Ennen ja nykyään 1 | Page 7

sydäntä, mainitsemalla uhrausta, jota taas oltiin
valmis tekemään pojan puolesta, vaikka hänen sisareltansa kiellettiin
hänen sydämmensä hartain toivo, hänen enimmin oikeutettu
vaatimuksensa, kiellettiin hänen hengenvoimainsa ja taipumuksensa
kehittyminen.
Syvä hiljaisuus vallitsi useita minuuttia. Kapteeni käveli edes takaisin.
Rouva kutoi, ajatuksiinsa vaipuneena, sukkaa, silloin tällöin katsahtaen:
tyttäreen, joka seisoi pöydän vieressä, kirkkaassa lampun valossa,
liikkumattomana kuin kivipatsas, molemmin käsin nojaten pöydän
syrjään, rypistynyt kirje kourassa ja hänen katseensa, josta kaikki elo
oli äkkiä sammunut, oli toivottoman synkkä ja hänen kasvonsa kalpeat
kuin kuolleen.
-- Mutta, isä! alkoi hän vihdoin sekavalla äänensoinnulla. Kuinka voit
sinä olla niin julma? Olenhan minä sinun lapsesi, niinkuin Rudolfikin
ja minä olen maksanut sinulle niin vähän häneen verraten ja tehnyt niin
paljon hyötyä kotonani, jota hän ei koskaan ole tehnyt.
-- Ethän sinä aio tahtoa, vastasi kapteeni kiivaasti, että hän, joka on
mies, auttaisi äitiäsi keittiön liedellä tahi istuisi neulomassa? Hänestä,
jos hän saa elää, on vastaedes oleva hyötyä muulla paljon
arvokkaammalla tavalla. Kullakin on kutsumuksensa täällä maailmassa,
ja naisen kutsumus on uutteruudella ja innolla antautua taloustoimiin.
En koskaan, rakas Gerdani! suostu tuohon järjettömään pyyntöösi, en!
Siksi pidän minä sinusta todellakin liian paljon ja olen liian varova

sinun vastaisesta onnestasi. Muista se!
-- No, älkäämme nyt niin suorastaan päättäkö asiata, rakas Otto! kävi
rouva Ivarsson lempeästi välittämään. Me emme ole vielä ennättäneet
miettiä sitä.
-- Miettiä! Mitä tarvitsee asiata miettiä, joka on kerrassaan luonnoton?
Siitä tehdään heti päätös, siinä se.
-- Minä iloitsin niin sanomattomasti, -- minä toivoin! -- -- -- kuiski
Gerda vapisevin huulin, ja kyynelvirta juoksi hillitsemättä hänen
poskilleen.
Kapteeni katseli häntä jonkun aikaa, lähestyi ja laski kätensä hänen
käsivarrelleen ja sanoi;
-- Malta mielesi, tyttöni! Tuohan on vaan lapsellisuutta -- -- -- -- --
Mutta tyttö ei kuullut häntä. Hän väisti hänen koskettamistaan, painoi
kirjeen silmiänsä vasten ja jätti huoneen, kovasti nyyhkyttäen.
Äidin silmät, jotka katselivat hänen jälkeensä, olivat täynnä kyyneliä.
-- Tyttö-raukkani! sanoi hän. Tiedätkös, Otto! Ehkä minullakin äitinä
ollen on sanottavana, minun mielestäni et sinä tee oikein Gerdalle.
Minä rakastan Rudolfia sanomattomasti, niin, ehkä paljoa enemmän
kuin sinä, sillä isän tunne ei voi koskaan helleydessä vertoja vetää äidin
tunteille, enkä minä ole aina lukuunottanut hänen vikojaankaan, jota
minä välistä olenkin katunut, ja olen sydämellisesti iloinnut kaikista
uhrauksista, mitä olemme voineet tehdä hänen hyväkseen, -- mutta
Gerdaa minä rakastan yhtä paljon kuin häntä, ja minun mielestäni me
emme saa niin suoraa päätä hyljätä hänen ainoaa toivoansa, joka koskee
koko hänen elämänsä onnea, koska emme ole kieltäneet Rudolfiltakaan
mitään, emme suurta emmekä pientä.
Rouva Ivarsson oli puhunut vakavalla mielimurheella ja hän kohotti
lujan katseensa kapteeniin, joka lähestyi hänen eteensä ja näytti
malttamattomana odottavan loppua hänen lauseestaan.
-- Enkö minä ole sinulle sanonut, alkoi hän, että Rudolf tulevaisuudessa
on monin kerroin korvaava sen, mitä olemme hänelle tehneet; mutta
Gerda -- jos minä nyt myöntyisin hänen naurettaviin oikkuihinsa ja
lähettäisin hänet opiskelemaan Upsalaan, -- opiskelemaan Upsalaan!
Kuinka voi viisas ihminen puolustaa sellaista mielettömyyttä! -- ja jos
minä luovuttaisin useita satoja, niin, ehkäpä tuhansia markkoja hänen
päähänsä pöllähtäneitten oikkujen takia, -- mitä saakelin hyötyä, -- en
muuta voi sanoa, -- siitä sitten olisi? Mikä hänestä sitten tulisi? Lääkäri

