Elegioja | Page 4

V.A. Koskenniemi
aseitamme siunaavat?ja vapautemme teit?!
O HERRA, SIUNAA SUOMEN KANSA
(Virren 339 mukaan)
O Herra, siunaa Suomen kansa,?suo sille armos runsaus,?suo sille lohtu haavoissansa?ja tuskassansa unohdus.?Pois pyyhi vedet silmiemme,?pois veritahrat tannertemme.
Sun voittos p?iv?n huomenessa?suo ett? suureks Suomi sais,?suo ett? kahleen kirvotessa?my?s orjan mieli kirpoais,?suo meille voima voimastasi?ja valkeus sun valostasi.
Sa siunannut oot aseitamme,?kun pakoon ly?tiin vainon y?,?my?s siunaa rauhanaskartamme,?tee kaunihiksi kansan ty?.?Miss' ?sken hurme maata kasti,?suo oraan it?? runsahasti.
O Herra, siunaa Suomen kansa,?suo sille voimas runsaus,?se kaikiss' ett? vaiheissansa?ois oma kansas, valittus.?O Herra, kalliimpana saamme?sun k?dest?si synnyinmaamme.
Huhtikuussa 1918.
LEIJONALIPPU
Sua, Suomen Leijona, tervehd?n:?miten s?il?ss?s aurinko palaa!?Yl?s vapauden p?iv?h?n?sinun voimas vangitut halaa.?Olet karaistu kentill? taistojen,?olet el?nyt vainojen aikaa,?l?pi veristen vuosisatojen?sinun s?il?s s?ihkyy ja kaikaa.
On Reinin rannoilta Tonavaan?nimes kerran pelkoa tuonut,?ja tanner Puolan ja B??minmaan?on hurmehestasi juonut,?ja syv?lle Balkanin metsihin?sinun kunnias j?ljet johtaa?ja p?iv?t Narvan ja L��tzenin?ne kruunusi kivin? hohtaa.
Sua, Suomen Leijona, tervehdin!?Taas voimasi valveutuvat,?ja sadoin ja sadointuhansin?rivit takanas taajentuvat.?On vapaudenp?iv?st?s?sana hiihdetty salosta saloon:?koko kansa sun seuraa j?lki?s,?joka syd?n on syttynyt paloon.
On sinuun kansa katsonut?surun, tuskan p?iv?n?ns?:?veri usein on taljasi tahrannut,?ei h?pe? ik?n?ns?.?Nyt takanas kulkevan miljoonain?n??n loistos ja kunnias tiell?,?syd?n yks, veri yks on heill? vain,?vala yksi veress? heill?.
Sin? Suomen Leijona, mahtias?ei en?? maahan sy?st?.?Sin? katso: kunniavahtinas?ovat urhot kumpujen y?st?.?Sun l?hell?si ma Lallin n??n,?jok' ei k?rsinyt vierasta miest?,?ja Pentti Poutun harmaan p??n,?joka uhmas herrojen iest?.
Ja Ilkka hymyten kaulastaan?pois hirttonuoran heitt??.?St?lhandske rintansa haarniskaan?h?n haavainsa kunnian peitt??,?ja nuoren Schwerinin kulkevan?n??n vierell? vanhan Drufvan?ja v??r?? jalkaa astuvan,?kuten aina, ma n??n Sven Dufvan.
Sin? Suomen Leijona, valtainen?on saattov?kesi luku:?sua seuraa raatajat korpien?ja Paavo ja Paavon suku,?joka vakoonsa hukkaan kylv?nyt?jyv?n k?yh?n on monen kerran?ja aapisen puuhun veist?nyt?ja vuottanut ihmett? Herran.
Sua, Suomen Leijona, tervehd?n:?miten s?il?ss?s aurinko palaa!?Yl?s vapauden p?iv?h?n?sinun voimas vangitut halaa.?Oi, Suomen Leijona, n?hnyt oon?sinun kunnianp?iv?si koiton.?Sin? johdat ihanaan taisteloon,?sin? annat vaaran ja voiton!
RUNO SUOMEN VAPAUDELLE
Vaikene, arkinen askar ja vaikene, toivo ja kaipuu,
hetkeks hiljet? suo, Aika, sa hyrskyv?n vuos,?ett' olis silm?mme tyyni ja ett' olis tahtomme suuri
hetkell? t?yttymyksen, hetkell? vuossatojen,?ett' olis rintamme kirkas ja mielemme onnelle altis,
aika kun t?ytetty on, suurin kun hetkemme l?i.?Oi Vapaus, sin? kaivattu, korkehin t?htien alla,
niin sin? saapunut oot, luonamme, armahin, oot,?untemme morsian, vuossatain kaivattu, silm?imme soihtu.
Katso, sun hurmastas ly? joka rinnassa sy?n,?katso, sun askeltes tiet? nyt riemun kyynelet kastaa.
Miss' oli orjuus ja y?, valkeus on, vapaus.?Emme sun p??t?si, Korkea, maisin kukkasin kruunaa,
laakerit, ruusustot, meill? ne kasvanut ei:?nostamme kulmilles, Korkea, kansamme k?rsimys-kruunun.
