David Copperfield II | Page 8

kuulumattomilla askelilla ja puhutteli minua.
"Te teitte kai mielest?nne hyvin", sanoi h?n, "kun toitte t?m?n toverin t?nne!"
Semmoista vihan ja ylenkatseen m??r??, kuin se, joka pimitti h?nen kasvonsa ja leimusi h?nen pikimustista silmist??n, en olisi luullut mahtuvan edes n?ihin kasvoihin. Vasaran tekem? arpi oli, niinkuin ainakin, kun h?nen kasvonjuonteensa kiihtyiv?t, kovasti n?kyviss?. Kun se v?r?hdys, jonka ennen olin n?hnyt, nyt ilmestyi siin?, minun katsellessani h?nt?, nosti h?n nopeasti yl?s k?tt?ns? ja l?i sit?. "T?m? on juuri sovelias toveri", sanoi h?n, "suojella ja tuoda t?nne, eik? ole? Te olette oikea mies!"
"Miss Dartle", vastasin min?, "te ette suinkaan tee niin v??rin, ett? moititte minua!"
"Miksi synnyt?tte eripuraisuutta n?itten molempain mielett?m?in olentojen v?lill??" vastasi h?n. "Ettek? tied?, ett? he ovat molemmat mielett?m?t itsep?isyydest??n ja ylpeydest??n?"
"Synnyt?nk? min? eripuraisuutta?" vastasin min?.
"Synnyt?tte te eripuraisuutta!" vastasi h?n. "Miksi tuotte t?m?n miehen t?nne?"
"H?n on k?rsinyt kovaa v??ryytt?, t?m? mies, Miss Dartle", vastasin min?. "Te ehk? ette tied? sit?".
"Min? tied?n, ett? James Steerforth'illa", lausui h?n, k?si povellansa, ik??nkuin est??ksens? sit? myrsky? kuulumasta, joka riehui siin?, "on viekas, turmeltunut syd?n, ja ett? h?n on petturi. Mutta mit? minun tarvitsee tiet?? taikka huolia t?st? toverista ja h?nen yhteisest? sisarentytt?rest??n?"
"Miss Dartle", sanoin min?, "te suurennatte tuota v??ryytt?. Se on jo kyll?ksi suuri. Min? tahdon vaan j??hyv?isiksi sanoa, ett? pahasti solvaisette h?nt?".
"Min? en solvaise h?nt? ollenkaan", vastasi h?n. "He ovat alhaista, huonoa joukkoa. Min? soisin, ett? tytt? saisi raippoja!"
Mr. Peggotty astui eteenp?in sanaakaan lausumatta ja meni ulos ovesta.
"H?vetk??t, Miss Dartle! h?vetk??t!" sanoin min? suuttuneena. "Kuinka kehtaatte polkea jalkojenne alle t?mm?ist? ansaitsematonta surua!"
"Min? tahtoisin polkea heit? kaikkia jalkojeni alle", vastasi h?n. "Min? tahtoisin t?m?n miehen huoneen hajotetuksi, tahtoisin merkin poltetuksi tyt?n otsaan, tahtoisin h?net ryysyihin puetuksi ja kaduille heitetyksi n?lk??n n??ntym??n. Jos minulla olisi oikeus laskea h?nen tuomionsa, pit?isin huolta siit?, ett? n?m?t teht?isiin. Pit?isin huolta siit?, ett? n?m?t teht?isiin? Min? tekisin itse! Min? inhoon h?nt?. Jos saisin joskus soimata h?nt? h?nen kelvottomasta k?yt?ksest??n, menisin sit? varten mihin hyv?ns?. Jos voisin vainota h?nt? h?nen hautaansa asti, vainoisin. Jos l?ytyisi joku lohdutuksen sana, josta h?n saisi lievityst? kuolinhetkell?ns?, ja se olisi ainoastaan minulla, en hellitt?isi siit?, vaikka henkeni menisi".
Sanojen kiivaus yksist??n ei synnyt?, sen huomaan, muuta kuin heikon kuvan siit? intohimosta, joka vallitsi h?ness? ja joka ilmestyi koko h?nen ruumiissaan, vaikka h?nen ??nens? ei ollut kovempi, vaan p?invastoin matalampi, kuin tavallisesti. Ei mik??n minun kertomukseni vastaisi muistoani h?nest? eik? sit? vihaa, johon h?n kokonaan heitt?ysi. Min? olen n?hnyt intohimon moninaisissa muodoissa, mutta en ole koskaan n?hnyt sit? semmoisessa muodossa, kuin t?ss?.
