Elämäni | Page 5

saada
pyttyjä, sankoja, kiuluja, korvoja, kirnuja, hevosia, lehmiä, lampaita
j.n.e., niin että se ei ollut vähä, mitä yhä välistä vein pappilaan.
Lattiahavoissa pidin myös pappilan pari vuotta, jotka piti talvella olla
hienoista kuusen ja kesällä nuorista katajan havoista. Leikkikaluja
tehdessäni vartuin aina paremmaksi käsistäni, ja rupesin tekemään
isompiakin kaluja, niinkuin lusikoita, piippuja, jotka lakeerasin, rasioita,
konseloita, hakasia, höylänpäitä, kuontalolapoja ym., jotka äiti kylillä
vaihetteli ruokavärkkeihin ja niin sai niillä aina jotakin. Isä ja äiti
tienasivat myös minkä voivat, ja niin elää kitkuteltiin, jos ei kaikesti
juuri niin lihavastikaan, vaan kumminkin kerjäämättä.
Kertomuksestani olen kokonaan unhottanut, että lukemisestani
vanhempani pitivät parhaan huolen. Jo aikaisin opettivat he minun
kirjalle, ja vähän häpeissäni täytyy mainita, että olin viiden vuoden
vanhana yhtäläinen lukija kuin nytkin. Aina muistan ensimmäisen
kinkerimatkani omituisuutensa vuoksi. Kun pappi kirjoitti lukuani
kirkon kirjaan, niin minä, hökäle kun olin, menin hänen olkansa ylitse
katsomaan ja pyysin että hän opettaisi minut kirjoittamaan.--»No,
minkätähden sinä kirjoittamaan opetteleisit?» kysyi pappi.--»Että mä
papiksi pääsisin», oli vastaus.--»Minkätähden sinä papiksi tahtoisit?»
oli taas kysymys.-- »No, hei! kun ne hyvää syövät ja komeasti
kävelevät», vastasin minä ällistymättä. Silloin valloitti nauru koko
kinkeriväen.-- Lukukinkereillä annettiin minulle pieniä kirjasia
palkinnoksi hyvästä luvustani, josta toiset pojat minua vihasivat ja
pilkkasivat, itse kun saivat toria, ja kutsuivat minua »maisteriksi.».

Minä olin aina rehellinen vanhemmilleni, enkä salannut heiltä mitään,
vaikka miten olisi ollut asiat, josta myös sain pilkkaa kuulla. Kerran
olin unohduttanut ulkolukuni, ja pappi käski sanoa äitille terveisiä, että:
»Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan».--Kinkereiltä tultuani kysyi
äiti: »Mitä sinne nyt kinkereille kuuluu?»--»Pastori käski sanoa teille
terveisiä, että Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan», vastasin
minä.--Voi kuin toiset lapset hulluttelivat ja pilkkasivat minua, kun
minä muka en osannut omaa puoltanikaan pitää,--kummako se oli
heille, kun olivat itse vilpillisiä! Eipä niistä tullutkaan yhdestäkään
kunnollista ihmistä.
Kun kerran olen ruvennut kertomaan niistä oppilaitoksista, joita olen
saanut nauttia, niin kerron perille asti. Ylempänä mainittu pastori oli
kotonansa pitänyt, joku aika takaperin, vapaehtoista koulua, jossa muun
muassa oli kylän nuorukaisille opettanut kirjoitusta ja luvunlaskua. Se
oli nostanut semmoisen opinhalun seurakunnan nuorukaisissa, ettei
heidän joukossaan kuulunut muutakuin: »2 kertaa 2 on neljä, 7 kertaa 7
on 49», ja »pitääkö tuossa sanassa kirjoittaa kova vai pehmeä 'tee'?»
j.n.e. Toistensa kirjoitusvihkoja muka tarkasteltiin sekä kauno- että
oikokirjoituksen suhteen, ja toiset oikoivat toistensa vikoja, sillä koulu
oli loppunut jo pari vuotta sitten. Taulu ja kirjoitusvärkit oli melkein
joka lapsella, ja metsäteitten varret olivat talvella kirjoitetut täpitäyteen,
että ne olivat niinkuin haravoidut; oppilaat olivat niihin risun nokalla
kirjoittaneet mielilauseitansa, jotka kaikki eivät tainneet olla juuri niin
siveelliseltä pohjalta kotoisin. Se oli laaja koulu se; olihan siinä vapaat
kirjoitus-aineet, vapaa paperi ja kynä, josta ei tarvinnut
köyhemmänkään mitään maksaa, ja vielä siitäkin oli se merkillinen,
että paperi tavan takaa uudistui aivan entisen veroiseksi, sopihan siihen,
hevosta ajaissa, koetella. Mitäpä siitä jos hevonen kuormansa kanssa
jättikin, oltiinhan nuoret ja juostiin jälkiin; sen paremmin posket
punoittivat.--Semmoinen koulu se oli.--
Ennenkuin menen edemmäksi kertomuksessani, mainitsen sivumennen,
mitä sellainen koulu on vaikuttanut. Aikoina vielä, joilta kertomus on,
ei pidetty yhtään kalukirjoitusta, ei ainoataan huutokauppaa eikä muita
kirjallisia toimia oman pitäjään suomalaisilla asukkailla, vaan ne työt
toimitti kaikki toisessa pitäjäässä asuva nimismies isosta palkasta, sillä

