Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa | Page 2

asteella olewalla ihmisell? on saatawissa.
Niin waurastui Kristo wuosi wuodelta mieheksi ja teki ty?t? w?sym?tt? niinkuin kone. Mutta ihmisen ei ole yksin?ns? hyw? olla, niinp? ei Kristommekaan ollut. Kuitenkaan ei h?n tuota luonnon suurta kutsumusta noudattanut, ennenkun alun nelj?nnell?kymmenennell? ik?wuodellansa. Silloin nai h?n er??n kauniin ja siwe?n piikatyt?n--kuinkas muutoin: "ihmiset ihmisi?, piiat rengit toisiansa", niinh?n on maailman tapa.
Kohta naimisensa j?lkeen rupesiwat he perustamaan turwem?kki? er??n talon takamaalle. Suurena apuna siihen oli heid?n palkkas??st?ns?, sill? tarwitaanpa siihenkin aineellisia waroja, waikkei talo tule sen loistawampi. S??st?ll??n saiwat he wiel? yht? ja toista talonkalua, muiden muassa pari lehm??kin, joille my?s turpeista rakennettiin nawetta.
M?kkins? ymp?ryst?n muokkasiwat he pelloksi ja ennen pitk?? lainehti tuo ennen hy?dyt?n paikka raskast?hk?isess? wiljassa. Siistej? ja ty?teli?it? kun oliwat, laittoiwat he turwe=tupaansa oikein kamarinkin tuwan per?lle. Sein?t rapattiin ja maalattiin, lattialle laitettiin matot ja akkunoilla t?r?tti kaswiruukut loistawine kasweineen; olisipa siin? saattanut waikka kuwern??ri y?t? wiett??. Kamarin per?=akkuna oli etel??n p?in, sen alle laitettiin siew?, pieni yrttitarha ja sen suojaksi istutettiin tuomi= ja pihlaja=pensaita. Hyw?ll? hoidolla kaswoiwat istutetut pehkot pian isoiksi puiksi. Ja niiden warjokkaaseen siimekseen sai turwepenkki sijansa.
Toisiansa rakastiwat he totisella rakkaudella. Waimon mielest? ei ollut koko maailmassa h?nen Kristonsa wertaa, waikkei h?nell? ollut tarjota sen loistawampaa suojaa. Kauneutensa ja siweytens? t?hden olikin h?nell? ollut monenlaisia naimatarjouksia, mutta mik??n muu ei ollut h?nelle kelwannut. Kristo taasen rakasti ja helli waimoansa kaikella oikean awiomiehen rakkaudella, kaikissa he auttiwat toisiansa ja kantoiwat toinen toisensa kuormaa.
Kristo oli paikkakunnan etewin kirwesmies. Ei sit? rakennusta rakennettu eit? sit? salwosta salwettu, jossa ei h?n olisi ollut p?lkkim?ss?, weist?m?ss? ja paikoilleen asettamassa noita kaukaa saloilta tuotuja, noreita ja paksuja honkaisia hirsi?. Sent?hden k??nnettiin h?nen nimens? kyl?nkesken edestakaisin ja h?nt? sanottiin waan: "Honka=Kristoksi".
Kun h?n oli noin ty?teli?s, ja piti maankipeneens? hyw?ss? woimassa ja kaswukunnossa, ei heill? ollut mit??n syyt? moittia toimeentuloansa. Aina kun Kristo tuli kotiin ty?st??n kes?helteill?, oli h?nell? wirwoittawa siimes palawaansa j?hdytt??ksens? tuossa turwe=penkill?, tuomi= ja pihlaja=pehkojen juurella. Siin? oli h?nen lempipaikkansa ja siihen h?n nakkausi pitk?lleen, lew?ytt?m??n w?syneit? raajojansa, lukemaan jotain hy?dyllist? kirjaa tahi katselemaan, kuinka h?nen ketter? waimonsa ruokkoi, kasteli ja hoiteli heid?n pienen puutarhansa kasweja.
Siihen toi waimonsa h?nelle wirwoittawaa ja raitista juomaa, kostukkeeksi h?nen w?syst? ja helteest? pakahtuwalle kielellens?, ja siin? pyyhki h?n waluwan hien miehens? kowasta ty?st? palawoiwasta otsasta.
"Minun el?m?ni on semmoinen autuus, semmoista lempe? ja suloa t?ynn?, etten waihtaisi sit? koko maailman loistoon ja rikkauteen", huudahti Kristo er??n? semmoisena hetken?.