Kyynelin, hurmehin sen vuossadat on silanneet,?on myk?t vuossadat, on sukupolvet vain sua varten.
Toivomme ollut sa oot, uskomme ollut sa oot.?Oi vapaus, sin? kaivattu, korkehin t?htien alla,
luoksemme tullutko oot, t??ll?k? luonamme oot??Vuotettu keskell? pitkien vuossatain, keskell? ?iden,
t??ll? sa luonamme oot, ainoinen, viivy sa my?s!?Sormin viilenn?t sin?, Korkea, otsamme polton,
orjuuden h?pe?n pois olet pyyhkinyt, pois.?Meit? sa siunaa, Korkea, jotka sun kasvosi n??mme,
aika kun t?yttynyt on, vuossatojen odotus,?siunaa vainajat, jotka sun uskossas kuolohon nukkui,
vainajat mullassa maan, jotka ei kasvojas n??,?siunaa nouseva polvi ja my?s suku syntym?t?nten,
jotta sun voimastas voimamme kasvava ois,?siunaa k?ttemme ty?, jota ?sken kahlehet kytki,
aivoituksemme suo nousta sun korkeutees,?miss' ovat viisaus, voima ja lempeys, oikeus yht?.
Katso, sun alttarillas uhrimme aina on uus,?katso, sun eess?si seisten me vannomme kansana t?ss?:
vain yli rintamme k?y luoksesi sortajan tie,?vasta kun viimeinen k?sivarsi on kahvassa miekan
uupunut taistellen, vasta kun viimeinen?on pisar hurmetta vuotanut, Korkea, kasvojes eess?.
Sill? sa kallehin oot, orjuuden kaivattu oot,?sill? sun kruunus on ostettu vuossatain k?rsimys-lunnain,
ostettu on unelmin, hurmehin, huokauksin.
Kaunis on elo, kuolema, Korkea, kasvojes eess?,
helppoa nukkua on mullassa maan vapahan.
Oi Vapaus, sin? kaivattu, korkehin t?htien alla!
ETRUSKILAINEN VAASI
Mies teki minut kerran armaalleen?ja piirsi kolme sanaa kylkeheni.?Pois meniv?t, ja uneen ikuiseen?my?s koko heid?n kansansakin meni.
Ken arvoitukseni nyt lukeekaan??Uus, outo kieli ymp?rill?in hel??.?K?y syd?met ja suvut kuolemaan?ja yksin mykk? kauneus saa el??.
PROMETHEUS
Raudoissas ovat ranteeni, Zeus, mut ei henkeni koskaan.
En ole heimoas sun, en sinun orjiaskaan.?Kahleides mitan kulkenut maailmaas joka suuntaan
oon min?, n?hnyt ma oon kaikki sun luomasi, Zeus:?n?hnyt en suuruuttas, vain mahtisi oon min? n?hnyt!
Pieni on maailmas, pienet on luotusi sun.?Ei ikin??n sinun eess?si maahan mun polveni taivu,
itse?s tunnustamaan et ikin??n mua saa.?Kahleistain olen sulle ma velkaa, muusta en mist??n,
en tulest' itsess?in, henkeni voimasta en.?Kauniimman, paremman min? oisin maailman luonut
kuin sinun maailmas, kylm? ja korskea Zeus,?en ois voimastain min? orjien heimoa luonut,
kuin sin? luoduille en kahleita ois takonut,?en ois tuskalla ruokkinut onnenkaihoa niiden,
jotka ma tahdollain tyhj?st? toin el?m??n,?en ois kuin sin? kitsastain jakanut min? heille
k?yhi? riemuja maan. Uhria vaatinut en?luoduiltain omilt' oisi ma itsellein, kuten oot sa.
Kylm? ja korskea Zeus, luotujes kerjuri oot!?Kuoleman kammon maailmas ovenvartijaks teit sa,
jott' eiv?t pakohon p??sisi oikkujas sun?luomasi, sill? he orjuudessakin tuntevat, ett?
tyhjyyskin enemp' on kuin sinun maailmas.?Suuremman, ihanamman oisin ma maailman luonut
kuin sinun maailmas, kuin sinun luomasi on.?Huokaus ei olis kuulunut valtani ??rest? toiseen,
ei surunkyynelt?k??n hiekkahan vuotanut ois.?Onnessa, kirkkaudessa ja voimassa auringon alla
luotuni k?ynehet ois kentti? kukkivan maan.?Ei sameaa olis silm??, ei kumaraa olis p??t?
ollut joukossaan, kirkkaita katseita vain,?pystyj? p?it? ja otsia, joiss' olis voima ja lempeys
rinnakkain asuneet onnessa luomisen ty?n,?vain jumal-tahtoja, vain tulitahtoja kirkkahin mielin --
kyyryj? orjia ei, ei sinun heimoas, Zeus.?Kerran Moirat, Zeus, sinun korskean valtasi p??tt??,
kuiluhun tyhjyyden sy?ksev?t luotusi sun,?s?rkev?t luomasi sun, lelun hauraan henkesi pienen.
Maailmastasi,
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 11
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.