Ennen ja nykyään 1 | Page 8

entiselleen? Mutta sinä se käsität asian oikein naisten
kannalta. Gerda on, Jumalan kiitos, terve, mutta jos hän vaan olisi

sairas ja henki ja terveys vaarassa, niin epäilemättä minä uhraisin
viimeisen roponi, mutta hullutuksiin en anna penniäkään.
-- Kyllä meillä voisi olla keinoja kuluttaa vähän terveenkin tyttäremme
puolesta ja antaa Gerdan ainakin yhden talven olla Ruotsissa. Kuulithan
itse, ettei se tulisi kalliiksi ja voisithan ottaa vähän suuremman lainan,
kuin kuitenkin talo kiinnitetään, niin että hän saisi vähintäin neljännen
osan siitä, mitä tarvitaan Rudolfin laskuun. Tuhannessa markassa olisi
kylliksi hänelle talvikuukausiksi Upsalaan. Kuka voi tietää, mitä
keinoja tulisi toiseksi vuodeksi. Jos on päiviä, on keinojakin.
-- Niin, silloin minä olen jo ehkä kuollut, ja sinä saat itse vallita
omaisuuttasi niinkuin halajat, yltyi kapteeni. Kyllä se on sentään
taivaan onni teille, naisväki, että me, miehet, olemme
peräänkatsomassa sekä teitä, että teidän rahojanne, niin ettette saa
tuhlata niitä, niinkuin teitä vaan itse haluttaa.
-- Sinä unhotat, rakas Otto! innossasi kaikki ne miehet, jotka ovat
hävittäneet vaimonsa ja lastensa ja sisariensa perinnön ja osuuden.
-- Niin no! ne ovat huonoja miehiä. Kuka niistä puhuu? Tahi myös ovat
he käyttäneet rahat kauppatoimiin ja keinotteluihin, joita eivät naiset
ymmärrä ja joitten onnistumattomuus ei ole miesten syy. Minua et sinä
voi kuitenkaan moittia mistään sellaisesta. Loput unhotat sinä,
eukkoseni! -- ne lukemattomat, vaimot, jotka ovat kurjuuteen miehensä
saattaneet.
Kapteeni alkoi taas kävellä.
-- Tuskin ovat ne niin monilukuisat, kuin ne miehet, jotka ovat
toimittaneet vaimonsa ja lapsensa maantielle.
Rouva Ivarsson pani hitaasti kutimensa kokoon ja nousi ylös.
-- Se on ja jää, jatkoi hän, minun mielipiteekseni, että poika ja tyttö
ovat saman arvoiset sekä hengen että ruumiin puolesta.
Hän jätti peräkammion ja meni tyttärensä huoneesen. Siellä oli pimeä.
-- Gerda, oletko sinä täällä? kysyi hän.
Rouva Ivarsson oli vähän hämmästynyt. Mihin oli tyttö joutunut
kovassa mielenliikutuksessaan? Mutta silloin havaitsi hän pimeää lasia
vasten ihmisvartalon liikkumatonna nojaavan pöytään. Hän lähestyi ja
laski hellästi kätensä tytön hartioille. Tämä vavahteli nyyhkytyksistä.
-- Gerda, oma lapseni! Malta mielesi! Eihän ole mitään onnettomuutta
tapahtunut. Älä ole niin tulinen. Kaikki voi tulla vielä hyväksi. Isälläsi
on omat mielipiteensä ja hän on kovin itsepintainen, -- sen minun

