Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen Matti | Page 4

taas tuolle mielest?ni joutawalle mielen h?iri?lleni: 'wiisituhatta markkaa!' Mutta toinen paljon w?kew?mpi ??ni syd?mess?ni sanoi: 'enempi kuin wiisituhatta markkaa on k?tkettyn? tuohon kultaa puhtaampaan olentoon, joka tuolla muista taempana noin lempe?n n?k?isen? seisoo'.
Kerttu oli woittanut syd?meni. Ei siell? en?? painanut mit??n wiisituhatta markkaa Kertun rinnalla. Koetin asettaa suuren wuoren kultaa ajatuksissani Kertun rinnalle ja sitten walita, mutta kewe? oli kultawuorikin h?nen suhteensa: kaikki mailmassa tuntui mielest?ni niin joutawalta ja mit?tt?m?lt?, ainoastaan Kerttu saattoi mielest?ni tehd? tuon kolkon ja ik?w?n maailman iloiseksi ja hupaiseksi. Ja tosiaankin sopi salaa katsella tuota tytt? heitukkaa, joka wilpitt?m?n?, puhtaana ja ujona seisoi yksin?ns?, ajatuksiinsa waipuneena, w?h?n ulompana muista, kauniina, wartewana ja werew?n?, niinkuin t?ysin kehkeytynyt ruusun kukka, ja sit? kauneutta lis?si wiel? kes?auringon iltas?teet, jotka se l?hetti Kertun lumiwalkoisille kaswoille ja punottawille poskille ik??nkuin j??hyw?issuudelmaksi, samassa kullaten ne wieh?tt?w?mmiksi.
Nyt oli Kerttu woittanut minut, mutta toinen kysymys oli: woitanko min? Kertun? Tuo, jota min? ennen melkein ylenkatsoin h?nen k?yhyytens? t?hden, tuo sama oli tullut minulle nyt niin kalliiksi, ett? pelk?sin h?nen katsowan minut yl?n. Niin muuttuu ihmissyd?n! Oikein min? kauhistuin, kun ajattelin: jos tuo wieras kosija on jo woittanut Kertun syd?men. Min? katselin, n?kyisik? nuorison joukossa tuota wierasta kosijaa, mutta ket??n outoa ei siin? n?kynyt. Minua pyydettiin ottamaan osaa heid?n leikkeihins? ja johtamaan niit? niinkuin ennenkin, mutta ei mik??n minua huwittanut, ei leikit eik? muut. Kerttu sen kyll? olisi woinut tehd?, mutta tiet?m?t?nt? oli tekisik? h?n sit? minulle koskaan, ja t?ss? se oli aiwan mahdoton teht?w?.--Min? kielt?ysin ottamasta osaa leikkeihin ja johtamasta niit? ja seisoin mykk?n?.
'Kas wain! kuinka ahkerasti ja syw?sti Pontelan Matti ajattelee rikasta morsiantansa, kun ei en?? malta ottaa osaa meid?n huwituksiimmekaan!' sanoi er?s poika joukosta. Tuo lause k?wi syd?meeni kipe?sti kuin puukon pistos. Ihme kumma! nyt en olisi suonut kuulewanikaan en?? mit??n tuosta rikkaudesta, jota niin hartaasti olin koettanut itselleni lis?t? ja jonka rinnalla ei mik??n mielest?ni maailmassa ollut mink??n arwoista. 'Mit?h?n Kerttu ajattelee tuommoisia kuullessaan?' arwelin min? ja katsahdin h?nen tiet?m?tt?ns? h?nen silmiins?. Kerttu seisoi wain wakawana ja uljaana, eik? n?ytt?nyt tiet?w?n tahi pit?w?n koko huliwilisesta lauseesta yht??n mit??n.
