Elsa | Page 5

vaikka olet n?hnyt sellaisen ihmeen, ett? meid?n asuntoon astuu kaksi herrasmiest?, toinen tahtoo pojan omakseen kasvattaakseen ja kouluttaakseen ja kouluttaa p??llep??tteeksi papiksi. Sellainen Jumalan armon osoitus, etk? silt? usko. Mutta min? uskon, minusta ei olisi mahdotonta uskoa vaikka rahas?kin tipahtavaksi syliini pilvett?m?lt? taivaalta. Niin se pit?? luja usko olla, kun kerran uskoo.?
?Mies parka?, ajatteli Latun em?nt?. ?H?nkin vet?? el?m??ns? kuin raskasta kivikuormaa, saa palan t?n??n, siksi hengen pidett?, ett? el?? ylihuomiseen, jolloin taas ehk? saa v?h?n enemm?n, vaan ei tied? saako sitten p?iv?n kahden per?st? vaiko vasta kolmannen. El?? toivossa, uskoo itsellens? rikkauden arkun aukenevan, huomaamatta sit?, ett? vieraskumppaneitaan, jotka uskovat itselleen samaa, odottavat samanlaista ihmett?, uupuu, joko n??ntyen kesken kultaisia toiveitaan tahi synkistyen el?m??n, kun uskomaansa armoa ei n?y. Moni raukka synkistyy niin, ett? kiroo itse Jumalaa.?
?Mutta meid?nh?n ei tarvitse en?? mit??n ihmett? odottaakaan, se on meille jo tapahtunut. Vai eik? teist?kin, Viioska ja Latun em?nt?, ole todellakin aivan kuin Jumalan omin k?sin tekem? armoty?, kun meid?n Aappo otettiin sellaisille p?iville, ett? pappi tulee??
?Mutta Vimpari kulta, Aapon papiksi tulo on viel? monessa?, sanoi vaimonsa.
Vimpari v?itti vain, ett? se on jo niinkuin tapahtunut asia ja ett? jos ei tulisikaan pappia, niin tulee joku muu virkamies, joka el?tt?? vanhempansa. Sit? on Jumala tarkoittanut.
Alemmalla ??nell? alkoi h?n sitten puhella, ett? t?llaista armoa h?n ei olisi ansainnut, sill? ei h?n ennen ole Jumalasta v?litt?nyt, vaan ollut uskoton niinkuin moni muukin ja horjuu v?liin nytkin.
?Vaan tuskinpa sit? on, joka ei uskossaan joskus horjuisi. Vai mit? luulette, Viioska??
?Tuskinpa on?, my?nsi Viion leski pitk?n ajan kuluttua.
?Niinp? min?kin. Mutta ei saa antaa ep?ilyksille valtaa, muuten voittaa uskottomuuden synkkyys, niinkuin voitti sen, jonka el?m?ntarina vasta on silm?imme edess? p??ttynyt, ja jonka kallistunut el?m? ei p??ssyt uskottomuutensa vuoksi pyst??n, vaan lahosi lahoamistaan ja kaatui.?
Latun em?nt? kohahti seisaalleen. H?nen verens? kuohui. H?n ehti ajatella, ett? kun lakkaamatta saa kuulla tuota samaa virtt?. Ja ne etup??ss?, jotka uskovat itselleen ihmeit? Jumalalta, vaikka tunnustavat itsens? ansaitsemattomiksi ja uskonsa horjuviksi, ovat valmiit l?himm?isens? uskon heikkoutta syytt?m??n. Sit? ei Nikkil? tehnyt, vaan puhui s??lill? ja rakkaudella Vimparista niinkuin muistakin kovaosaisista.
Latun em?nt? ei ollut ehtinyt sanoa viel? sanaakaan, kun Viion Elsa tuli tupaan, mik? kokonaan ehk?isi h?nen mielenkuohunsa.
Elsalle ei oltu uskallettu sanoa em?nn?n joutumisesta k?yh?inhoitoon, kun oli pel?tty h?nen panevan sen niin kovin pahakseen, niinkuin oli pahonut Nikkil?n kuolemaakin. Viion leski oli koettanut jouduttaa muuttoaan Nikkil?st? ennen t?t? tapausta, jotta siten p??sisi se Elsan tiedon sivu tuonnemmaksi. Mutta huoneita ei ollut niin saatavissa, jotta muuttoaika oli siirtynyt huomiseen p?iv??n.
