Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa | Page 7

oli h?n paita hihasillaan. Omituisen hauska oli ukkoa kaukaakin katsella tuossa puwussaan: mustat housut ja liiwit, musta hattu, walkeat hiukset, walkea parta ja walkea, sile?ksi kaulattu paita p??ll?, niin walkea kuin kika--aiwan niin, mustaa ja walkeaa waan sekaisin, eik? mit??n muuta. Mit? miettik??n h?n nyt tuossa? Oliko h?nell? iloa wai murhetta, wai oliko h?n kiirehtinyt n?in warhain luonnon ihanaan helmaan, nauttimaan sen suloisuutta? oliwat ajatusteni alkuna ja loppuna.
Olin aikonut ukolle jo kaukaa huutaa iloisen hyw?nhuomenen, mutta niin l?helle tultuani, ett? woin erottaa kaikki h?nen ulkopiirteens?, huomasin kuinka h?nen nukkawieru hattunsa liikkui yhten? t?rin?n?; tuo hawainto waikutti sen, ett? hyw?=huomen j?i sanomatta ja kummallinen, melkein pelon sekainen aawistus walloitti mieleni. Min? kiirehdin kulkuani ja pian olin min? ukon huomaamatta aiwan liki maantiet? olewan kaswitarhan kohdalla.
Mit? n?in min? nyt? Ukko oli kumarassa turwepenkin puoleen ja--itki, itki syd?men pohjasta, ja siit? tuo h?nen nukkawierun hattunsa heiluminen, mink? olin jo taempaa huomannut. Tuomi= ja pihlajapehkon lehw?t salasiwat minulta kaiken muun n?kemisen, enk? min? joutanut pitkin tarkastelemaankaan muita asioita. Min? hypp?sin pois k?rryist? ja sy?ks?hdin kaswitarhaan. Mahdoton on kenenk??n edelt?p?in arwata, mit? siell? n?in. Siin?--siin? turwepenkill? itkew?n ja tutisewan puujalka=ukon edess?, h?nen ja istutuspehkojen w?lill?, makasi sylitysten--Matti ja Kaarina, kumpikin----henget?nn?! He oliwat k?ytetyt syliksi toisiinsa pitk?ll? miehenpuolen willawy?ll?, ja ensi silm?ys selitti sen tosiasian, ett? he oliwat tuommoisenaan juuri wasta wedest? nostetut. Nyth?n n?in Kaarinan, jota olin niin kauan halunnut n?hd?!
"Herra Jumala! Mit? nyt on tapahtunut?" sanoin min? h?t?yksess?ni ensi hawaintoni per?st?.
Nyt wasta huomasi ukko minun l?sn?oloni. H?n k??nsi wetistyneet silm?ns?, w?yristyneet kaswonsa ja tytisew?n otsansa minun puoleeni ja sanoi syd?nt? wihlowalla ??nell?:
"Woi Herra Jeesus! He owat ottaneet hengen ainoalta, rakkaalta lapseltani ja tuolta jalolta nuorukaiselta, ja samalla ottawat he sen minultakin. W??r? rikkauden w?kiwalta ja armoton kowuus on heid?t murhannut. Rikkaus sorti rakkauden, ja tuossa he nyt makaawat rakkautensa ja w??r?n sorron uhreina. Woi maailman syd?mett?myytt?, woi maailman kowuutta! Woi katoowan rikkauden sortoa ja julmuutta--woi lastani ja minuakin!"
Nousewa aurinko walaisi nuot tuossa turwe=penkill?. Kumpikin oli kietonut k?siwartensa toisensa ymp?rille, ja siin? asemassa n?yttiw?t he innokkaasti syleilew?n toisiaan. Matilla oli p??ll? parhaat waatteet ja Kaarina oli pukeunut lumiwalkoisiin waatteisiin, jommoisia Pohjanmaan neitojen oli tapana pit?? kes?isen? aikana juhla= ja h??tiloissa. H?nen tuuhea ja kellert?w? tukkansa oli hajallaan ja walunut h?nen olkap?idens? ja rintansa yli. Kaunis oli h?n wiel? kuolon kalwistamanakin tuossa. Kaunis, uljas oli kuoloon asti rakastunut nuorukainenkin, mutta olipa kuitenkin niinkuin kuolewainen ihminen olisi saanut kuolemattoman Wellamon neidon syleilt?w?ksens?. Min? silm?ilin heid?n kaswoihinsa; ne n?yttiw?t olewan niin autuaallisessa ja rauhallisessa hymyss?--ja mitenk? lieneekin ollut, mutta heid?n suunsa n?ytti liikkuwan. Silloin tuntui Matti sanoman: "Meit? ei erota mik??n woima t?ss? maailmassa", ja Kaarina oli kuiskiwinaan: "Matti on niin hyw?, h?nest? en woi luopua".