Minulle tuli kowin waikeaksi siell? olla. Kuuma hiki juoksi ruumiistani, ja otsaani poltti niin kowin kuin kuumalla raudalla olisi sit? painettu. Min? l?hdin yksin pois toisten nuorikkojen leikki= ja kisapaikalta, mykk?n? kuin kiwi ja tiet?m?tt? mihin oikeastaan menisin. Kun p??sin pois muiden n?ht?wilt?, rupesin miettim??n tilaani. En tullut miss??n aikaan, ellen saanut tawata Kerttua ja oikein pian, mutta miss? ja milloin, sill? syd?meni oli kowin rauhaton, niin ett'ei se siet?nyt wiiwytyst?. Min? tiesin, ett? Kerttu tuolta kokouspaikalta menee kotiinsa mets?polkua my?ten; sinne aioin menn? h?nt? wartomaan. Menin siis tuolle mets?polulle, jossa pist?ysin er??n ison kuusen alle, j??hdytt??kseni tihe?n mets?n siimeksess? polttawaa otsaani. Siin? istuin ja odotin min?, saadakseni kuulla Kertulta tuomioni. Jokainen pieninkin risahdus mets?ss?, jokainen linnun pyr?hdys s?ik?hytti minua, sill? nyt, juuri nyt, luulin Kertun tulewan, ja syd?meni tykytti kowasti. 'Jospahan Kerttu tulisi nyt yksin, ett? saisin pitkitt? mutkitta h?nelle syd?meni aukaista!' ajattelin min?, ja tuo aika tuntui odottaessa niin pitk?lt?. Samassa rupesi kuulumaan hiljaista laulun hymin??. Min? kuuntelin: se oli Kertun ??ni. H?n hyr?ili taas tuota mielilauluaan, jota h?n muulloinkin niin usein lauleli, kun h?n wain oli yksin?isyydess?. Syd?meni tykytti niin kowasti, ett? sen jyske kuului aiwan selw?sti omiin korwiini ja ett? ainakin pelk?sin sen hypp??w?n ulos rinnastani. Min? koetin tehd? itseni niin lewollisen n?k?iseksi kuin mahdollista ja menin polun wiereen kiwelle istumaan, etten olisi tulijaa mitenk??n s?ik?hdytt?nyt. Nyt juuri tulla heijotteli pitkin polkua hento, wartewa olento, joka kewe?n? ja notkeana hyppeli kiwi kiwelt?. Se oli Kerttu, mutta ah! h?n ei ollutkaan yksin; h?nell? oli kumppanina h?nen wiel? keskenkaswuinen sisarensa.--He l?heniw?t, ja min? koin rauhoittaa itse?ni. Kun he tuliwat l?helleni, sanoin: 'hyw?? iltaa, Kerttu!'
Kerttu n?ytti ensin w?h?n joutuwan h?milleen, mutta toipui pian j?lleen.
'Sin?k?, Matti, t??ll?!' sanoi h?n, ja samassa seisahtuiwat he minun kohdalleni.
'Minulla olisi sinulle, Kerttu, jotakin asiaa kahdenkesken sanottawaa; ole sin?, Tiina, hyw? ja mene edelt?p?in kotiisi, me tulemme Kertun kanssa w?h?n j?ljest?!' sanoin rohkeasti, waikka henkeni ahdisti kowan syd?menly?nnin wuoksi.
Tiina totteli.
Nyt olimme kahdenkesken. Silm?sin Kertun kaswoihin: ne oliwat niin rauhaisan ja tyynen n?k?iset. Ei kummallakaan tahtonut olla sanoja puheen aluksi, kun hiljakseen k?welimme Kertun kotia kohden.
'Joko pian saamme h?it??' kysyi Kerttu wiimein.
'Milloin wain sin? tahdot', wastasin h?nelle.
'Eih?n sinun h??si ole minun wallassani', sanoi Kerttu.
'Ja kuitenkin on minun p??ni aiwan sinun wallassasi', sanoin, ja ??neni hieman w?r?hti.
'Mitenk? se on ymm?rrett?w??' kysyi Kerttu.
'Ennenkuin wastaan kysymykseesi, kysyn wuorostani sinulta jotakin: milloinkas sinun h?it?si pidet??n tuon wiimeisen loistawan kosijasi kanssa?'
'Ei koskaan', sanoi Kerttu kuiwasti.
Min? katsoin Kerttua silmiin; h?n oli lewollisen ja tyynen n?k?inen, eik? mit??n mielenliikutusta eik? h?mmennyst? n?kynyt h?nen kirkkaissa kaswoissansa.
'Ei koskaan! Eik? syd?mess?si sitten olekaan sijaa kenellek??n?' sanoin h?nelle.
Kerttu ei wastannut mit??n, loi wain katseensa maahan ja p??sti tuskin kuuluwan huokauksen, ja pieni toiwon s?de lensi syd?meeni.
'Etk? todellakaan ole wiel? syd?nt?si antanut kenellek??n?' kysyin h?nelt?.
'En kenellek??n', wastasi Kerttu ujosti.
'Saattaisitko syd?mesi antaa lapsuutesi yst?w?lle?' kuiskasin min? hiljaa.
'Mit? sanot? Ei minulla ole rikkautta, jota