Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen Matti | Page 3

sen, ett? minusta tuli kuuluisin poika paikkakunnassa, joka seikka ei j??nyt itselt?nik??n huomaamatta. Kaikissa nuorien leikeiss? ja huwituksissa olin min? aina ensim?inen ja ylim?inen, eik? sit? huwia ja kisaa ollut nuorison joukossa, jossa ei olisi minulta neuwoa kysytty, ja tuolla tawalla tulin min? kerrassaan nuorison johtawaksi p??mieheksi. Tuommoinen kunnianosoitus waikutti minuun wahingollisesti jo nuorena, sill? se synnytti minuun itserakkautta.
He katsoiwat kaikki minuun, mutta min? en heihin, sill? salainen ylenkatse oli ottanut sijansa syd?meeni heit? kohtaan, kun eiw?t he kyenneet minun sijalleni, ja niin min? k?ytin w??rin waltaani heihin. Tuon kaiken lis?ksi ei ollut itsell?ni salassa, ett? olin rikas ja ett? toiset nuorukaiset oliwat k?yhempi?, jonkat?hden opin jo aikaisin panemaan arwon tawaroihini, ja tuo teki sen, ett? syd?meni kowettui, ett'ei siin? ollut sijaa hellemmille ihmistunteille. Mit??n erinomaista ei kumminkaan tapahtunut, sill? nuo pahat puoleni eiw?t koskaan tulleet n?kywiin, jonkat?hden toiset nuorukaiset eiw?t siit? tienneet mit??n, enk? min? itsek??n, ennenkuin wasta n?in? kowina aikoinani.
Likim?isess? naapurissamme oli ihan minun ik?iseni Kerttu niminen tytt?, jonka kanssa kaswoimme aiwan yht?rintaa. Me olimme yksiss? joka p?iw? ja wietimme iloisia, murheettomia aikoja, wiattomissa lasten leikeiss? ja huwituksissa. Tuo naapuri oli w?h?warainen talo, jonkat?hden is?ni t?ytyi usein auttaa heit?, mutta tuossa wiattomuuden tilassa ollessani ei johtunut kertaakaan mieleeni, ett? Kerttu oli k?yh? ja min? rikas.--Oi, jospa ihminen wiel? p??sisi tuohon lapselliseen wiattomuuteen, lapsuuden paratiisiin, jossa ei paina mitk??n murheet ja huolet, jossa syd?n on wiel? puhdas ja turmelematon, niin ettei siihen wiel? ole ylettynyt maailman pahentawat myrskyt. Jos p??sisi takaisin tuohon aikaan, jolloin syd?n on niin wiaton ja iloinen, kun ei mammona ole opettanut sit? katsomaan muita ihmisi? yl?n!"--N?in kertoeli is?nt? ja purskahti itkuun, muistellessaan tuota onnellista lapsuuden aikaansa.
Min? en hennonut h?nt? h?irit? h?nen syd?nt??n wuodattaessaan, sill? itku kewent?? kowin waiwattua sielua. Kun h?n oli waiennut ja tyyntynyt, pyysin h?nt? jatkamaan kertomustansa.
"Niin me kaswoimme Kertun kanssa", alkoi h?n, "isommiksi, siihen asti ett? ujous pakotti meid?t olemaan harwemmin yksiss?. Kumpikin meist? muodostui nyt eri tawallaan ihmiseksi: min? rikkaana, uljaana, ylpe?n? ja yleiseen ylistettyn?, rikkaan talon ainoana poikana; Kerttu kauniina, siwe?n?, hiljaisena ja n?yr?n?, melkein unohdettuna, paljoin sisarusten joukossa kaswaneena pienen ja k?yh?n talon tytt?ren?. Noin me wierausimme Kertun kanssa toisistamme aina enemm?n ja enemm?n, eik? koskaan joutunut mieleeni, ett? Kertulla olisi sen enemp?? sijaa syd?mess?ni kuin sisarella, waikka usein kyll? tunsin outoa, k?sitt?m?t?nt? halua tawata h?nt? ja olla h?nen parissansa--ei, jopa kaiketi, siihen olin liian rikas ja Kerttu liian k?yh?.