Kun yhdyin Mr. Peggottyyn, k?veli h?n hitaasti ja miettiv?isesti m?ke? alasp?in. Kun p??sin h?nen viereens?, kertoi h?n minulle, ett?, koska h?n nyt oli tehnyt, mit? h?nen oli m??r? Londonissa tehd?, h?n aikoi l?hte? matkalleen t?n? iltana. Min? kysyin h?nelt?, mihin h?n aikoi? H?n vastasi vaan: "min? menen, Sir, hakemaan sisarentyt?rt?ni".
Me palasimme tuohon v?h?isen asuntoon rihkamakauppiaan puodin p??ll?, ja siell? minun oli tilaisuus kertoa Peggotylle, mit? Mr. Peggotty oli minulle sanonut. H?n ilmoitti minulle vastaukseksi, ett? Mr. Peggotty aamulla oli sanonut h?nelle samaa. H?n ei tiet?nyt enemm?n, kuin min?, mihin h?n aikoi menn?, mutta luuli, ett? h?nell? oli joku tuuma mieless??n.
Min? en tahtonut t?mm?isiss? oloissa j?tt?? Mr. Peggottya, vaan me s?imme kaikki kolme yhdess? p?iv?llisiksi biffipasteijaa -- joka oli yksi niist? monesta herkusta, joista Peggotty oli kuuluisa -- ja jota t?ss? tilaisuudessa kummallisella tavalla mausti, sen muistan hyvin, joku sekanainen, puodista herke?m?tt? nouseva haju teest?, kahvista, silavasta, juustosta, tuoreesta leiv?st?, polttopuista, kynttil?ist? ja saksanp?hkin?-kastimesta. P?iv?llisten j?lkeen istuimme tunnin verran akkunan vieress?, vaikk'emme puhuneet juuri mit??n; ja sitten Mr. Peggotty nousi yl?s, toi vaksitahtilaukkunsa ja tukevan sauvansa ja laski ne p?yd?lle.
Sisarensa rahavaroista otti h?n v?h?isen summan testamentin johdosta; t?intuskin niin paljon, ett? niit? minun mielest?ni riitti kuukaudeksi. H?n lupasi ilmoittaa minulle, jos jotakin tapahtui h?nelle; sitten h?n heitti laukkunsa selk??ns?, tarttui hattuunsa ja sauvaansa ja sanoi meille molemmille: "Jumalan haltuun!"
"Kaikenlainen onni seuratkoon sinua, rakas, vanha sisar", sanoi h?n, Peggottya syleillen, "ja teit? my?skin, Mas'r Davy!" pudistaen k?tt?ni. "Min? menen hakemaan h?nt? laajalta ja lavealta. Jos h?n tulisi kotiin, kun min? olen poissa -- mutta voi, ei ole luultavaa, ett? niin k?y! -- taikka, jos min? toisin h?net takaisin, on minun aikomukseni, ett? h?n ja min? el?mme ja kuolemme, miss? ei kukaan voi soimata h?nt?. Jos joku vahinko tapahtuisi minulle, muistakaat, ett? viimeiset sanani, jotka j?tin j?lkeeni h?nelle, olivat: 'muuttumaton rakkauteni on aina lemmityn lapseni kanssa, ja min? annan h?nelle anteeksi!'"
H?n sanoi t?m?n juhlallisella tavalla ja paljastetulla p??ll?; sitten pani h?n hattunsa p??h?n ja l?hti portaita alas ja pois. Me seurasimme h?nt? portille. Oli l?mmin, tomuinen ilta, juuri siihen aikaan, jolloin tuo ikuinen jalkojen astunta sill? suurella valtakadulla, josta t?lle sivukadulle poikettiin, oli hetkeksi herjennyt. Aurinko paisti v?kev?n? ja punertavana. H?n k??ntyi yksin??n varjokkaan katumme kulmasta hohtavaan valoon, johon h?n silmist?mme katosi.
Harvoin tuli t?m? illan tunti, harvoin her?sin y?ll?, harvoin t?hystelin kuuta taikka t?hti? taikka katselin lankeevaa sadetta taikka kuuntelin tuulta, ajattelematta, kuinka h?n, pilgrimi raukka, yksin??n pyrki eteenp?in matkallansa, ja