Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen Matti | Page 5

sin? niin ahneesti olet hakenut. K?yh?, pieni on Kertun koti, ja Kerttu itse wiel? k?yhempi, ei h?nest? ole sinulle', sanoi Kerttu melkein nuhtelewasti.
'Se on tosi, ett? olen w??rin tehnyt sinua wastaan siin?, kun en ole totellut syd?meni sis?llist? ??nt?, waan olen muualta hakenut sinun wertaistasi, jota kumminkaan en ole l?yt?nyt. Minulla on kyllin rikkautta, ja kaikki, mit? on minulla, on my?s sinulla', sanoin h?nelle katuwaisesti.
'Mutta nuo wiisituhatta markkaa olisiwat kumminkin niin runsaasti lis?nneet muutenkin jo isoja tawaroitasi', sanoi Kerttu hieman pistelew?sti.
Nuo wiisituhatta markkaa, kuultuna Kertun suusta, wihlasiwat syd?nt?ni, niinkuin joku ter?=ase olisi ty?nnetty sen l?witse. Ennen olin tuon wiidentuhannen kanssa hekumoinut ajatuksissani ja y?t? p?iw?? laskenut lukua niiden arwosta ja tuottawaisuudesta, mutta nyt ne tuntuiwat syd?mess?ni polttawalta raudalta ja uhkasiwat ry?st?? onneni. Mieleni murtui ja kyyneleet herahtiwat silmiini. Min? otin Kertun k?dest? hiljaa kiinni ja sanoin h?nelle w?risewin ??nin: '?l? murra en?? jo ennen murrettua syd?nt?. Min? olen ollut w??r?ss? ja tehnyt w??rin, min? kadun sit? ja pyyd?n sinulta anteeksi! Nyt wasta olen huomannut mit? kadottaisin, jos j?isin ilman sinua. Min? tahdon kuulla tuomioni sinun suustasi t?n? iltana ja wiel? t?ss? paikassa, tulkoon se mink?lainen tulkoonkin. En jaksa enk? kest? pitemp?? odotusta', puhkesin Kertulle sanomaan.
Me olimme jo ennen istuneet m?tt??lle, sill? olimme jo tulleet Kertun kodin n?k?s?lle.
Kerttu ei wet?nyt k?tt??n pois minun k?dest?ni! H?n kallisti p??ns? minuun p?in ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siin? itke? nyyhkytimme yhdess?. Syd?meni tunsi nyt niin sekanaisia tunteita, ett? sit? on mahdoton selitt??: Ilo, suru, katumus, woitto, autuus aaltoeliwat sielussani sekaisin niin ett? koko ruumiini wapisi!
Tyynnytty??n tuosta sanoi Kerttu wiimein: 'Jumala sen yksin tiet??, ett'ei syd?mess?ni ole ollut sijaa muille kuin yhdelle: lapsuuteni yst?w?lle; mutta tuo sija on ollut aina--tyhj?! Nyt on ik?w?ity, kaiwattu, odotettu tullut, ja auki on syd?meni sija wiel? h?nelle,-- h?nelle yksin, eik? kenellek??n muulle.'
Sit? autuutta ei woi yksik??n kuolewainen kuwailla, jonka nyt tunsin sielussani. P??timme ensi pyh?n? laittaa kuulutuksille, sill? asia ei tuntunut siet?w?n wiiwytyst?. Ilta oli jo kulunut my?h?iseksi ja meid?n oli aika erota; otimme siis hell?t j??hyw?iset toisiltamme, hell?sti likist?en syd?men syd?nt? wasten, jotka nyt wasta oliwat l?yt?neet toisensa, ja niin me erosimme siksi kerraksi.
Ensim?inen teht?w?ni kotiin p??sty?ni oli se, ett? l?hdin noutamaan kihlani pois entiselt? wiidentuhannen markan morsiameltani, joka oli toisessa pit?j?ss?. Siell? sain kokea h?wyt?nt? kohtelua, josta tulin huomaamaan kuinka aiwan toisellainen sielu oli tuolla wiidell?tuhannella markalla kuin Kertullani.
