Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa | Page 5

kuin salon hongat, siiwoja ja hiljaisia
kuin kyyhkyset--kuinkapa se muutoin olisi sopinutkaan, jos mieli oli
rikkaudella saatua mainettaan ja arwoaan säilyttää.
Kowalan nuorin, Matti niminen poika oli wielä naimaton. Melkein
poikasesta pitäin käwi hän Honka=Kriston turwe=tuwassakin, ja sitä
tekoa pitkitti hän aikaisempanakin. Lieneekö hänen mielessään silloin
jo jotain liikkunut, sitä ei tietty, mutta summa oli waan se, että köyhälle
puujalka=ukolle oli hän nöyrä ja ystäwällinen kuin millekin rikkaalle ja
ylhäiselle, ja tuota turwe=tuwan Kaarinaa kohteli hän hellästi kuin

sisartaan. Hän ei näyttänyt antawan mitään arwoa rikkaudelle, sillä
hänen sydäntänsä ei raskauttanut tämän maailman rikkauden suru; siksi
oli hän yhtä ystäwällinen köyhälle kuin rikkaallekin.
Matti oli paikkakunnan uljain ja siiwoin nuorukainen, ja kaikki
ympäristön tytöt loiwat häneen halukkaita silmäyksiä. Siiwo ja
hiljainen luonteeltansa kun oli, oli hän kaikkien ihmisien kanssa
hywässä sowussa ja tuttawuudessa; pidettiinpä häntä ikäänkuin
kunniawieraana, milloin hän waan tuli johonkin taloon.
Hän se jo kauan oli katsonut sydämen silmällä Kaarinan puoleen. En
tiedä, mitenkä lieneekin ollut, mutta tämä ei aristellut noita Matin helliä
silmäyksiä. Sillä tawoin oliwat he sydänten kielten kautta olleet jo
kauan tutut, waikkeiwät he wielä olleet toisilleen wirkanneet asiasta
puolellakaan sanalla; ehkäpä siinä oli paljon syytä Kaarinan
suoranaiseen ja kylmään, melkein halweksiwaiseen muiden hänen
ihailijainsa hylkäämiseen. Mutta kun tuli kerran oli wiritetty, ja liekki
ruwennut leimahtamaan, on waikea salata sitä waloa ja lämpöä, mikä
liekistä lähtee, ja niinpä oli Matin ja Kaarinankin laita. Heidän tähän
asti mykkä sydämen kielensä puhkesi suoraksi tunnustukseksi, ja nyt
tunsiwat he todelliseksi sen, mikä heillä ennen oli waan salaisena,
toiwowana aawistuksena. Niin. Ensilemmen liekehtiessä eiwät he
pitäneet mitään lukua tulewaisuudesta, kaikki hengitti waan sulaa
onnea ja autuutta, kaikki muu sai tulla ja mennä, sillä se oli heille
yhdentekewä.
"Woi! mitä olenkaan tehnyt, kun olen antanut sydämeni tunteet
sanoiksi puhjeta?" sanoi Kaarina eräänä kertana Matille, sillä nyt alkoi
tulewaisuus haamoittaa synkkänä hänelle.
"Mitä tarkoitatkaan noilla sanoillasi, rakas Kaarina?" sanoi Matti
hämmästyneenä.
"Olethan sinä niin rikas, ja minä olen waan Honka=Kriston--puujalan,
turwe=tuwan köyhä ja ylönkatsottu tytär. Mitä sanoisiwat ihmiset
yhdistyksestämme?" pitkitti Kaarina pelokkaasti.
"Älä sitä sure yhtään. Mitä huolimme me siitä, mitä ihmiset sanowat ja