vai lakiniekkako, vai pappi, vai mikä? vai mahtaisiko hän tulla kotiin
vihittynä viisaustieteen maisterina vai tohtorina ja alkaisiko hän sitte
sinun kanssasi puuhata talonaskareissa, vai aikoisiko hän mennä
naimisiin ja ripustaisi laakeriseppeleensä ja tohtorihattunsa
lastenkamarin seinään, tahi jollei hän joutuisi naimisiin, niin hakisiko
hän opettajattareksi, vai kirjuriksi virkalaitoksiin? Ajatteles nyt, mitä
hyötyä hänellä on maisterina olemisestaan! -- Ei, rakas eukko! Ajatteles
vaan järjen kannalta. -- Voin vakuuttaa sinulle, että minä pidän
molemmat lapseni yhtä rakkaana, ja että molempain menestys on
hartain toivoni, ja juuri sentähden en voi sallia semmoista, mikä
pikemmin olisi heidän onnettomuudekseen kuin onnekseen, Gerda
matkustaa suvella veljeni luo ja antaa raittiin maaseutuilman puhaltaa
houreet päästään. Ja nyt en tahdo enää kuulla puhuttavan koko
Upsalanmatkasta.
Hieno punerrus nousi rouva Ivarssonin poskille.
-- Jos minun käytettävänäni olisi varoja, sanoi hän, niin saisi Gerda
kumminkin matkustaa sinne, ainakin koetteeksi joksikin ajaksi. Mutta,
sen pahempi, -- -- -- --
-- Sen pahempi on sinun perintösi, eukkoseni, tässä talossa, joka monta
vuotta on antanut suojaa päämme päälle, niin että sinä et voi tuhlata sitä
hullutuksiin.
-- Talohan pitäisi kumminkin kiinitettämän Rudolfin matkarahoja
varten.
-- Minun mielestäni pitäisi äidin olla iloinen, että edes jollakin tavalla
voidaan hankkia varoja niin tärkeää tarkoitusta varten, kuin lapsensa
terveyden parantamiseksi.
-- Varmaan minä sen teenkin, mutta sinä tiedät, yhtä hyvin kuin
minäkin, että Rudolfissa itsessä on syy heikkoon terveyteensä; Gerda
sitä vastoin on elänyt ahkerana ja hiljaisena kotona.
-- Kaunis vertaus! Nuorukaisen elämänlaatu on ja täytyy olla aivan
toinen kuin tytön, muuten ei hänestä miestä koskaan tulisi. Mutta se on
asia, jota te, naiset, ette koskaan voi, ettekä tahdo, käsittää. Rudolfilla
on luonnostaan heikko ruumis. Ja jos hän olisikin ollut vähän
varomaton, niin ei sinun mielestäsi ole ollenkaan meidän
velvollisuutemme kykymme mukaan koettaa auttaa hänen terveyttänsä
ja voimiansa