hän otti kalukirjoituksesta ja huutokaupoista sadan ja neljänkymmenen
markan vaiheille, kuinka asia oli; maan kauppakirjoista 2 markkaa 40
penniä j.n.e. Nyt on jo pari vuosikymmentä oman kunnan miehet
tehneet edelliset työt kolmen ja kahden kymmenen markan vaiheella, ja
jälkimäiset 50 pennillä, eikä ole sitten herrasmiestä niissä toimissa
nähty, sillä kirjoitusmiehiä on kunnassa kosolta. Silläkin tavoin on jo
semmoisestakin koulusta ollut kymmenientuhansien markkojen voitto
pitäjäällemme, lukematta mitä se muutoin on kansallishenkeen
vaikuttanut, vaikka melkein yleiseen vielä tahdotaan kovin peljätä
»puoliherroiksi» tulemista, väittäin, ettei »talonpoika tarvitse mitään
oppia», jonka mielilauseen pohjalla vastustetaan kansakouluja ja muita
oppilaitoksia.--
Siinä talossa, missä vanhempani olivat huonemiehinä, oli poika, joka
oli parhaita edellä mainitun koulun oppilaisista. Sille sanoi isäni eräänä
iltana: »kun opetat, Junnu, tuon meidän pojan kirjoittamaan, niin minä
maksan sinulle puolen riksiä».--Junnu ihastui heti niin isosta
tarjoituksesta ja kysyi innokkaasti: »annatteko todella?» Isäni vastasi:
»heti kun poika kirjoittaa luettavaa kirjoitusta, saat sen, jonka olen
luvannut». Hei kuinka ne keskustelut miellyttivät minua: »nythän saan
opetella kirjoittamaan, niin kuin toisetkin pojat, ja kukatiesi saan
minäkin vielä ansaita puolen riksiä kirjoituksellani!»-- Se yö ei tahtonut
loppua milloinkaan, niin pitkä oli se mielestäni, sillä aamullahan jo sai
koettaa. Voi kuinka se tuntui hyvin käyvän laatuun!--eihän siinä ollut
muuta kuin kynällä ja läkillä teki paperille koukeroita, niin--mutta oi!
pitihän se tulla semmoista, että sitä saattoivat muutkin lukea, se minua
huolestutti!--Kun aamu tuli, ruvettiin työhön. Ensimmäiseksi läksyksi
tehtiin isot ja pienet aakkoset, ja yksikkönumerot nimisanojen kanssa,
siinähän oli kylläksi. Minä tein ahneesti päivän työtä ja illalla menin
saaliini kanssa opettajani tykö, näyttämään työni hyvyyttä.--»Voi
kuinka olet tehnyt rumia», sanoi opettaja. »Ja iso koo ja ärrä ovat aina
tehdyt väärinpäin», lisäsi hän, »ja numeroissa ovat: kakkonen
ylön-alaisiaan, viitonen ja seitseminen nurinpäin; koeta vasta tehdä
kirjaimet kauneimpia