Kaiken sen wiikon oli koko kyl? ik??nkuin h?iri?ss?, sill? itsekullakin oli jotakin puhetta noista kahdesta maan waliosta parikunnasta, jotka tulewana pyh?n? kuulutetaan, nimitt?in minusta ja wiidest?tuhannesta, sek? Kertusta ja h?nen loistawasta kosijastaan. Kyl?n lent?w?t lehdet, juorut?dit, eiw?t woineet koko wiikolla pysy? kotonaan, waan he kulkiwat talosta taloon puhumassa noista mainioista kihlajaisista, tulewista loistawista kuuliaisista ja wiel? loistawammista h?ist?, mahdottomista rikkauksista j.n.e.
Pyh? tuli. Uteliaina katsahtiwat ihmiset yl?s, kun pappi oli saarnansa lopettanut ja rupesi kuolleitten kiitoksia lukemaan ja sitten parikuntia kuuluttamaan, mutta--woi taiwasten teill?! Pontelan Matti ja Kerttuhan wain kuulutettiinkin, eik? mit??n muuta! Kaikki oliwat ihmeiss??n niinkuin pilwist? pudonneet."
"Ent?s sitten?" eh?tin min? sanomaan, ennenkuin is?nt? kerkesi puhettaan jatkaa, ja tuo kiirehtimiseni tuli aiwan pelk?st? uteliaisuudestani, sill? mit? h?n oli t?h?n asti kertonut, ei ollut mielest?ni sit? laatua, ett? siit? olisi tarwinnut noin syw??n suruun waipua.
"Mit?p? siin? oli", alkoi is?nt? taas, kuulutuksemme toimitettiin tawallisessa j?rjestyksess?, ja kauaa ei siekailtu ennenkuin pidettiin h??t, ja komeat. Ei niist? puuttunut ruokaa eik? juomaa, ja w?ke? oli kaikki awarat huoneemme t?ynn?, sill? niit? oli kutsuttu monesta pit?j??st?. Kaikki k?wi s??nn?llisesti ja juhlallisesti, ja Kerttu oli morsianna niin kaunis, ett? luulenpa melkein kaikkien kadehtineen minun onneani. Min? itsekin my?s tunsin, ett? olin onnellinen ja--rikas mies.
Ja wiimein h??t loppuiwat, ja Kerttu oli nyt minun ja min? Kertun, ja min? rakastin h?nt? syd?mest?ni ja h?n minua.
Nyt ryhdyimme yksiss? neuwoin taloudellisiin toimiimme; min? toimitin is?nn?n ja Kerttu em?nn?n ty?t. H?n oli walpas, wire? ja ty?teli?s kaikissa asioissaan, ja hyw? siiwo ja j?rjestys wallitsi kaikkialla. Kaikissa toimissamme n?kyi olewan onni ja siunaus. Oi kuinka hyw? oli illoin tulla kotiin raskaan p?iw?nty?n p??tytty?, kun kartanolla jo oli wastaanottamassa hell?, lempe? olento, joka hymysuin tuli s??littelem??n, ja itse edell? menn? heijotellen kehoitti per?ss?ns? tulemaan l?mpym??n ja puhtaasen kamariin, ja joka siell? jo talwisna aikana oli walmis p??lt?ni riisumaan lumisia waatteitani ja j??tymisest? kopisewia kenki?ni; joka kes?isn? aikana p?iw?n helteen ja ty?n pakottawan hien kuiwasi ja pyyhki lumiwalkoisilla liinoilla pois polttawalta otsaltani, ja oli walmis aina kellarista tuomaan kylm?? ja raitista juomaa, kostukkeeksi janosta ja helteest? halkeilewalle kielelleni.--Oi sit? autuasta aikaa! Jos tuli jotakin murhetta ja kiusausta, oli Kerttu kohta walmis lohduttamaan ja poistamaan huolia, ja sen h?n teki niin herttaisesti, ett'ei mik??n suru woinut kest?? sen autuaallisen hohteen edess?, waan sen t?ytyi haihtua niinkuin sawu tuuleen.
Jonkun ajan kuluttua hawaitsin min?, ett? waimoni oli siunatussa tilassa, jota h?n huolellisesti oli koettanut minulta kainoudessaan salata; se hawaintoni lis?si wiel? iloani ja onneani kaksinkertaisesti.
Kun tuossa onnessamme oli h?ist?mme kulunut noin puolitoista wuotta, syntyi meille terwe ja kaunis tyt?r, ja nyt wasta oikein onnellinen