Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa | Page 3

Kaarina kaswoi jalanjuoksewaksi. Silloin lieweni Kristonkin murhe, sill? h?n sai niin sanomattoman paljon lohdutusta ja huwitusta lapsestaan. Pikku Kaarina oli ketter? ja kaunis lapsi, ja is?st??n ei h?n ollut wieraantunut, kun h?n hoiteli ja waali lasta niin usein kuin aika ja tila sen salli. Lapsi kiipeili silloin is?ns? syliin, siljoitteli h?nen p??t?ns? ja poskiansa ja kiersi pienet k?t?sens? h?nen kaulaansa. Silloin wet?ysi w?kisinkin murheen rasittaman is?n suu nauruun, ja silloin selweni h?nelle selwenemist??n, mik? kallis ja suuriarwoinen teht?w? h?nell? kuitenkin wiel? oli, ja kaksinkertaisella innolla pyhitti h?n el?m?ns? lapsensa kaswatukseen.
Pikku Kaarina kaswoi ja waurastui siihen m??r??n, ett? h?n woi ruweta pient? taloutta hoitamaan. Yh? enemm?n mielistyi is? tytt??n, sill? olipa h?n ?itins? oikea kuwa sek? n??lt??n ett? mielens? laadulta. Se wahwisti ja rohkaisi Kristoa, sill? nyt tunsi h?n lapsessaan l?yt?neens? toisen rakkautensa esineen. H?n koetti jo aikaisin istuttaa h?neen Jumalan pelkoa, ja tuolla tuomi= ja pihlaja=pehkojen siimeksess?, turwe=penkill?, puheli h?n usein lapselle ?itins? hyweist? ja hurskaudesta. Pikku Kaarina kuunteli niit? hiewahtamatta, ja er??n? kertana huudahti h?n: "Woi kun minulla on ollut hyw? ?iti, min? tahdon tulla h?nen kaltaisekseen".
Niin meniw?t asiat eteenp?in. Is? teki ty?t? ja pikku Kaarina hoiti taloutta; olipa is? saanut takaisin melkein kaiken entisen iloisuutensa. Kaswitarha rupesi taasen hedelm?im??n, sill? pikku Kaarina hoiteli sit?kin kuten ?itins? ennen. Is? ansaitsi ty?ll??n hyw?t palkat, ja heid?n el?m?ns? ja warallisuutensa waurastui p?iw? p?iw?lt?; kaikki n?ytti taasen k?yw?n hywin.
Mutta "Jumalass' on juoksun m??r?, waan ei miehen ripeydess?", sanoo sananlasku, ja niinp? t?ss?kin saatiin n?hd?. Er??ss? talossa oli iso putinki salwettawana ja Kristo oli siell? parhaana miehen?, kuten tawallista. Rakennus oli jo kohonnut r?ystimiin saakka ja suuria hirsi? wedettiin p??lle. Samassa katkesi er?s telinepiitta, wedett?w? hirsi py?r?hti ymp?ri ja l?i tywell?ns? Kristoa rintaan, ja yhten? hirren kanssa putosi h?n alas hirsikokoon. Kaikki salwumiehet p??stiw?t h?t?huudon ja riensiw?t auttamaan wahingon saanutta. Tunnottomana makasi Kristo hirsil?j?ss?, ja kun h?nt? ruwettiin yl?s nostamaan, huomattiin jalan olewan reidest? poikki. H?n kannettiin huoneeseen ja siell? riisuttiin h?n, sitten kun oli ensin toipunut tunnottomuudestansa. Silloin huomattiin h?nen jalkansa olewan katkeimen paikasta aiwan s?m?n?. Liha oli murskana ja pirstaantuneet luun p??t t?rr?ttiw?t sielt? t??lt? esiin. L??k?rit sairashuoneessa, johon h?n wietiin, huomasiwat heti ettei jalasta kalua tule, waan ett? se on leikattawa kokonaan pois. He ryhtyiw?t heti ty?h?n ja pian makasi Kristo jalatonna sairaswuoteella. H?n sai kowan haawakuumeen leikkuun ja muun ruhjoontumisensa wuoksi. Monta wiikkoa makasi h?n el?m?n ja kuoleman w?lill?; h?n houraili ja hourauksensa esineen? oli aina waan pikku Kaarina.