Elsa loi heti kysyv?n katseen kaikkiin, aavistaen em?nn?n poissaolon tavattomaksi, kun h?nt? ei n?kynyt ja n?in paljon oli v?ke?.
?Onko em?nt?kin kuollut?? kysyi h?n ter?v?sti.
?Ei, lapseni?, vastasi Latun em?nt?.
?Miss? sitten??
Jokainen tapaili jotakin vastatakseen, kun Elsa vuoronper??n heit? katsoi, vaan kaikki j?iv?t toisiaan odottamaan.
?Jaa! Kyll? min? tied?nkin. Em?nt? on myyty. Voi kauhistus!? sanoi h?n ja rupesi itkem??n.
H?nt? koetettiin lohduttaa selitt?m?ll?, ett? ei em?nn?ll? ole paha olla, vaan Elsa itkunsa seasta v?itti toisin. Eilen kun koulussa oli ilmoitettu t?ksi p?iv?ksi lupa, niin olivat muutamat tyt?t tienneet, ett? lupa on sen vuoksi, kun on koululla k?yh?in huutokauppa, ja muutamat tyt?t olivat kertoneet millaista se on. Niist? kertomuksista Elsa, nyt mainitsi sit? ja t?t? ja kuulijoita kauhistumasta esti tieto, ett? kaikki ei toki totta ole, vaan lasten mielikuvituksen synnytt?m??. Vaan Elsan syd?mellinen itku, lapsen vilpit?n osanotto menneitten kohtaloon liikutti kaikkien mieli?. Siin? oli menneit? kohtaan jotakin hyvitt?v?? ja palkitsevaa. Latun em?nt?kin tunsi lohduttavaa ja kevent?v?? mieless??n. Poisl?htiess??n h?n ??neens? itkien syleili Elsaa:
?Jumala siunatkoon, auttakoon ja varjelkoon sinua, herttainen lapsi!?
Illalla maata pannessa ratkesi Elsan itku uudelleen, vaikka h?n oli sen saanut tyynnytetyksi p?iv?ll? isoksi aikaa. H?n itki hiljaa nyyhkien my?h?iseen y?h?n, unohuttaen kaikki rukouksensa, senkin, jota h?n t?h?n asti oli hartaimmin rukoillut.
Siit? joulusta saakka, kun h?n k?vi ensi kerran joulua ihailemassa keskikaupungilla ikkunain takaa ja n?ki siell? muutamassa talossa Vimparin Aapon, joka oli Kar��nin rouvan ottopoikana, oli h?n toivonut p??sev?ns? johonkin keskikaupungille ottotyt?ksi. Joka p?iv? h?n oli odottanut sit? tapahtuvaksi. Kuvailunsa siit?, miten se olisi hauskaa, olivat vain aina kiihtyneet ja kiihoittuneet. H?n oli koettanut olla oikein hyv? ja rukoili ja toivoi katkeamatta. H?n oli k?ynyt joskus keskikaupungilla k?velem?ss? sit? varten, ja masentunein mielin palasi, luullen ett? h?n ei ole tarpeeksi hyv? ollut. Viime aikoina oli h?n alkanut luulla, ett? sitten vasta h?n p??see, kun saa koulunsa lopetetuksi kev??ll?. Ja siit? oli h?n iloinnut jo.
H?n olisi hyvin siev?: vaaleanpunainen leninki, vaaleanpunaiset sukat, siev?t matalat keng?t, tukka hajallaan, tummanpunaisella nauhalla p??laen yli. H?n olisi niin hyv?, ett? kaikki h?nest? pit?isiv?t, h?nest? ja Aaposta. Aapon kanssa he yhdess? k?visiv?t t??ll? Vaaralla tuomassa apua k?yhille ja opettamassa k?yh?in lapsia.
Vaan mit? hauskaa se nyt olisi en??, kun ei ollut Nikkil?? eik? em?nt??. Ei ollut h?nen tuttujaan en?? kuin Ojanniemen Marin ?iti ja Aapon vanhemmat, jotka eiv?t olleet niin avun tarpeessa, kun Latun Liisa k?vi niille kerj??m?ss? varkain ?idilt??n.
Turhaan olivat menneet h?nen toiveensa ja s??li oli Nikkil?? ja em?nt??, joita h?n ei saanut auttaa.
?Miksik?h?n Jumala ei sit? sallinut?...?

2
Syksyll?