Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa | Page 8

j?i my?s koko ajan itkenyt tytt?nen.
* * * * *
Palaamme hetkiseksi takaisin, saadaksemme selwille edellisen tapauksen kehittymisen.
Kauwan toiwoiwat ja k?rsiw?t Matti ja Kaarina. He toiwoiwat wiimeinkin Kowalaisten w?syw?n siihen kowaan wastarintaan, jota he katkeamatta sanoilla ja t?ill? osoittiwat Kaarinan ja Matin yhdistyst? wastaan. Mutta mit? enemm?n he n?yrin? k?rsiw?t, sit? rajummaksi ja ankarammaksi k?wi wastustus; oliwatpa he huomaawinansa semmoistakin, ett? w?ijyttiin Kaarinan henke?. Wihdoin lakkasiwat he turhasta toiwostansa, sill? oliwatpa he tulleet tuntemaan kuinka kowa ja per??n=antamaton on paatunut ihmissyd?n. Yleinen mielipidekin k??ntyi rakastawien puolelle, sill? Kaarinan kadehtijainkin alkoi k?yd? s??liksi noiden toiwottomien suuret k?rsimiset. Lopulla koettiwat kaikki ihmiset waikuttaa Matin ja Kaarinan eduksi, ja taiwuttaa noita kowia wanhempia, welji? ja sisaria, mutta turhaan; kowia oliwat Kowalaiset!
Wihdoin teki Matti p??t?ksens?. H?n aikoi kerrassaan heitt?? siihen pyrint?ns? ja kotiw?kens? luwat sek? tehd? lopun kauheille k?rsimisilleen. H?n meni kirkkoherran luo, pyyt?m??n kuulutusta, mutta sit? ei annettu.--Kowalan Kaaperi--Matin is? oli k?ynyt jo waralta sen kielt?m?ss?, ja kirkkoherra noudatti tarkoin lain puustawia rikkaan sanankuulijansa k?skyst?.
Kauhea synkk?mielisyys walloitti nyt Matin ja Kaarinan mielen; se oli ep?toiwon mustaa ruokaa, joka on niin katkeraa maistella. Kun Kowalaiset hawaitsiwat, ett? heid?n wiimeinen walttinsa teki niin loistawan waikutuksen, tuli heid?n raiwonsa nyt pirulliseksi kostonpyynn?n sekaiseksi wainoksi; mutta yh? enemm?n synkistyiw?t Matti ja Kaarina. Waikka he oliwat noin wainottuina ja sorrettuina, alinomaisen haukkumisen ja parjaamisen alaisina, eiw?t he kuitenkaan koskaan antaneet heille ainoatakaan pahaa sanaa, mutta n?yrin?, murheellisina ja hiljaisina kantoiwat he kowaa kohtaloaan.
Sin? wuotena oli Juhannus maanantaina, joten tuli kaksi pyh?? per?kk?in. Sunnuntai=aamuna nousi Kaarina tawallista aikaisemmin yl?s ja tawallista iloisempi oli h?n nyt; Sanna=t?ti oikein oudoksui tuota ?killist? mielenmuutosta niin raskaan surun aikana. Kaarina teki aamu=asioitaan iloisesti ja joutuisasti; n?yttip? silt? kuin h?n olisi alkanut uutta, toiwowaa el?m??. Kun h?n n?in liikkui pihalla hilpe?n?, kiwittiw?t Kowalaiset h?nt? huonetten ylitse, antaen h?nelle samassa riwoja ja h?wytt?mi? sanoja. P??lliseksi wartoiwat he sit? hetke?, jolloin he tiesiw?t Kaarinan menew?n kaiwolle wett? winttaamaan, saadaksensa silloin h?net kiwitetyksi. Mutta ei se onnistunut, sill? eiw?t he osanneet satuttaa ainoatakaan kertaa ja terween? s?ilyi wainottu Kaarina. T?n? iloisena aamuna naurahti h?n waan ja arweli: "turha waiwahan se on teille."
Kun h?n oli saanut aamuteht?w?ns? toimitetuksi, meni h?n waateaittaansa ja puki itsens? walkoisiin juhlawaatteisiin, ja muutoinkin niin juhlallisesti kuin suurimpina juhla= ja kunniap?iwin?ns?. Kun h?n tuommoisena tuli n?k?is?lle, olipa h?n kaunis ja puhdas kuin mets?ruusu. Sanna=t?din mielest? oli tuo outo ilmi? ja h?n kysyi melkein s?ps?ht?en Kaarinalta:
"Mihin sin? nyt aijot menn?, kun olet itsesi pukenut noin juhlallisesti?"