"Woi, woi! Miss? pikku Kaarina on, eih?n waan h?nelle mit??n pahaa tapahdu? T??ll? on niin paha ja waarallinen--woi, woi, Kaarina, tule t?nne, ett? is? saa sinua auttaa", huuteli h?n ehtimiseen ja haparoitsi ymp?rilleen.
Kun is? ei tullutkaan m??r?ttyn? aikana kotiin, oli tytt? tullut kowin lewottomaksi. H?n koetti odottaa, mutta kauwan ei h?n woinut sit? tehd?, waan h?n l?hti tiedustelemaan miten asian laita oli. Kun h?n salwupaikalla sai tiet?? miten is?n oli k?ynyt, rupesi h?n niin katkerasti itkem??n, ett? luultiin h?nen siihen paikkaan n??ntyw?n. Siit? toinnuttuaan, rupesi h?n heti toimittamaan itse?ns? kaupunkiin, ett? woisi jollain tawalla olla apuna is?lleen. Huolimatta muiden kiellosta ja waroituksista, pitk?st? ja waiwaloisesta matkasta ja omasta nuoruudestaan, l?ksi h?n matkalle.
Kun h?n perille oli tullut oli h?nen is?ns? parhaaltansa houriossa, eik? tuntenut lastansa, waikka h?n t?t? niin hartaasti kaipasi. Y?t? p?iw?? hoiteli Kaarina is??ns?, eik? l?htenyt pois h?nen wuoteensa wierest? wahingossakaan; l??k?ritkin uskoiwat wihdoin sairaan hoitamisen h?nelle.
"Woi, woi, pikku Kaarina, miss? sin? olet? Is??si niin kowin polttaa", huudahti sairas er??n? kertana.
"T?ss? on Kaarinasi, rakas is?", sanoi tytt? ja kumartui wuoteen yli.
Sairas awasi silm?ns?, tirkisteli eteens? niin kummallisesti ja sanoi wiimein:
"Onko totta? Oletko sin? minun oma Kaarinani, wai onko Jumala enkelins? h?nen haahmossaan t?nne minun luokseni l?hett?nyt?"
"Teid?n oma Kaarinanne olen min?, rakas is?", sanoi tytt? ja pyyhki pois hike? h?nen polttawalta otsaltaan.
"Kuinka Herran t?hden sin? t?nne olet joutunut?" kysyi is?.
"Kuultuani teid?n suuren onnettomuutenne, en woinut olla t?nne tulematta, liewittelem??n tuskianne ja hoitelemaan teit?", sanoi tytt?.
"Woi rakas lapseni! Is?si on nyt mennyt mies, ei minulla ole en??n toista jalkaakaan", waikeroitsi is? ja purskahti kowaan itkuun.
"Tosi kyll?, ett? teit? ja samalla meit? molempia on kohdannut suuri onnettomuus, mutta ?lk?? toki kowin surko, kyll? Jumala meist? murheen pit??", lohdutteli Kaarina.
Se hetki oli Kriston kuumeen murros; h?n oli selwennyt houriosta ja k??ntyi paranemaan p?in. Kauan makasi h?n wiel? sairashuoneessa, mutta Kaarina ei l?htenyt h?nen wuoteensa wierest?, ennenkun tuo rakas, ruhjottu, jalkansa menett?nyt is?kin woi j?tt?? tuskaloisen ja pitk?llisen sairaswuoteensa. Wihdoin koitti se p?iw?, jolloin Kristo kirjoitettiin ulos sairashuoneesta; loppuhoito uskottiin Kaarinalle yksin??n. Muistoksi menneist? ajoista sai Kristo l?htiess??n puujalan entisen jalkansa sijaan. Kowalta tuntui tuo kauppa, mutta muuta neuwoa ei ollut; t?ytyi waan nujertua sallimuksen kowan kohtalon alle.
Kristo ei kyennyt nyt en??n wieraan ty?h?n, eik? pieni maatilkku woinut heit? el?tt??; t?ytyi keksi? joku keino toimeentulon lis?ksi. Pian se keksittiinkin, sill? k?tew? mies kuin oli, rupesi h?n tekem??n kaikenlaisia juuriteoksia. Pikku Kaarina oli is?ll?ns? alituisena apuna niit? tehdess? ja pienill? k?t?sill?ns? n?pr?si h?n joutuisasti ja siew?sti