arwelewat. Tämä on meidän omien sydäntemme asia, ja kun ne kerran
yhteen sopiwat, woimme syrjä=asiain antaa mennä", wakuutteli Matti.
"Wanhempasi, kotiwäkesi?" muistutti tyttö umpimielisesti ja suru
pakkasi wäkisinkin walloittamaan hänen mieltänsä.
"Niin, sitä en mene takaamaan, etteiwät he woisi katsoa karsain silmin
yhtymistämme, mutta en siitäkään huoli. He owat niin kiintyneet
tawaraan, ettei muu mitään maksa sen rinnalla heidän mielestänsä
mitään. Jos niinkin käwisi, toiwon kuitenkin, että me woitamme senkin
eteen, kun waan rakkautemme pysyy wilpittömänä ja puhtaana. Minun
wahwa uskoni on, ettei meitä erota mikään, mutta sinut tahdon
omakseni elämässä ja kuolemassa", puheli Matti, koettaen poistaa
ensimäisiä huolenpuuskia, joita alkoi kokoontua heidän onnensa
aamutaiwaalle.
"Woi, woi! mihin minun isäni sitten joutuisi?" sanoi Kaarina yhä
huolehtien.
"Isäsi otamme kotiimme ja sittenpä tuolle hywälle wanhukselle wasta
hywät ja murheettomat päiwät tulewat", sanoi Matti hilpeästi.
"En tiedä, mitenkä se on, mutta minun mielessäni pyörii niin
kummallisia tunteita, toiwoa ja pelkoa sekaisin; en koskaan ennen ole
ollut niin kummallinen", sanoi Kaarina yhä synkästi ja hänen kauneissa
silmissään wälähteli kirkkaita kyyneliä.
Matti siwalsi rakastettunsa syliinsä ja pyyhki pois hänen kyyneleensä.
Siinä wannoiwat he wielä toisillensa ikuista rakkautta, käwi wielä
miten käwi; sitten he erosiwat, mutta kummallakin oli niin paljon
ajattelemista.
He kokiwat pitää liittoansa muilta salassa niin kauan kuin mahdollista,
mutta kauanpa ei se pysynyt huomaamatta, sillä siitä hetkestä, kun he
oliwat rakkautensa toisilleen tunnustaneet, eiwät he woineet tulla
toisittaan toimeen. Siitä aiwan helposti seurasi se, että kussa toinen oli,
siellä oli myös toinenkin. Tuo toisiensa noudatteleminen ja se
erinomaisen ystäwällinen kohtelu, mikä heidän wälillään nyt oli

syntynyt, ilmaisi mitä heidän keskensä oli tapahtunut. Kun joku sitten
tahtoi heidän omaa, suullista tunnustustaan siihen, mitä he luuliwat
hawainneensa, ei kumpikaan heistä kieltänyt, waan sanoiwat totuudessa
mitenkä heidän asiansa oliwat, ja niin lewisi tieto ympäri kylää.
Mutta auta armias Jumala! kun tuo tieto tuli Kowalaisten korwiin, he
nousiwat semmoiseen wimmaan, että olisi luullut heidän tulleen pois
järjeltänsä. "Tuommoisen köyhän, tyhjän, kelwottoman, ylönkatsotun
turwe=tuwan asukkaan--puujalan tyttären hän toisi taloon! Se on sula
mahdottomuus, häpeä ja synti Jumalan ja ihmisten edessä. Ei suwun
kunniaa ja rikkautta kerjäläisillä ja turwe=mökeillä pidetä pystyssä",
pauhasiwat ja huusiwat he yhtenään ja siinä oliwat kaikki osallisina,
isät, äidit, weljet ja sisaret; olipa heidän teeskennelty siweytensä nyt
lopussa.
Matti ei kieltänyt heiltäkään sydämensä asiaa, waan tunnusti sen
julkisesti. Hänelle tuli nyt sangen raskaat ja ikäwät ajat, sillä hän ei
kuullut nyt mitään muuta kuin mitä raainta, ilkeintä ja sydämettömintä
parjaamista ja haukkumista rakastetustaan ja itsestään. Turhaksi näki
hän kaikki puolustuksensa ja wastaanwäittelemisensä semmoista
yliwoimaa wastaan; mykkänä kantoi hän raskasta taakkaansa ja kärsi;
joskus hän waan sanoi nämät harwat sanat: "sepähän nähdään", tahi:
"meitä ei erota mikään woima tässä maailmassa".
Kowalaiset tuliwat hywin häijyiksi Kaarina=raukallekin. He
wainosiwat, haukkuiwat ja sättiwät häntä miten parhaiten taisiwat, ja
heillä oli jokapäiwäinen tilaisuus siihen, kun kartanot oliwat niin liki