Elsa | Page 6

p??si Elsa muutaman rouvan ompelutehtaaseen oppilaaksi.
Viion leski olikin ollut huolissaan ja miettinyt mit? Elsalle nyt toimeksi, kun koulukin oli loppunut. Kotona ei ollut mit??n t?iksi asti eik? mit??n oppiakseen sellaista, mill? vastaisuudessa voi toimeentulonsa hankkia. Joutenolo oli kaikkein pahinta, se oli kaiken pahuuden siemenen hy?tyis? pelto. Vaan nyt kun Elsa ty?paikan sai, olisi h?n melkein mieluummin suonut, ett? sit? ei olisi ilmestynyt. H?n itki Elsan menty? ensi p?iv?n?.
Pelko, mik? mieleen oli pyrkinyt jo varhaisimpina vuosina Elsan tulevaisuutta ajatellessa, ja jota pelkoa h?n oli h??t?nyt turvaumalla Jumalan is?lliseen huolenpitoon, virisi nyt liekkiin ja kiihke?mp??n kuin koskaan ennen.
Elsa on nuori ja herkk? vaikutuksille. Ja millaiseen seuraan on h?n joutunut? Synti oli ajatella kenest?k??n pahaa, vaan sellaisessa joukossa on molempaa, hyv?? jos huonoakin. Siell? voi Elsan syd?meen tulla kylvetyksi turhamaisuutta ja kevytmielisyytt?, mik? nuoreen lapsekkaaseen mieleen niin helposti imeytyy ja mik? nuoria tytt?j? lumouksen voimalla kulettaa houkuttelevaa polkua turmelukseen.
Tuskallisesti ahdistivat peloittavat ajatukset. H?n turvausi Jumalaan ja koetti kiskoutua niist? irti. Illalla saikin h?n aina haudatuksi pelkonsa rukouksiin, kun Elsa oli ty?st? kotiutunut lapsellisena, avomielisen?, ?iti??n hyv?ilev?n? ja entisest??n mitenk??n muuttumattomana. Ummistipa usein silm?ns? levollisella tunteella, ettei mit??n vaaraa olekaan. Mutta aamulla her?tess??n oli pelko leimuamassa aivan kuin olisi se syttynyt jo h?nen nukkuessaan. Tuskallista ja rauhatonta oli sitten yksin?isyytens? p?iv?ll?. Sit? enemm?n kiihtyi levoton mielens?, kun kuului puheita er??st? tyt?st?, joka oli samassa ty?paikassa ja muuten kelpo tytt?n? pidetty. Ja silloin tuli mieleen Nikkil?n puhe selv?n?, kuin olisi suurilla kirjaimilla joka sana ollut eteen maalattu.
Niin arka ja j?nnityksiss??n h?n oli, ett? kun Elsa er??n? iltana viipyi tavallista pitemp??n, sai se jo h?net ep?toivoon ja melkein uskomaan, ett? siin? se nyt oli, mit? h?n oli odottanutkin. Tavatonta oli Elsan viipyminen ja jos mit? tahansa syyksi koetti ajatella, niin se ei voinut muuta olla, kuin ett? Elsa oli jossakin kevytmielisyyden j?lill?, joko kaduilla k?velem?ss? tahi huvipaikkain ??rill? kurppailemassa. Ja siit?h?n se oli alku. Ankaraa tutkintoa ja vakavia nuhteita ehti h?n pit?? odottaessaan kiihtyv?ll? tuskalla. H?n rukoili, itki, oli ankara, uhkamielinen, heltyi samassa ajatellessaan, ett? jos joku onnettomuus on kohdannut, ilahtui kuvaillessaan jotakin onnen sattumaa, vaan taas synkistyi, ja se lopuksi voitti.
Elsa oli ollut muutamissa hartausseuroissa. Er?s ty?toveri oli h?net sinne vienyt, ja Elsa oli innostuksissa siell? olostaan ja niin ihastunut iltaansa, ett? pahoitteli, kun seuroja ei ollut joka ilta.
Kuin kivitaakan alta keveni ?idin mieli. H?n h?pesi pahoja luulojaan samalla, kun h?nen ilonsa tunteet olivat niin irrallaan, ett? h?nell? oli t?ysi ty? pid?tt?ess??n itkua.
