pime?n peitossa. Kun min? k??nnyin katsomaan katoavaa venett?, niin kostea tuulenpuuska l?i kasvoihini, ja ilma t?yttyi tuulen vongunnalla ja meren kumealla pauhulla.
Ja niin nyt, myrsky-iltana, varhain kev??ll? 1805 min? Louis de Laval, kahdenkymmenen vuotiaana, tulin kolmentoista vuotisen maanpaon j?lkeen siihen maahan, jonka kaunistuksena ja turvana minun sukuni oli ollut vuosisatoja. T?m? maa oli meit? kohdellut huonosti; se oli ansiomme palkinnut pahalla, maanpaolla ja omaisuuden riist?misell?. Vaan kaikki t?m? oli unehutettu, kun min? ainoa de Lavalin j?lkel?inen laskeusin polvilleni pyh?lle maalle ja meriruohon v?kev?n hajun t?ytt?ess?ni sierameni painoin huuleni m?rk??n hiekkaan.

TOINEN LUKU.
Suo.
Kun mies on p??ssyt t?yteen ik??ns?, niin h?n voi pys?hty? t?lle lev?hdyspaikalle ja katsella pitk?? taivalta, jonka h?n on kulkenut, joka siin? h?nen takanaan on osaksi p?iv?paisteisena ja paikoin laaksolla ja varjoisena. H?n silloin tuntee kaikki tien mutkat ja polvet, jotka olivat niin t?ynn? lupauksia ja uhkauksia, kun h?n niit? l?hestyi, nyt ne ovat selvill? h?nen edess??n. Kaikki on niin kirkasta, ett? h?n tuskin muistaakaan, miten pime?lt? h?nest? kerran n?ytti ja miten kauan h?n on tuumaillut tienhaaroissa. Kun h?n koettaa muistaa jokaisen p?iv?n matkaa, niin h?n ajattelee matkan p??t?, eik? voi tehd? selkoa itselleenk??n, milt? se on tuntunut siihen aikaan. Mutta vaikka monet vuodet ovatkin vierineet ja monet seikkailut olen el?nyt, niin ei ole toista tapausta el?m?ss?ni, jonka selvemmin muistaisin kuin t?m?n myrsky-illan, ja viel? t?n? p?iv?n?kin tunnen suolaisen, raikkaan meriruohon hajun ja muistan m?r?n hiekan Normandian rannalla.
Kun olin noussut polviltani, niin oli ensimm?inen teht?v?ni pist?? kukkaroni sisimp??n takin taskuun. Min? olin sen ottanut esiin antaessani kultarahan merimiehelle, vaikka olen melkein varma, ett? se pahuus oli rikkaampi kuin min? ja ett? h?nell? oli varmempi tulevaisuus. Min? olin ensin ottanut hopearahan, vaan en voinut sit? antaa h?nelle, ja lopuksi k?vi niin, ett? annoin kymmenennen osan omaisuudestani tuolle muukalaiselle. J?lell? olevat yhdeks?n kultarahaa piiloitin huolellisesti, sitten istahdin muutamalle laakakivelle, joka oli nousuvesi linjan reunassa, tuumailin kaikki uudelleen mieless?ni ja mietin, mit? minun oli teht?v?. Minulla jo oli kylm? ja n?lk?, tuuli pieksi kasvojani ja vaahto kasteli silm?ni, vaan enp? ollut en??n armoilla maani vihollisten luona, ja se ajatus ilahdutti mielt?ni, vaan linnaan oli t?st? runsaasti kymmenen engl. penikulmaa. Nyt olisi sinne tullut sopimattomaan aikaan, ja sopimatonta oli menn? n?in siistim?tt?m?n? ja likaisena enon luo, jota en ollut koskaan n?hnyt. Arkatuntoisessa ylpeydess?ni kuvailin h?nen palvelijainsa vihaiset katseet, kun n?kiv?t t?m?n likom?r?n matkailijain Englannista laahustelevan linnaan, joka oikeastaan olisi pit?nyt olla h?nen. Ei, minun olisi ensin haettava y?sija, ja sitten kun olin saanut siistityksi itseni niin hyvin kuin voin, menen sukulaiseni luo. Vaan mist? saisin suojan myrskylt??
Te ehk? kysytte minulta, mink? vuoksi en mennyt Etaplesiin tai Boulogneen. Min? vastaan, ett? siihen oli sama syy, joka minut pakotti salaa tulemaan t?lle asumattomalle rannalle. De Lavalin nimi oli edelleenkin karkotettujen listalla, sill? is?ni oli ollut pienen, vaan vaikuttavan joukon kuuluisa ja voimakas johtaja, joka oli kaikesta huolimatta pysynyt vanhalle