täytyy sanoa, vaikka hän on sinun isäsi, mutta hän on myös
sydämellisen hyvä ja pitää sinut hyvin rakkaana, siitä voit olla varma.
-- Hyvä! Rakas! kuiskasi tyttö käheällä äänellä. Ei se ole mikään hyvä
isä, eikä se rakasta lastansa, joka polkee sen koko elämän onnen, sen
tulevaisuuden, jalkainsa alle.
-- Hiljaa, hiljaa, rakkaani! Sinä et tiedä, mitä puhut. Sinä olet niin
liikutettu. Ei saa lausua sillä tavalla vanhemmistaan.
Gerda vaikeni ja nyyhkytti vielä ankarammin kuin ennen.
-- Oma tyttöseni! jatkoi äiti. Minä en tiedä, mitä minä tahtoisin uhrata,
jos minulla olisi jotain uhrattavaa, täyttääkseni sinun toiveesi. Jos asia
minusta riippuisi, niin ei varmaankaan olisi mitään esteitä pyrintöjesi
tiellä. Mutta, näetkös, isä tarkoittaa sinun parastasi omalla tavallaan. Ja
ole varma siitä, että hän antaisi sinun seurata taipumustasi, jos hän voisi
ajatella, että sinä muuten todellakin tulet onnettomaksi.
-- Eikö hän sitä sitte näe? Eikö hän sitä sitte käsitä? Gerda kohotti sitte
kiivaasti päätänsä. Täytyisikö minun sitte ampua otsaani, vaiko
heittäytyä järveen, että hän saisi silmänsä auki?
Hän puhui kiihkeällä innolla kesken nyyhkytystään.
-- Rakas lapsi! Sinä teet minun onnettomaksi, tuolla tavalla puhuessasi.
-- Niin, äiti! Se ei vahingoita, jos sinä, jos isä, jos te kaikki, saatte
maistaa vähän onnettomuutta myös. -- Sinä, äiti! sinä olet myös heikko
raukka --
-- Hiljaa, Gerda, hiljaa! Sinähän puhut äidillesi.
-- Sinä olet orja, etkä uskalla pitää omaa tahtoasi. Ha! Jos minulla olisi
mies, ja hän tahtoisi omavaltaisesti määrätä minun lasteni onnen ja
onnettomuuden, silloin hän saisi nähdä, että hänellä on naisen, äidin
kanssa tekemistä, eikä minkään nöyrän palvelijattaren.
-- Lapsi, lapsi. Mitä tahdot sinä minun tekemään? Minä en voi niin
mitään, kuin hän on lausunut järkähtämättömän tahtonsa.
-- Ja miksi niin? Eikö ole se vähäinen omaisuus, joka on tässä kodissa,
eikö huone, jossa asumme, ole sinulle kuuluvaa? Sinä olet itse sanonut,
että se on ostettu sinun perinnölläsi. Tahdotko sinä sitte olla ilman
sanan valtaa huoneessasi? Etkö sinä voi sanoa: minä tahdon, ja sen
pitää tapahtuman, niinkuin minä tahdon, aivan niinkuin isäkin sanoo?
Eikö kaikki ne rahat, jotka ovat tuhlatut Rudolfin kasvatukseen ja
huvituksiin, ole juuri olleet sinun omaisuuttasi. Minkätähden et sitte voi
uhrata vähäistä osaa siitä tyttäresi kasvatukseen?

-- Rakas, lapsukainen! Kuinka voit sinä puhua noin
ymmärtämättömästi? Sinä tiedät aivan hyvin, että isä kaikki hallitsee.
Eihän minulla, vaimo kuin olen, ole mitään oikeutta päättää siitä
vähästä, mikä meillä on. Samoin isä yksin päättää lapsistakin,
niinkauan kuin he ovat alaikäiset.
-- Kurjaa! huoahti Gerda. Mutta Rudolf, hän on täysi-ikäinen, hän,
lisäsi hän kovemmalla äänenpainolla, ja hänen tahdostaan riiputte te
siis molemmat.
-- Sinä olet äreissäsi, Gerda! Kuitenkin täytyy minun antaa tällä
hetkellä sinulle anteeksi.
Rouva Ivarsson vaipui muutamaksi minuuttia ajatuksiinsa, käsi tyttären
hartioilla. Sanat, että poika muka hallitsisi vanhempia, olivat hänelle
katkeraa totuutta.
-- Lapsi! sanoi