Aivan p?invastoin oli tapahtunut kuin h?n oli t?n? iltana ja pitkin aikoja ajatellut. Ja jos mit? onnellista sattumaa Elsalle tapahtuneeksi oli mieleen tullut, niin ei kuitenkaan t?llaista. Aivan toisille teille oli h?n luullut Elsaa h?nen toveriensa viev?n, sill? jos luuli hyvi?kin olevan heiss?, niin ei tullut ajatelleeksi heid?n mit??n sellaista vaikuttavan.
Elsasta tuli ahkera ja innokas seuroissa k?vij?, niin ett? h?n ei mill??n syyll? j??nyt kertaakaan pois. Ja sit? mukaa muuttui h?n huomattavasti. Rukouksissaan h?n ei k?ytt?nyt en?? entisi? kirjoistaan oppimia tahi supattanut jotakin lapsellista, niinkuin ennen, vaan rukoili omin sanoin ja puki rukouksensa varsin somaan muotoon. H?n huomasi synniksi seikkoja ja tekoja, sek? ik?istens? ett? aikaisten, joita ?iti ei ollut koskaan miksik??n ajatellut. K?yt?ksens? ?iti??n kohtaan oli my?skin muuttunut. Siin? ei ollut entist? herttaista hellyytt?, ja avonaiset syd?melliset hyv?ilyns? olivat j??neet kerrassaan. ?idist? se tuntui vieraalle, vaan syyksi h?n ajatteli sen, ett? Elsa t?ss?kin oli vakaantunut niinkuin muussakin, niinkuin oli muuttunut harvapuheiseksikin, vakavaksi, niin ett? h?n ei nauranut juuri eik? koskaan lapsellisesti riemastunut. H?n oli kuin aikaihminen, vakava ja arvokas.
Aina oli h?n ollut ik?isilleen esimerkkin?. Niin hyv?ll? sanalla ohjatessaan kuin kuritettuaan pehmitelless??n lastensa mieli? puhelivat vanhemmat h?nest?, neuvoen heit? olemaan niinkuin Viion Elsa, joka oli kuuliainen ?idilleen, n?yr? kaikille ja joka ei tehnyt koskaan mit??n, mist? olisi voinut nuhdella eip? edes v?hint?k??n moitesanaa lausua. Nyt asetettiin h?net malliksi ik?isemmilleenkin, rippikoulun k?yneille. Kaikki puhuivat h?nest? suurella ihastuksella ja pitiv?t h?nt? ihmelapsena.
?Jumalan lahja on tuollainen lapsi. Se on teille, Viioska, erityinen Jumalan armon osoitus?, vakuutettiin Viion leskelle.
Siksi uskoi sen Viion leskikin ja tunsi ennen tuntematonta onnea syv?ss? n?yryydess? tunnustaen ansaitsemattomuutensa. Mielihyv?ll? katseli h?n aina tyt?rt??n, kun t?m? toimi toimiaan kotona, iloinen tyytyv?isyys kasvoilla ja koko olossaan el?m?n keveys.
?Min? olen niin iloinen, niin onnellinen...?
N?in oikein uhkuvana riemua ja ylimmilleen innostuneena tuli Elsa kerran kotia seuroista.
?iti vastasi siihen vain hymyll?. H?nt? halutti sulkea Elsa syliins?, niin sanomattomasti halutti, mutta kun Elsa ei n?ytt?nyt sit? huomaavan, ei katsonutkaan h?neen, vaan oli melkein kuin yksikseen, niin esti ?iti? omituinen ujous. H?n kuitenkin j?i odottamaan, ett? Elsa tulisi h?nt? hyv?ilem??n niinkuin teki ennen, kun oli jostakin noin riemastunut. Mutta Elsa n?ytti hillitsev?n siit? itsens? ja ?idinkin tunteen ponnistus v?heni hiljalleen.
Seuroissa oli lukenut ja selitt?nyt er?s herra, joka oli muualta kotoisin ja k?ym?selt??n vain t??ll?. H?n oli vanha, tukka valkoinen, joka oli kiharainen niskassa. Parta oli niinik??n valkoinen, tuuhea ja pitk?. H?n oli kaunis, ja kauniisti kertonut siit?, kun lapsia tuotiin Jeesuksen tyk?, ett? h?n siunaisi heit?.
?Etk? haluaisi lukea minulle siit???