"Mattihan tuo niin tahtoo", wastasi waan Kaarina lyhyesti. Sen enemp?? ei puhuttu, ei kysytty eik? koskettu.
Aamukellot soiwat juhlallisesti aamukirkkoon. Niiden kumisewa ??ni kajahteli kauwas, halki kaunihin, tyynen kes?isen aamu=ilman, ja ihmiset riensiw?t juhlawaatteissaan kirkkoon sowintosanaa kuulemaan. Mattia ei ollut kukaan n?hnyt koko aamuna, mutta kun muut meniw?t kirkkoon, n?htiin h?nen Kaarinan kanssa k?sitysten k?welew?n wainiolle, toiseen suuntaan kuin kirkkoonmenij?t.
Er??ll? Matin naineella weljell? oli Kalle niminen poika. T?m? oli Matille rakas, sill? lapsi rakasti h?nt? enemm?n kuin omaa is??ns?. Poika kiipeili aina h?nen syliins? ja siljotteli set?ns? p??t? ja kaswoja. Poika oli suurena lohdutuksena Matille h?nen kowassa murheessaan, sill? olihan lapsi niin wiaton ja rakas: h?nt? ei wiel? w??r? rikkaudenhimo ollut turmellut. Ja palkinnoksi kaikesta hywyydest??n ja lapsellisesta rakkaudestaan sai poika joka hyw?ilemisen j?lkeen katsella ja k?dess??n pidell? set?ns? taskukelloa; se oli lapsen mielest? warsin erinomainen ja miellytt?w? asia.
Tuo poika sattui my?s hawaitsemaan Matin ja Kaarinan menon.
"Mihink? te, set?, menette, mihin te menette Kaarinan kanssa?" huusi poika ja juoksi j?lkeen mink? woi.
Menij?t seisahtuiwat ja Matti l?hti k?welem??n poikaa wastaan. P??sty??n luokse, h?n otti kellon taskustaan, antoi sen pojalle ja sanoi: "Wie t?m? sed?n kello kotiin".
Poika ei ollut koskaan ennen saanut semmoista luottamustointa, ett? olisi saanut niin paljon pit?? ja kantaa tuota mieluisaa kalua. H?n ihastui kowin tuosta tarjouksesta, otti kellon ja l?hti juosta wilist?m??n kotiansa kohden. Kun poika oli juossut jonkun kymmenen sylt?, huusi Matti h?nelle: "Saat sin?, Kalle, pit?? kellon omanasi ij?np?iw?t".--"Kiitoksia, set?!" sanoi poika ja l?hti taasen juosta kapittamaan. Sitten l?htiw?t Matti ja Kaarina k?welem??n.
Heid?n luultiin menneen kirkkoon jotain toista tiet?, mutta muut tuliwat kirkosta, eik? Mattia ja Kaarinaa tullutkaan; eip? heit? oltu edes siell? n?htyk??n. Sitten luultiin, ett? he owat menneet toiseen kyl??n nuorten kemuihin, jotka tiettiin siell? olewan, mutta illalla palasi sielt? muita kyl?n nuoria, waan eiw?tp? palanneet Matti ja Kaarina.
Heill? oli toiset tuumat, toiset mietteet ja kirkko ei tuntunut heist? nyt tarpeehiselta, eik? nuorten kemut kyll?ksi wieh?tt?wilt?. Puolen wirstan p??ss? kyl?lt? on jyrkk?=?yr?inen ja syw? mets?lampi. Sinnep?in piti heid?n matkansa; se oli heist? nyt etew?mpi kirkkoa, parempi toisien nuorien iloja ja kemuja.
Jotain, ik??nkuin sattumalta aawistaen, oliwat muutamat Matin ja Kaarinan yst?w?t, huolehtien heid?n tawatonta poissaoloaan, k?welleet Juhannus=y?n? tuon mets?lammen luo. Sen partaalle tultuansa, l?ysiw?t he lakin ja huiwin; ne merkit ilmoittiwat asian todellisen laidan.
Neuwottomina ja kowan h?mm?styksen alaisina seisoiwat nyt yst?w?t tuossa. Heid?n joka luusolmunsa wapisi eiw?tk? he olleet woida ajatella mit? tehd? ja toimia, sill? heid?n ajatuksensa oli aiwan sekaisin sen kowan kauhun t?hden, jota he