Tuomi= ja pihlajapuskat oliwat t?ydess? kukoistuksessaan ja lewittiw?t ymp?rist??ns? miellytt?w?n tuoksun. Paljojen kukkiensa wuoksi oliwat ne walkeita kuin lumipurku ja nuot lehew?t oksat kukkaterttuineen riippuiwat Matin ja Kaarinan ylitse, jonka wuoksi he n?yttiw?t makaawan ik??nkuin kukilla kaunistetussa morsiuswuoteessa. Nousewan auringon kirkkaassa walossa kimelteliw?t pensaitten lehdill? ja kukissa p?ilyw?t kastepisarat juuri kuin puhtaimmat timantit tahi taiwosen t?hdet. Itkiw?tk? pensaatkin kukkineen ja kastepisaroineen, wai iloitsiwatko ne? Suriwatko ne Matin ja Kaarinan maallista kowaa kohtaloa, wai iloitsiwatko ne tuon puhtaan ja kuolemaansa asti toisilleen uskollisen parin muuttamisesta sinne, jossa ei t?m?n maailman w?kiwallalla ja sorrolla ole en??n yht??n waltaa? Pitiw?tk? Matti ja Kaarina h?it??n tuossa autuaitten kanssa, wai oliwatko sen surkeina uhreina kammottawalle rikkauden himolle?
Tuon kaiken huomioon saatuani, tunsin niin monenkaltaisia tunteita, etten woi niit? sanoilla selitt??. Rakkautta, wihaa, yst?wyytt?, yl?nkatsetta, surua, s??li?, kauhistusta, kostoa--ja anteeksiantamusta --tahi jotakin semmoista se oli, mik? yhten??n ankarasti kuohui tunnossani ja se pani joka luusolmuni wapisemaan.
Waikka oman sis?llisen tilani laita oli n?in huono, en kuitenkaan joutanut joutilaaksi, sill? minua heikompi olento oli l?hell?, mik? tarwitsi kaiken huomioni ja apuni. Se oli puujalka=ukko tuossa, joka oli koko ajan itkenyt niin paljon kuin waan syd?n jaksoi wuotaa. H?n oli itkenyt itsens? niin heikoksi, ett? horjui sinne t?nne ja oli aiwan kaatumaisillansa; otin siis h?nt? k?dest? kiinni ja talutin h?net turwe=tupaan, miss? toimitin h?net wuoteeseen.
"Woi, woi minun lastani, woi minua onnetonta!" waikeroitsi h?n tutisten siin?kin, riutuneena ja woimatonna.
Minun syd?meni oli niin t?ysi, etten woinut h?nt? yritt??k??n lohduttamaan. Muutoin huomasin, ettei sit? olisi woinut tehd?k??n, sill? olihan ukolla niin paljon kowaa el?m?nkokemusta, ja edess??n juuri niin tuore ja p?tew? todistus maailman tunnottomuudesta ja kylm?mielisyydest?, ettei tuota mustaa murhetta woinut mill??n tekosyyll? poistaa, ja tosisyyt? ei ollut, ei l?ytynyt. Otin siis waan tyrskiw?n ukon k?dest? kiinni, toiwottaen h?nen murheellensa liewityst? ja luwaten laittaa h?nelle apua niin pian kuin taisin.
"Woi, woi! Minun murheeni ei lakkaa, ennenkun se saapi minut maan mustaan multaan. Ei kest? en??n kauwan t?mm?ist? tuskaa monikertaan rikkiraadeltu syd?n. Kiit?n teit? kaikesta syd?mest?ni siit? hyw?st?, mit? meille olette osoittanut. Min? tied?n, ett? te pid?tte k?yh?nkin ihmisen? ja tied?tte h?nell?kin olewan syd?men, joka woipi tuntea ja k?rsi?", sanoi ukko turskien.
Kyyneleet nousiwat w?kisinkin silmiini, ja min? j?tin ukon hyw?sti. Sinne j?i murheellinen ukko, ja h?nt? hoitelemaan