"Se on sinun syysi, Kristoni, ett? se niin on", sanoi waimo ja tarttui miest?ns? kaulaan.
Useita wuosia kului, eik? perillisest? ollut mit??n tietoa. Wihdoin kuitenkin n?kyi heid?n toiwonsa tulewan t?ytetyksi. Kaksinkertaisesti rakasti Kristo nyt waimoansa ja helli, hoiteli ja waali h?nt? niinkuin silm?ter??ns?; usein puheliwat he kesken?ns? tulewasta onnestansa.
Mutta "ihminen p??tt??, Jumala s??t??". Waimon synnytt?misen hetki l?hestyi. H?n lahjoitti Kristollensa kauniin ja terween tyt?n, mutta itse h?n meni pois--meni sinne, josta ei yksik??n ole wiel? koskaan palanut--meni maan mustiin multiin. Tuo kallis ja suuri=arwoinen lahja wei h?nelt? itselt??n hengen.
Tuo kowan=onnen kohtaus teki Kristoon syw?n waikutuksen. Moneen wuorokauteen ei h?n ottanut suuhunsa kuiwaa ei m?rk??, eik? woinut ryhty? mihink??n ty?h?n ja toimintaan. H?n itki waan niin paljon, ett? luuli h?nen wedeksi raukeewan, ja w??nteli k?si??n ep?toiwossaan. H?nen hell? ja tunnokas syd?mens? ei saanut mist??n lohdutusta ja pelj?ttiinp? h?nen menett?w?n siihen henkens? tahi ainakin j?rkens?. H?n koetti wiett?? raskaita hetki?ns? kaswitarhansa turwe=penkill?kin, mutta h?nen surunsa kiihtyi waan siell?. Poissa oli nyt lempe?, hento olento, joka niin monta hauskaa hetke? oli h?nelle tuottanut. Poissa oliwat ne toimeliaat k?det, jotka oliwat niin nopeat ja osaawat kaikki asiat s?ntillens? tekem??n ja laittamaan. Surkastunut oli kaswitarha, kun sit? hoitelewa henki oli paennut. Riutuneet oliwat kaikki taloudelliset toimetkin, kun niit? hoitawa k?si oli kylmennyt, ja riutunutpa oli kaikkien noiden tuntijakin tuossa--tuo wahwa mies, jonka surulla ei ollut rajoja.
"Woi, woi! H?n oli liian puhdas, liian hyw? minulle, taiwas ei suonut h?nen minun kansani olla", waikeroitsi h?n waan, kun h?nt? koetettiin lohduttaa.
Wihdoin tyyntyi h?n kuitenkin sen werran, ett? woi kuunnella j?rkewi? neuwoja.
"Eih?n kuollut suremallakaan takaisin tule; turhaa on siis surra itsens? kuoliaaksi. Sinulle on annettu toisia el?m?n welwollisuuksia, joiden t?hden sinun el?m?si on kowin tarpeellinen. Muista tosi, ett? waimosi lahjoitti sinulle l?hteiss??n lapsen; joka tarwitsee paljon sinun apuasi", puheli er?s yst?w? Kristolle, ja se rupesi waikuttamaan.
"Niin, niin, totta puhut. Minulla on lapsi, jonka eduksi olen welkap?? kaiken el?m?ni uhraamaan", sanoi Kristo, ik??nkuin unesta hawahtuen.
Nyt toipui h?n niin paljon, ett? woi ruweta lasta kasteelle toimittamaan. Kaarinaksi tahtoi h?n lapsensa ristitt?w?n, kaimaksi ja muistoksi poismenneelle ?idillens?.
Wire?sti ryhtyi h?n nyt uudestansa ty?h?n, mutta entist? iloisuuttansa ja hilpeytt?ns? ei h?n koskaan en??n saanut. Mykk?n? kuin hauta wy?rytteli, nosteli, p?lkki ja weisteli h?n p?iw?kaudet hirsi?, sanomatta luotuista sanaa, kun waan ei h?nelt? jotakin kysytty; silloinkin oli h?nen wastauksensa waan lyhyt ja asiallinen.
Lapselleen ja pienelle taloudelleen laitti h?n niin hyw?n hoitajan kuin suinkin woi ja itse k?wi h?n usein katsomassa pienokaistansa ja silloin ainoastaan sai h?n hetkiseksi liewityst? raskaalle murheelleen.
Niin ponnistellen eleli h?n eteenp?in, siihen asti kun pieni