Aikojen kuluessa Kerttu kaswoi ja edistyi hywiss? tawoissa ja opissa p?iw? p?iw?lt?, ja kun h?n kehkeytyi oikein aika=ihmiseksi, oli h?n kaunein ja siwein neito koko paikkakunnassa.
Min? rupesin tuntemaan sis?llist? halua aina enemm?n ja enemm?n Kertun puoleen, mutta koetin tukahuttaa ja kuolettaa tuota syd?meni ??nt?!
Min? haapuilin naimaan ja kosin yht? ja toista, sielt? ja t??lt?, tietysti rikkaita, ja my?nt?wi?, j?rkeni mielest? edullisia tarjoomuksia ei suinkaan puuttunut, ei neitojen eik? wanhusten puolelta; mutta syd?meni pysyi kuitenkin kylm?n? kosimiani neitoja kohtaan, jonkat?hden olin oikein wihainen itselleni ja pidin tuon kylmyyteni pahan hengen kiusauksena. Mit? Kerttu ajatteli, sit? en tiennyt, mutta luulinpa huomaawani ett? h?nell? oli mieless? lapsuutensa yst?w?, ja min? olin oikein wihainen h?nelle syd?mess?ni ja koetin w?ltt?? niin paljon kuin mahdollista h?nen seuraansa ja h?nen tulisia, lempeit? katseitaan.
Er??n kosioimani neidon kanssa oli meill? naimiskauppa jo aiwan walmis, ja tuuma oli, ett? pian laittaisimme itsemme kuulutuksille; mutta tuo mielest?ni tarkoin harkittu kauppa pikemmin harmitti kuin miellytti minua, waikka sen kautta tiesin saawani useampia tuhansia markkoja.
Olen unohtanut mainita, ett? Kertullakin oli paljon ja loistawiakin kosijoita; mutta h?n hylk?si kaikki nuo tarjoukset, ja n?yttip? silt? kuin olisi h?n ij?nkaiken aikonut el?? yksin?ns?; ja min? milt'en wihannut h?nt? mieless?ni, kun h?n ei ottanut wastaan niin otollisia tarjouksia kuin h?nelle tehtiin, ett? olisin itsekin p??ssyt siit? rauhattomuudestani, joka powessani asui Kertun t?hden.
Juuri nyt kun minun piti menn? kuulutuksille walitun morsiameni kanssa, tuli tiedokseni, ett? Kertulle oli tullut loistawa kosija wieraasta paikkakunnasta. H?n oli mahdottoman rikkaan talon ainoa poika, samoin kuin min?kin. H?n oli hyw?nmaineinen ja hyw?nn?k?inen, uljas nuorukainen, eik? kyl?n juorukellotkaan wiel? tienneet sanoa, suostuuko Kerttu tuohon loistawaan tarjoukseen wai ei. Silloin tunsin oudon ja wastustamattoman ??nen syd?mess?ni, ett'en woisi Kertutta el??. Tuota tunnettani wastaan koetin taistella mink? woin ja ?rj?sin tuolle sis?lliselle syd?meni ??nelle; 'wiisituhatta markkaa!' Mutta tuo wakaa ja omaoikkuinen poweni asukas ei liene ollut lahjakoira, sill? h?n ei ollut mill??nk??n koko tuosta tarjoamastani summasta. Min? koetin muistella morsiantani ja wiitt?tuhatta markkaa ja wieroittaa Kerttua pois mielest?ni, mutta tunnon rauhaa ei minulle tullut. L?hdin kyl??n wiihdytt?m??n rauhattomuuttani, sill? oli er?s kes?inen pyh?ilta. Tiell? tapasin kyl?n nuorison koolla. Heit? juuri olin l?htenytkin hakemaan, ja kaikki olisi ollut hywin, mutta woi hirmua!--Kerttukin oli siell?, mit? en osannut aawistaakaan, sill? ei h?n juuri usein ollut nuorenw?en kokouspaikoissa. Kun huomasin h?net, s?ik?hdin kowin ja weri nousi niin tuimasti p??h?ni ja kaswoihini, ett? luulin sen oikein tipahtawan. Joku joukosta huomasi h?mm?stykseni ja sanoi: 'Kah! Mik? Pontelan Matille nyt tuli, kun lensi noin tulipunaiseksi?' Min? koetin salata h?mm?styst?ni, ja ajatuksissani sanoin